United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja hänen sanansa kuin miekka koski Ja sydämmistä mursi kylmän jään, Ja hänen äänens' innostuksen nosti Ja tunteet pyhimmät sai syttymään. Ja vanhat, nuoret kansan alttarille Nyt kilvan riensi uhraamahan sille Etunsa, onnensa ja elämän. Ja kansan vainiolla paahtoi helle, Ja viljoja nyt nousi tanterelle, Jonk' äsken karje näytti peittävän.
Mut illoilla kun istut huoneessas Ja tuolillasi tutkit kirjojas Ja puiden joukossa mä täällä juoksen, Niin kaikuu kaunihimmat sävelet Tuon aidan tuolta puolta tänne luoksen'. Ai, tiedäs, säveletpä semmoiset! Välistä on kuin laulais useampi; Tavallisesti yksi, yksi vaan. Oi, äänens leivon äänt' on sulosampi! Myös taidan toisen hänen lauluistaan.
Ken hänen tyynen äänens' kuuli, Aavisti kaukaa myrskyjä kauheita. Hän lausui: "Kuningas, suur' Oli vannomukses', suuremman kuulin ma Tuolla kun vuoren kukkulalla Kuuntelin äänt' yöhattaran reunalta. Se kuului: Unhottanut On Fjalar onnen jakajat jumalat, Luottavi tahtohonsa, mielii Kohtalot järjestää valevoimallaan.
Tässä linnut asuu, lauluniekat pienet, Tässä käki, ilolintu, kyntörastas Lehdistössä äänens ympärkaikuu antaa Pelkäämättä ilmass' sinkoilevii haukkoi, Kotkia ja öitten ilkeit' huhkaimia. Elo ystävyyden! Vilkkaat keripojat Pellot kyntää, kukostavat niityt niittää; Laulaen käy alat' heidän ilotyönsä.
Käy toimeen! SORRI. Kuole maani sortaja! Kun olet sinä la'annut laulamasta. Niin vapauden käki kultarinta Taas äänens' saloissamme koroittaa Ja säveltänsä sorjaa soittaa! NYYRI. Oikein! Rajuutes tunnen! Malta mielesi Se työ on minun tehtäväni. Päivä Jo koituu koston hetk' on koittanut! Kitka, ja Taimo tulevat. Kymmenes Kohtaus.
Terve sä, maan turvan kasvattaja, mutta kolmenkertaisesti terve tuolle jalolle, mi meitä johti, yksin mahtavampi kuin me kaikki. Sorrettuna joukkomme jo seisoi, hajallaan kuin karja kaitsijatta, toivotonna, kuoloon tuomittuna. Joukon järjestäjää meill' ei ollut, käskyä ei annettu, ei kuultu, kunnes korven komerosta ryntäs poika kerjäläisen, sankarsilmä ja meit' äänens otteluhun käski.
Jos vaan Kristus asuu sydämmessäs, Riehumatta, kainona sa nähnet, Kuinka kaikess' ilmestyy hän, päivä Loistaa hänen loistoansa, tähti Välkkyy häntä, hänen lempee äänens' Soi läp' elon hyörinän ja pauhun.
Viimeisen kerranpa katselin sillon Kaunista neitoo täällä; Valkean säihkynäs äänettömässä Kiharans uiskentelit; Otsa! tulen valkeus, Silmäkuopis, hämäryys, Ja lempee äänens kerran kaikui vielä, Ainiaaks meistä hän siirtyi.
Näithän, tähti, Herran Lapsosenakin, Pienihän oli kerran Vapahtajakin. Loistit kirkkahasti Silloin seimehen, Loistat siitä asti Aina eellehen. Oi, sä ilon suoja, Joulu herttainen, Rauhan, riemun tuoja, Talven kukkainen! Polvillas sa meitä Hypittelet vaan, Kutsut enkeleitä Joukkoon laulamaan. Enkel'-ääniin liittää Lapset äänens' saa, Kaikki hyvät kiittää Herraa Jumalaa.
Ei voiton kannel sinusta koskaan soi, Ei mainees' muiston siivillä lennä; Oi Le, käs'vartes' varahin lakastui, On tyttönen kuolos' laulaja vaan. Ei hänen äänens' kuin runoniekan soi, Sä siit' et viihdy, pilvien haamu. Murheeni ei sun mieltäsi paina, se Oihonnanpa ei oo, armahas' ei Soi, lauluni, kuin tuulonen kankahan! Sua kuule, vastaa sulle ei kenkään.