United States or Mayotte ? Vote for the TOP Country of the Week !
Huomenna hän olisi tullut saattamaan sinua laivalle, katsellut sinua ihmisjoukosta ja huiskuttanut salaisesti nenäliinaa hyvästiksi. Miksi annoit hänen mennä? Hän ei voi tulla, Anna! Hän tulisi mielellään, mutta hän ei voi! Vaan elä pane sitä sydämellesi, kultani! Sinä et voi! Elä itke eläkä kuole surusta! Koeta olla iloinen!
Se vallan pyhä on ja hurskas huoli Niin monen, monen turvaa ajatella, Jonk' elo, elämä on kuninkaassa. ROSENCRANZ. Jo yksityinen velkapää on luotaan, Henkensä kaikin asehin ja voimin, Vahingot torjumaan; sit' enemmän Se henki, jonka onnesta niin monen Elämä riippuu. Kuninkaass' ei kuole Hän yksin; vaan kuin pyörre vie hän myötään Mit' osuu tielleen.
Sinä pyydät sellaista lupausta minulta, sinä joka olet voi minua! rikokseni uhri! Bartholdus Simonis. Pyydän .... pian!.... Silmäni eivät enää näe sinua ... vastaa pian... Anna. Bartholdus! minä lupaan! Mutta älä kuole! Bartholdus Simonis. Jumala siunatkoon sinua Anna!.... Muista min.... Anna. Bartholdus! Bartholdus! Ah! Hän ei enää kuule minua! Hän on kuollut kuollut!
Ei siitä mies kuole, lohdutti häntä Matti, kun taas rauhassa ajoivat eteenpäin. Ei siitä mies kuole, enemmän kuin minunkaan haavoistani. Mutta, voi armahda, jos vaan niitä miehiä vielä markkinoilla tapaan! Parasta olisi ollut, kun nytkin olisit heistä erillään pysynyt.
"Siis ei muuta ole," sanoi asianajaja kohottaen olkapäitänsä, kuin asettaa sen lailliseen muotoon, allekirjoituttaa ja todistuttaa sen. Mutta onko teillä niin kiire? Ettehän toki kuole niin pian, herra?" "Milloin kuolema tulee, Herra Bintrey," vastasi Wilding totisesti, "sitä ette tiedä te enkä minä; sen tietää ainoastaan korkeampi viisaus.
Odottaessaan kysyi hän yhtämittaa: »Eikö häntä jo kuulu?» Kun setä tuli ja katseli niitä papereita ja sanoi, että niissä on paljon uutta, aivan uusia aatteita ja aineita kielentutkimukselle, niin sanoi Robert: »Nyt voin minä kuolla rauhassa.» Hanna sanoi kerran: »Et ajattelisi noita tuommosia.» »Mitäs minun sitten pitäisi ajatella?» kysyi Robert kummastuen. »Ajattelisit kuolematonta sieluasi.» Robert sanoi: »Minä elän ainoastaan, jos minun työni elää.» Mamma itki: »Voi, voi, että sinun täytyy näin nuorena kuolla.» Siihen hän taas sanoi: »Enhän minä kuolekaan, jos ei minun työni kuole.» Kun hän jo houraili, niin huusi hän moneen kertaan: »Aatteet elävät, aatteet elävät! iankaikkisesti iankaikkisesti.» Ne olivat hänen viimeiset sanansa.
Nyt kuten ainakin valloittaa, näet, minut ihmeellisellä tavalla tuo väitös, että sielumme on joku sointu, ja tämä väitös nyt lausuttuna hiukan muistutti minua siitä, että itsekin ennen olen ollut tätä ajatusta. Ja samoin kuin alustakin niin tarvitsen suuresti taaskin jotain muuta todistusta, joka minun saa siihen vakuutukseen, ettei sielu kuole ihmisen kuolemassa.
Nyt on sinun vuorosi kysyä. Kuka se on, joka syntyi silloin, kun maailma luotiin, ei kuole ennenkun maailma loppuu, eikä kuitenkaan ole vielä viiden viikon vanha? Oh, sitä ei kukaan tiedä, et sinäkään, vastasi jättiläinen hämillään. Tiedänpä; se on kuu. No, kuka se on, joka aina nauraa? Jättiläinen arveli, että se on varmaankin hän itse. Ei, se on seinänrako.
Pääskysten joukossa lensikin hän talven tullen äärettömän, siintävän ilman aaltoja pitkin kaukaiseen merimaahan, maahan ihanaan ylen, jossa ei konsaan talvi sada lunta, eikä kukkanen kuole kylmän suutelosta. Täällä näki hän tuhansia yhtä kauniita lintuja, kuin Kanarialintu, vapaina liihoittelevan ihanimmassa ilossa.
Jos hän muutoin hyväksi näkee, sanokoon Aatu-veljelleenkin, että hänkin saa tulla sisartansa hautaamaan. Se ei liene niinkään suuri kustannus ajaa Helsinkiin omilla hevosilla niin merkillisen asian tähden, sillä ei aina omia sisaria kuole." Matti lupasi koettaa sanoa niin hyvin, kuin mahdollista. "Niin, ala mennä! nyt tulee yö ja vilponen käydä. Mene hyvän onnen kanssa!"