United States or Angola ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sieltä on tuo nykyinen piispamme itse uskonpuhdistajalta Lutteerilta saanut kiittävän todistuksen. Hän on nyt kotonaan; istuu pöytänsä ääressä. Hänellä on kädessään kirja; sen lehtiä hän kääntelee, lukee ja katselee tyytyväisenä. Vihdoin laskee hän kirjan kiinni; astelee edestakaisin lattialla ja lausuu: Vihdoinkin!
Ja tallell' että siemen ois, Kun päivä taaskin voittaa Ja lämpii maat ja mantereet Ja suuri suvi koittaa. Liitto 1902. Kultainen kotiliesi, Sinulle laulelen, Taivaisen tulen suojus, Pyhäkkö rakkauden! Kun vaeltaja kaukaa Sen loimun havaitsee, Iloiten, laulatellen Hän tietään astelee. Kun työstään väsyneenä Koteutuu peltomies, Lämpöisen sylin hälle Levittää kotilies.
Kun muut raukuen kurjia rantoja juoksevat, hiiriä ja sammakoita pahimman nälkänsä sammutteeksi syöden, kun koirat vainuaa ja myrkky ja jalkarauta vaanivat, hän hienointa ravintoa pureksii ja kesät talvet rauhassa astelee ja kenenkään ahdistelematta miksi on hänen niin ylen hyvä ollakseen?
Pitkin sumuista kotoniittua käyskelee jo Eerikki; nyt astelee hän tiellä, joka johdattaa ylös taloon laihosarkoen välistä, ja kaikkialla vallitsee äänettömyys ja rauha; kuuluu ainoastaan ruisrääkän ääni viheriänkeltasen, hedelmöitsevän viljapellon ihanasta kätköstä.
Oli syöty murkina ja koko heinäväki lojui pihalla aamiaisleposillaan isäntäkin oli ilmestynyt joukkoon paksuja juoponsukkeluuksiaan lasketellen. Emäntä yksin oli puuhassa, mitaten paraikaa aitassa jyviä muutaman heinäntekijän vaimolle. Silloin aitan ovi avautuu ja emäntä astelee heinäväkeä kohti niinkuin hänellä olisi jotain asiaa.
Vaiti he istuivat, ja mikä heistä alakuloisesti tuijotteli alas permantoon, mikä taasen katseli punakansista aapiskirjaansa, käännellen sen tukevia lehtiä. Pirtin eteläisen akkunan ääressä istuu Juhani, katsahdellen ylös kiviseen mäkeen ja tuuheaan männistöön, josta haamoitti muorin tönö punapielisellä ovellansa. JUHANI. Venla tuolla astelee pitkin polkua, ja onpa hänen käymisensä nopsa.
MIKKO. Minä annan teille peevelin, te Jukolan sissit! EERO. Ukko ei tahdo pelata. No laulakaamme sitten me, ja oikein huikea marssi. JUHANI. Huikea marssi, kun astelee ohitsemme Rajamäen rykmentti. No, pojat Timo ja Eero! JUHANI. Totisesti lystillinen laulu-remputus; sitä ei taida kieltää, Mikko?
Tästä ällistyy poika, puhkailee, huokailee, hikoilee ja niskatukkaansa kouristelee kovin, pyytäen lopulta muorilta hetken tuumauksen aikaa. Muori lähtee hänestä loistavilla kasvoilla, mutta ulos pihalle astuu Juhani, astelee kuin huoneeton tonttu, tietämättä minne hän astuis.
Hän hoippuilee nyt sinne ja tänne paitasillaan ... kotiin palattuaan oli hän heti riisuutunut ... vihaisena ... ja heittäytynyt makuusijalleen ... vetäen peiton kyttyränsä ylitse. Kuka uskoisi tällaista! Mitäs nyt oli tapahtunut? Kukkelman astelee vesiämpärin luokse ja valelee päätänsä vedellä, niin että tukka riippuu suorana ja keltaisena kuten oljenkorret sateessa.
Hämmästyneenä nostan katseeni ja äkkään edessäni Esko Riekin, joka pyyheliina kainalossa astelee vastaani, nähtävästi matkalla saunaan. Terve, terve! Sen suurempaan sananvaihtoon meillä ei ole tilaisuutta, eipä edes kättä puristaa. Mutta mieleni sykähtää äkkiä tavattoman iloiseksi: onhan meitä ainakin kaksi suomalaista samassa kadotuksessa!