United States or Yemen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta Mylläri ei ottanut sitä virkaa vastaan, että hän oli Toivosen appi, eikä ollut sopiva että samassa hallitusraadissa istui kaksi sukulaista. Sentähden hänen sijaansa valittiin toinen hiljainen, vireä ja ymmärtävä Väkelä niminen mies. Nähtyänsä kuinka tämä vaali kävi, Karhula tuli kokonaan mustaksi kasvoista. Hän toivoi vielä ett'ei Toivonenkaan huolisi koko virasta; mutta siinä hän pettyi.
Rientää Hurtta porstuahan; työntyy sieltä sisään pappi, ilkilintu ilman pahan, Haerkepaeus, Hurtan appi. Mutta vieraan vilkkahasti Hurtta, vaipumatta huoliin, saattaa salin perään asti, istuttavi keinutuoliin.
Elettihin ennen meillä, Asuttihin aikoinansa, Kasvaessani kanerva, Noustessani nuori heinä; Iso kutsui kukkasiksi, Maammo marjoiksi hyviksi, Veikko vehnäksi saneli, Siskoni sinikeräksi. Tulin toisehen talohon, Toisehen emän alahan; Appi haukkui halkosiksi, Anoppi haoiksi haukkui, Kyty kylmiksi kiviksi, Nato naisien pahaksi, Käly kylän kärrykseksi, Oma ukko unteloksi.
Varmaan kunnon kanttorimme veisaa kiitosvirren tuosta, ettei arvon rovastimme heti tarvis taivoon juosta.» Menee nauraa hohottaen. Vait on lukkari ja pappi. Mutta kädet kohottaen kohta Hurtan hurskas appi anoo avukseen nyt Luojaa ahdingoissa ajan pahan, pyytää Suomenmaalle suojaa, rajarauhaa Karjalahan. Elää hiljaa Hurtan luona Irja Sormu Hovilassa, on kuin vieno valkovuona ukkokarhun karsinassa.
Hän oli saanut tehdä palveluksen kovalle apelleen, ja nyt oli hänellä ollut voimaa ja rohkeutta puhutella häntä suusta suuhun, vaikkei hänellä sitä silloin ollut, kun hänen olisi pitänyt ilmetä appensa eteen pyytämään häneltä elämänsä kumppania. Ylen oli appi silloin katsonut hänen, nyt kutsui hän häntä teiksi ja hyväntekijäkseen, tietämättä kumminkaan, ketä hän niin ja niillä nimillä kunnioitti.
Läksin kurja kutsumatta, Tytär outo oppimatta, Apelta anoin hevosta, Anopelta tuomisia, Kysyin korjoa ky'yltä, Omaltani ohjaksia; Appi aisalla tavotti, Anoppeni aiaksella, Kyty kyntörahkehella, Oma ohjaksen perillä.
Piiloss' on paha pietty, Kannon alla kasvatettu." Löi sitte häristämättä, Pieksi pihlajakepillä, Hakkasi kotahalolla. Sain kerran kesässä maata. Kun oisi yö kesänpituinen, Päivä petkelen pituinen, Saisin maata marjan kanssa, Kera lempeni levätä! Vaan ei tuota kaikki toivo, Ei anoppi ensitikänä; Tuota toivoi suuri appi, Tuota ankara anoppi, Kun oisi päivä päätä vailla, Yöt' ei kertana kesässä.
Tuostapa kyty kysyisi, tuosta appi arveleisi, kylän kyntäjät näkisi, nauraisi kyläiset naiset: 'Onko tuo soassa ollut, talununna tappelossa, vai onko suen repimä, metsän karhun kaapaisema, vai susiko sulhasena, karhu kanssakumppalina?" Olipa ukko uunin päällä, mieronkierto kiukahalla.
Mitä tuosta, jos ma laulan, Tahi tuosta, jos ma tanssin, Ei tuota kyty kysele, Eikä appi arvaele, Nato ei naisille sanele, Anoppi kylän akoille; Ky'yn kytken kynnykselle, Naon naittelen kylälle, Anopin susille syötän, Apen karhuille apatan. Hyvä sanoma emolle.
Voi kuitenkin, ollapa niin pitkällä! Voi kuitenkin! Ajattele nyt pöydän kattamista. Toinen kohtaus. Entiset. Alfred. LIISA. Herra appi ja rouva anoppi kai tulevat tänne aamuruoalle tänään? HEIKKI. Iloitsemaan vastanaineiden onnesta... Hm, appia en ainakaan minä voi tuoda nähtäväksi. LIISA. En minäkään. HEIKKI. Eikö totta, siinä on kyllin, että meillä on toisemme. Jumalan kiitos, pöytä on katettu!