United States or Iceland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun hän vähän myöhemmin asteli polkua kotiinsa, kuohuivat ajatukset toisinaan myrskynä, toisinaan taasen pysähtyivät. Joku oli kyllä ennenkin puheltaessa maininnut siitä, että Pihlajaniemestä oisi voinut saada enempi. Mutta kaikki sellainen oli tapahtunut välinpitämättömästi, ohimennen. Tämä nyt sanoi suoraan summan... Hyvä Jumala! Se voi olla totta.
Kuka voi sanoa meille, missä neiti Regina nyt on ja mikä on saanut hänet hylkäämään Martta-rouvan hellän hoidon ja lähtemään pakosalle keskellä talvea vieraassa maassa, joka on täynnä erämaita ja jossa hän ei tunne ainoatakaan tietä eikä polkua, eikä taida edes sen maan kieltäkään.
Nuoret suostuivat vanhuksen pyyntöön, koska heidän muutoinkin oli aikomus lähteä lahden toiselle puolen. Päivä oli jo yli puolen, kun vene rannalle ehti. Nuoret menivät tietä pitkin, joka vei rannalla olevan kartanon ohitse erääseen kylään, mutta ukko meni polkua myöten kartanoa kohti.
Jälestä puolen päivän oli ollut ampumaharjoitus eräällä aholla. Päällikkö ratsasti polkua myöten kentälle, jossa hänen tuli julistaa harjoitukset päättyneiksi ja laskea miehet kotiin. Nämä riensivät suoraan viidakon läpi, Niilo ensimäisenä.
Sen kautta olen minä tullut tuntemaan Jumalan kaikkivallan: kuinka kummallisesti hän johtaa askeleitamme; sen kautta myös tulin huomaamaan, että haudan tuolla puolella odottaa meitä vasta se maa, jossa rakkaus ja onni on täydellinen, johonka meidän on matkustaminen tämän elämän perästä, polkua, jonka Hän on meille ahtaana ja monimutkaisena eteemme asettanut.
Siis: Alusta taas!» Hän katseli kovaa, alastonta, kauhean autiota polkua: »Kävellä tässä iloiten, kävellä yksin ja kuitenkin iloiten!» Kuinka hän voisi sitä tehdä? Eihän hänellä edes ollut voimia rukoilla. Hänestä tuntui siltä, kuin hänen täytyisi langeta, jos hän hetkeksikin pysähtyisi kävelystään. Vähitellen hän alkoi löytää lohdutusta juuri yksinäisyytensä tunteesta.
Hänen kanssansa pääsin näille seuduille, hän neuvoi minua oikotielle, vaan kehoitti kuitenkin tarkemmin kyselemään sen suuntaa, koska hän itse ei ollut tuota polkua koskaan kulkenut. Silloin oli ilta ja elokuun 2:nen päivä. Puolen tunnin ajan astuttuani näin muutaman miehen tulevan metsästä, luultavasti oli hän halon-hakkaaja. Häneltä tiedustelin tietä.
Tiesin etten koskaan enää, vaikka kulkisinkin vuosikaudet tätä polkua, tulisi näkemään ja tuntemaan sellaista kuin nyt, kun tunturien raosta tähti tuikki minulle ja kaikki oli niin hiljaa, että kuulin oman sydämmeni sykkivän.
Hän kulki hiljaan polkua, joka takapihalta vei merelle, ja kun hän pääsi hovin meren-puolista sivua näkemään, näki hän että poika oli ollut oikeassa. Akkuna eräästä huoneesta oli otettu irti ja asetettu seinää vastaan. "Me olemme myöhästyneet", oli provastin ensimäinen ajatus, kun tämän näki.
Hän ajatteli Ison-Svennin Ollea, jonka piti saaman niin paljon selkäänsä nyt, kun ei isä ollut kotona, joka olisi voinut estää sitä. Juuri kun hän istui ja itki, kuului metsässä ääni, joka lauloi kansanlaulun. Elsa kuunteli. Niin ei laulanut isä eikä äiti, se oli joku kylästä. Siinä samassa tuli hyvissä vaatteissa vaatetettu poika esiin polkua myöden.