Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Hänellä ei, vastoin tavallisuutta, ollut rauhaa; hän ei voinut olla paikallaan kymmentä minuutia. Taivas oli niin sininen, niin selkeä, ei ainoatakaan pilven hattaraa näkynyt, aallot loiskuivat niin viehättävästi; metsä oli äsken lehtiin puhjennut, niin kaunis. Margreta astui polkua pienelle mäelle, josta voi nähdä maantielle. Hän saapuu aivan varmaan tänään!
Polkua tulla kompuroi voimallisilla, vaikka työläillä askelilla suuri harmahtava mies, yllään harmaat kotokutoiset vaatteet. Housunlahkeet oli epätasaisesti pistetty saapasrähjäin varsiin; päässä oli veltto monessa liemessä virunut huopahattu, joka oli kerran ollut ruskea; vyöllä helkkyi iso puukko karvapäärmäisessä nahkatupessaan; ja olalla oli kirves, jonka päässä killui iso mytty.
Varpuset lentelivät ulos-heitettyin hernevarsien ympärillä ja Ellen itse juoksi kuin kili, melkein niinkuin lapsena polkua myöten rakastajaansa vastaan. Ellen oli käynyt pitkän matkan ja oli nyt sillä kohdalla, missä haara-tie poikkesi suurelta tieltä.
Hän taisteli polkua kävellessään näitä vaikutuksia vastaan eikä tahtonut antautua niiden valtaan. Oli niinkuin kaikki onni ja kaikki toivo olisi maailmasta kadonnut. Miksi? Siksikö, että on olemassa tuo yksi onneton vanha juoppo, joka ei mihinkään usko eikä mitään ole? Mutta mikseivät kaikki ihmiset voi olla yhtä onnellisia, kaikki?
Mutta nyt näki Marianne äkkiä hämmästyksekseen edessään Angelinit, tuon rakastavan avioparin, joka oli hyvin hiljaan lähestynyt polkua pitkin. Ennenkuin he sulkeutuivat koko talveksi pieneen taloonsa Janvillessä, harhailivat he rakkauksineen kaikkialla autioilla teillä, joita viimeiset kellastuneet lehdet peittivät.
Vieläkin olen siinä uskossa, että paikka ei ollutkaan vuohien, vaan paviaanien ja ryösteleväin apinalaumoin tavallinen kulkureitti, jota myöten ne muutamina vuoden-aikoina laskeuvat alangoille viljavainioita tuhoamaan; ja tätä vaarallista polkua täytyi minun nyt hyväkseni käyttää, minun, joka hermoissani tunsin väristyksen jo nähdessäni toisen miehen korkeilla tikapuilla, taikka sitten heittää siksensä kaikki toivo pelastaa tyttöä, jota lemmin.
Pekka nojasi siihen vuoreen, sen jyrkän syvänteen kohdalla ja kädellään koitellen putouksen äyrästä kulki edelleen sitä melkein pimeän hämärää polkua. Kotvasen kulettua levesi tie ja aamun valkea päivänkajaus hiukan valaisi taivaan rantaa. Ja mitä etemmäs kulettiin, niin sitä likemmäs se valo likeni ja miellyttävämmältä tuntui.
Yksi ainoa kapea polku oikealle haarautui tiestä ja johti pienen männistön läpi maatilalle. Tullen tätä polkua, astui äkkiä hänen näköpiiriinsä naisen haamu se oli maatilan piika.
"Mitäpäs viivyttelemisestä?" sanoi Shvabrin minulle; "nyt ei meitä kukaan huomaa. Lähtekää joen rannalle, siellä ei meitä häiritä". Me läksimme sanaakaan puhumatta. Laskettuamme alas jyrkkää polkua, pysähdyimme aivan joen rannalle ja vedimme miekat. Shvabrin oli taitavampi minua, minä sitä vastoin väkevämpi ja rohkeampi.
Elokuun ilta oli lämmin ja kaunis, ainoastaan hiljainen humina kuului hongikosta. Torpan asuinhuoneitten portailla istui nuori vaimo. Hän katseli metsään kapeata polkua kohti, ikäänkuin olisi hän sieltä jotain odottanut. Tämä vaimo oli kaunis, vaikka hän jo oli jättänyt nuoruuden varhaisimman kukoistusajan. Hänen keltaiset hiuksensa olivat sievästi kammatut kahteen pitkään palmikkoon, jotka ulottuivat aina uumille asti. Hänen silmistänsä loisti suloisuutta ja tyytyväisyyttä, ja nyt erittäinkin hän oli kaunis, kun hän hymyillen katseli tuvan oveen päin, josta pieni poikanen tuli ulos paitasillansa. Pienoinen laski käsivartensa äidin kaulan ympäri, sanoen: »
Päivän Sana
Muut Etsivät