Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Siell' suutelee ehtoo ja koi Ja siell' iankaikkinen aika Pois kiitävi vauhdilla kiitävän virran Himmeään Unholaan. Seisahda, heiluva keinu, Jo lempeäll' illalla poski Impeni kelmenee. Syyskuun päivä on ja raikas pohjatuuli Vuorten harjanteilta huminalla kiitää, Pilvivuorii harmait' alas kiiritellen Summan Pimentolan maasta.
Ja immyt ikkunan aukaisee. Kuu loistavi, kutri kimmeltelee. Mi helkkävi yössä niin himmeään? Hän kuuntelee, käsi sydämellään. Ja muistavi muinaista armastaan. Ah, tuulikantele on se vaan! Ei sielua sillä, ei tuntoa, oi, ei itke, ei naura, se soi, vaan soi! Myös kuulevi joskus synnyinmaa. Se herää ja kahleitaan kalistaa. Joko vapaus valkeni raikahtain? Ei, tuulikantele kaikuu vain.
Tytöllä näkyi olevan niin suuri suru, että markiisi ei voinut olla sääliväisesti häntä katsomatta ja hän aikoi lausua muutamia lohduttavia sanoja tytölle, kun pappi Joachim lähestyi häntä, puhuen matalalla äänellä. "Armosta, don Végal, älkää lähestykö häntä". Sitte viittasi pappi Saralle, joka seurasi häntä himmeään ja yksinäiseen rukouskappeliin.
Noin kaksi tai kolme sataa henkilöä oli kokoontunut näihin huoneisin, joita tuskin voi eroittaa, kun ensiksi tuli alas kirkkaasta päivänvalosta: mutta vähitellen silmät tottuivat himmeään ja sumeaan ilmaan, ja Alroy näki viimeisessä ja valoisimmassa huoneessa korkean seeterisen kylkikammion, liiton-arkin vertauskuvan, jossa pidettiin pyhät astiat ja pyhitetty lain kopia.
"Knuutti," sanoi Akselinpoika lempeästi liikutettuna, "sinä olet heittänyt vilahduksen puolipäivän auringon loistosta elämäni himmeään iltaan; mutta sinä olisit muuttanut sen autuuden suurimmaksi iloksi, jos olisit antanut Signelleni viittauksen, että hän täällä mahdollisesti voisi toivoa saadaksensa laskeutua kuolemaan tuomitun isänsä sydämelle."
Siel laaksossa vainion all On keväinen, viherjä niittu, Mi ainiaan herttaises hämäräs siintää Kukkasil keltaisill. Heilahda korkeelle, keinu, Ja liehukoon impeni liina Illalla lempeäl. Siel suutelee ehto ja koi Ja siel ijankaikkinen aika Pois kiitävi vauhdilla kiitävän virran Himmeään Unholaan. Seisahda, heiluva keinu, Jo kelmenee impeni poski Illalla lempeäl.
Tuli taivas ikäväksi, maata käymään herra läksi: sijaa luon' ei ihmisten, niukka riemun almunen." Deus kuulee, kohentaapi vaipunutta ryhtiään. Luokse tumman metsän saapi, piilee pirttiin himmeään. Palaa rauha otsan ryppyyn, metsä soittaa, huumaa hyppyyn, metsänneidot esiin saa, tanner keinuu, kimmoaa... Päivän hyväilyhyn herää Deus sammalvuoteessaan, aatostensa rihmat kerää, katsoo uutta kotiaan.
Tänä aamuna ilmestyi kiihottuneille Juutalaisille jotakin, joka osotti heille, että kaikki oli hukassa. Päivä valkeni varhain ennen auringon nousua, samalla kuin näkymö yliympäri peittyi himmeään aamuhämärään. Yht'äkkiä kuului kumina, summattomien joukkojen juoksun kaltainen sähinä, ynnä lukemattomat äänet, matalina, juhlallisina, äärettömän surullisina: "Lähtekäämme täältä!"
Miltä ajalta ovat ensimäiset varmat muistomme ja kuinka kauaksi ajassa taaksepäin yksilön elämässä voi muisti ulottua? Tavallisesti häipyy se johonkin himmeään, häilyvään ja epämääräiseen, joka voi ulottua sangen pitkällekin taaksepäin, aina lapsuutemme varhaisimpiin vuosiin. Minun ensimäinen selvä muistoni on neljänneltä vuodeltani ja sen näen minä vieläkin selvästi edessäni.
Vartija nukkuu, mutta kosk taasen Unest hän heräyy, Korkea, harteva Metsolan herra Seisovi nuotiol; Hän selkäänsä lämmittää myhäillen Ja pyhkeilee karheaa partaans. Katsannol tyyneel, kaukana pelvost, Huulilla hymyvil, Kanervavuoteeltans katselee ukko Kuningast ankaraa, Mi viimein taas vakaasti astelee Pois linnaansa himmeään, jylhään.
Päivän Sana
Muut Etsivät