United States or Timor-Leste ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eevan silmissä välkkyi siihen lisäksi aina tuon tuostakin kyynele, joka paremmin kuin lujimmat vakuutukset sanoi, että sairas oli hänelle rakas. Että sairas unessansakin kärsi, sen sanoivat hänen kasvonsa, mitkä aina väliin osoittivat tuskaa. Ei siis kumma, ettei hellä-sydämminen eukko muistanut eikä huomannut mitään muuta kuin häntä, joka vuoteella makasi.
He katselivat tuota kartanoa, jonka he olivat pystyttäneet, noita laitoksia, joihin he olivat uhranneet kekseliäisyytensä ja neronsa, ja kyynele tunki pakostakin heidän silmäänsä. Minusta tuntuu siltä, kuin tuo vasaran kalke takoisi minun hellimpiä tunteitani, minun kauniimpia ajatuksiani, lausui lehtori Timonen, joka oli ollut aatteen keksijä ja sen hartain toteuttaja.
Tuskinpa nuor' oli vieras loppuhun ehtinyt, kun jo, kirkas kyynele silmässään, nous tuolista vanhus: »Poika sen armahan», lausui hiljaa hän, »kuva kallis sen kuvan, jonk' yhä kaipaavaan sydämeeni ma kätkin, tullos, niin sydämelleni taas jalon vainajan painan.
Hän elää muistoissaan, ja jos hän väliin unhottaisikin kuolleen ylkänsä, palaavat hänen ajatuksensa kumminkin aina häneen... Maria on onnellinen, minä olen onnellinen. Mutta sinä, miten on sinun onnesi laita? Ala salaa minulta mitään; sinä tiedät, että sinä puhut hellälle isälle«. «Minä olen onnellinen«, vastasi Anna, ja hänen silmissään välkkyi kirkas kyynele, kun hän majuria katseli.
Hän ehkä tuossa muisti, silmäillessään tyhjää siaa, missä sormus oli ollut, entisiä aikoja, nuoruutensa ihanaa rakkautta, rakastettua Akseliaan; vai oliko kyynele pyhitetty hänelle kuolleena, sammuttava sen lemmen, jonka Aksel muinen oli nuoren neidon sydämessä synnyttänyt. Ken voi tietää, mitä Martta tuossa ajatteli.
»Ei, meidän ei tarvitse toisistamme luopua», sanoi Lyyli, »minä en sitä voi uskoa», mutta siitä huolimatta vieri kyynele toisensa perään hänen silmistänsä, ja täti lausui: »Nuoret, taivaallanne on pilviä onko ukkosen, rakeen vai sateen pilviä, sitä emme tiedä, kukatiesi ovat ne ainoastaan hajapilviä, jotka pian haihtuvat pois, mutta mitä ovatkin ja mitä tulleekin, niin ottakaa nöyryydellä vastaan, kysellen kaikessa Jumalan sanaa ja omaatuntoanne, ja jos omatuntokin väärin johdattaa, vie sana kuitenkin oikealle tielle.»
Hän oli aina kohdeltu hellyydellä ennen; sitä kipeämmästi kävi tämä kylmyys häneen. Hänen poskensa, jo ennestään vaaleat, vaalenivat yhä enemmän, ja katkera kyynele nousi hänen silmäänsä. Hän, joka aina ennen oli kärsivällisyydellä kohdellut onnensa vaiheitä, tunsi tässä kaiken kauneuden keskellä, että hän nyt oli yksin maailmassa.
Vihdoin aukeni sakariston ovi, ja papit tulivat sieltä kirkkoon. Heistä ei Maria välittänyt. Hän silmäili tuota nuorukaista, joka viimeisenä tuli. Vaan nuorukainen ei luonut silmiänsä häneen. Hän tirkisteli eteensä; hän kulki kirkkomaalle, ja siellä seisahtui hän väen sekaan. Maria havaitsi tämän välinpitämättömyyden, ja nyt nousi kyynele hänen silmäänsä.
Se sanoi enemmän kuin sanat; se sanoi: «Kaikki olet sinä minulta vienyt, ja tahdot minun jäämään onnesi todistajaksi!« Maria ymmärsi, mitä kyynele kertoi; hän huokasi syvään. «Sinulla on oikein, sinun tulee jättää meidät«, sanoi hän. «Kiitoksia näistä sanoista!« lausui Anna hiljaisella äänellä.
Lausui näin hymysuin, mut tarkoitust' oli tuossa. Tuo mitä merkinnee? Koin haastaa, mutta en voinut; kielellein sanat juuttuivat sekä kyynele silmään tunki, kun näin, miten niinkuin muut tuo mahtava herra leikkiä laski ja ei, kuten ennen, hylkinyt halpaa.