Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Clara kalvas kankistuvi Kauhusta ja eksyy yöhön; Tainnostila kuulaan kuvan Otti synkkään sylihinsä. Viimein havaa horroksista, Viimein auki luomet luopi; Mutta kummastus on taasen Painaa kiinni sulot silmät. Sillä tanssin telmiessä Hän ei ollut liikkunutkaan, Vaan hän istuu sulhon luona, Joka huolissansa urkkii: "Virka, miks' on kalvas poskes, Miksi katse synkkä sulla?"
Puma kouran kohottaa: »Kuin sormet, jotka avaan, Perman perhe hajoaa, jos haaveistas et havaa.» Armi käden kaulahan vie lemmen-leikkijälleen. »Ja kuin suukko lämpöinen ma kansan liitän jälleen.» Puman silmät salamoi: »Kuin sylkemäni sylki putoova on Perman pää, mi hyvän neuvon hylki.» Suuttuu suuri kuningas. Hän vihoin maata polki. »Ja ma sullon sylkijät kuin särkyy tämä solki.»
Kerran keski-yöllä havaa: näkee liekin liikkuvaksi. haamu sala-uksen avaa, astuu askeleen ja kaksi, istuu kangaspuille, alkaa kutomaan kuin varjo, vainaa; tuskin kättä käyttää, jalkaa, polkusinta tuskin painaa. Kohoo Irja vuoteessansa, katsoo suurin silmin naista: kumpi heist' on valveillansa, kumpi haamu kuolon maista?
Oi haaveksunta! Pian riemukukkani päälle lunta Loi hauta. Hellästi mainitsen nimeäs, Et havaa, Et kuule ääntäni, mökkiäs Et avaa. Ei kyynel auta, Ei itkus auta Sydäntä, jonka jo tuonen rauta Löi hautaan. Vaan vaikk' ol ankara salliman Tuo puuska, Suloinen on suru, siunajan Vaan tuskaa; Sun onnes koitti Ja taistos voitti, Kun rauhan kelloa sulle soitti Jo hauta.
Taas kuningas viittaileepi, Ovi toinen het' aukeneepi. Siit' esiin suistaa Vauhtia huimaa Tiikeri tuima. Kun se leijonan havaa, Se karjahtaa, Ja häntä se pelottavaa Lyö kiemuraa, Ja roikkuvin kielin Ja vauhkomielin Se jalopeuraa Yristen kaartaa ja silmin seuraa. Ja sitten mauruten Se maata laskeksen.
Tulee templin ovelle ja haaveistansa havaa. Silloin silmä salamoi ja huulet vaiti vavaa. Naisten virret vienosuiset temppelistä läikkyy. Puma metsiin pakenee kuin hirvi, joka säikkyy. KEV
Ensiksi komea, jaloaatteinen kappale; sitten ihmeen ihana aaria, mainion kaunis sanoiltaan, ja sitten hän jääköön miettimään asiaa. Laulu. Jo leivo laulaa taivaalla Ja Phoiboskin jo havaa; Kukista juovat varsansa Jo kastett' ouruavaa; Jo leinikkökin vaivaantuu Ja kultasilmäns' avaa; Kun kaikki kaunis havaantuu, Sa, kultani, myös havaa! Havaa! Havaa! CLOTEN. Kas niin, nyt saatte mennä.
Mainingit vellovat puolehen maan, hiekkarantahan rauhaisaan, raukeaan uupuen uinailuun helle-päivänä heinäkuun. Vaieten vierivät viestit veen rannan raitojen siimekseen, tarinat hyrskyjen hämärtyväin auringon läikkänä kimmeltäin. Vasta kun yö saa ylitse maan, havaa haltiat haudoistaan himmeään siintoon, helmihin kuun lainesormien soitteluun.
Päivän Sana
Muut Etsivät