United States or Christmas Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jott' uusi kesä kerran sais, niin täytyy vanhan kuolla. Soi iltaan kuulaan korkeaan, soi syksyn kiitos syvä! On viety vilja korjuuseen, on viety kallis jyvä. On kevät kasvun antanut ja kesä tähkän antoi, syys odotettu, peljätty, syys meille sadon kantoi. Maan lapset, lapset lakeuden, nyt syksyn kiitos soimaan! Syys työmme kruunas, nostaen sen kunniaan ja voimaan.
Kaukana kalliorannoilla Skottlannin, Missä kohoo harmaja linna Partaalla kiehuvan veen, Siellä kaariholvessa ikkunan Seisovi kaunis, sairas nainen, Kuulaan henkevä, mormorikalvas, Ja hän laulaen harppua soittaa; Käy tuuli tuivertain läpi pitkäin hiusten Ja kantaa kumman laulelon Pois yli merten myrskyäväin. Puhdistus.
Pian olivat huomanneet Lentuan kylän lapset, että oli ilmestynyt uusi jäsen heidän yhteiskuntaansa. Kiertäen kaartaen he olivat Jaanaa lähestyneet ja tulleet heti hyviksi tuttaviksi. Kirjavat, sekeiset syyskesän päivät, korkean ja kuulaan auringon alla, olivat olleet kuin luodut toverilliseen seurusteluun.
Clara kalvas kankistuvi Kauhusta ja eksyy yöhön; Tainnostila kuulaan kuvan Otti synkkään sylihinsä. Viimein havaa horroksista, Viimein auki luomet luopi; Mutta kummastus on taasen Painaa kiinni sulot silmät. Sillä tanssin telmiessä Hän ei ollut liikkunutkaan, Vaan hän istuu sulhon luona, Joka huolissansa urkkii: "Virka, miks' on kalvas poskes, Miksi katse synkkä sulla?"
Ei, käheä on orjuus, ei, ei tohdi Se ääneen haastaa, Kaiuttaren luolan Tuhoisin muuten ja sen kuulaan äänen Omaani käheämmäks saattaisin Yhäti huutamalla Romeon nimen. Se sieluni mun nimeäni huutaa. Hopeiselt' yössä helkkää lemmen ääni, Kuin vienoin soitto kuuntelijan korvaan. JULIA. Romeo! ROMEO. Mitä, kulta? JULIA. Kuinka varhain Lähetän sanan? ROMEO. Yhdeksältä. JULIA. Kyllä.
Täältä annettiin niille ostajille, joita ei tiedettynä oikein varmoiksi. Koko härkää ei näille ilmoitettunakaan, sanottiin vaan tämä yksi suuri pullo muilta lainatun. Nyt tulijaisissa oli kaikki vieraat "varmoja", kuin oli niitäkin, joille annettiin ostohinnalla. Vaan siitä ei hiiskuttuna koko aikana muiden kuulaan, sanottiin vaan Simon ostaneen omilla neuvoillaan.
Kammioihin hiipinyt on kansa, seinäin, ovien ja salpain taaksi. Puiston puutkin torkkuu seisaallansa, nukkua kuin aikois ainiaaksi. Ketään kanssani ei kuulemassa, kuinka soipi hiljaisuuden taika: talviyössä kuulaan korkeassa yhtyy iankaikkisuus ja aika. Tääll' ei elämähän sido mikään, kuolo on kuin ystävä ja veli, tääll' ei mitään tehdä ihmisikään, yhtäkaikki, kuoli taikka eli.
Korennot heijuvat hehkussa illan yllä kuulaan, viihtyvän veen lailla siintävän smaragdi-sillan kortepylväästä kortteeseen. Säteistä painuvan päivän luotu, kultainen perho, hetkesi lyö: keinuvan lumpeen umpussa suotu sulle on hauta ja ikuinen yö! Värisee rusko, kauneusmurhan partaalla niinkuin se vaikerois. Itken kuoloa korennon turhan, ruskon myötä mi raukee pois.