Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Rohkein veitikka istui laulaen perähän ja niin laskettiin yli siintävän selän; tuossa saavuttiin saaristoon; keskellä kuohuvaa läikkää nousi tuhansia teräviä kallioita, kareja ja saaria. Kuka täällä asui? Astutaan maalle, etsitään, etsitään. Ei koko saaristossa ketään asu. Tyhjähän tämä on. Se on kai kalojen se on Ahvenanmaa; ivailee perämies. Se oli Ahvenanmaa.
Matkustaja vaikeni ajatellen: olkoon menneeksi. Pian oli tuo vaarallinen paikka kuljettuna ja Polle sai taas mennä lönköttää tavallista kulkuaan; hevosen kaulassa oleva kellokin soi taas vanhalla yksitoikkoisella tavallaan. "Näkeekö herra tuolla kauempana pimeää mäntymetsää kohden siintävän ikäänkuin saaren, jossa on lehdettömiä koivuja ja suuri tammi, joka viittaa saaren itäistä puolta kohden?"
Unessa hän oli lentävinään tuon äärettömän, siintävän meren yli; hän näki tuon vihannan saaren, sen tuhannet loistavat linnut, jotka kiilsivät kuin kulta auringon paisteessa; hän näki toisenkin saaren, oikeen manteren, jossa oli vaskenkarvaista kansaa, puhuvia lintuja, mustia joutsenia: hän näki Papukaijan kodin.
Ylätasangolla, ikäänkuin haaksirikkoon joutuneen laivan kannella, jossa toivo on jälleen eloon herännyt kaukana siintävän purjeen nähtyä, syleilivät kullankaivajat toisiaan. Kurjuuden päivät unhottuivat. Nälän tuskat unhotettiin eikö apu ollut näkyvissä?
Salaperäisen yön äänetön hiljaisuus saattaa ihmisen ajatukset pyhiin aavistuksiin; alati pilvettömän taivaan tähtien säännöllinen siirtyminen yli siintävän laen opettaa häntä tuntemaan luonnon lainalaisuuden.
Jukke syrjäsilmällä katsahti Anttiin ja itsekseen hykähti: »No tukkilaisella ovat omat ihanteensakin. Ikäänkuin ei tuommoista kuusta olisi muualla kuin tuo Tannilan kuusi.» Eikä tarttunut siihen Antin ihastukseen sanallakaan. Sitä tosin ei Antti kaivannutkaan. Katseli vaan sitä Tannilan kuusta sinisenä siintävän vaaran harjalla ja somalle maistui mieli.
Kun viima vinkuu ja mastot laulaa ja laivan touvissa tuuli soi, kas, silloin kuoroon mä myöskin yhdyn, ja myrsky säistäen mellakoi. Tuo myrsky poistavi mustat pilvet, ja taivon siintävän seijastaa, ja ilma muuttuu ja tuuli tyyntyy ja meri rantoja heijastaa. On muiden mielehen luonto tyyni, ja leivon laulu ja illansuu, mä nautin parhain, kun myrsky pauhaa, kas silloin nuortuu ja norjistuu.
Oli ihana, kesäinen sunnuntai-ilta. Lempeästi säteili aurinko siintävän taivaan rannalla, järvi oli tyyni, metsä raitis ja vihanta. Elsa oli aholla poiminut tuohisen täyteen mansikoita ja astui nyt verkalleen kotia kohden, välimmiten vieläkin kumartuen alas, tavoittaakseen jonkun tien-vieressä kasvavan punaisen-hohtavan marjan.
Allani peilinä päilysi lampi, Ylläni siintävä kuulteli taivas, Eessäni karkeli lämpöinen auer Ja vierellä impeni istui. Mä onneni muistoja ääneti nautin Ja silmillä armahan silmiä etsin Vaan silloinpa nurmella rakkahan kummun Nään orvokin suuren ja kalpeen. »Miks lie tuo kukkanen kalpea vallan? Kai Luoja sen siintävän kauniiksi loi?»
Pääskysten joukossa lensikin hän talven tullen äärettömän, siintävän ilman aaltoja pitkin kaukaiseen merimaahan, maahan ihanaan ylen, jossa ei konsaan talvi sada lunta, eikä kukkanen kuole kylmän suutelosta. Täällä näki hän tuhansia yhtä kauniita lintuja, kuin Kanarialintu, vapaina liihoittelevan ihanimmassa ilossa.
Päivän Sana
Muut Etsivät