United States or Burkina Faso ? Vote for the TOP Country of the Week !
Herra Jumala ... sinä et ole iloinen, vaan näytät alakuloiselta. Etkö ole tyytyväinen? etkö ole onnellinen?" Hartaasti syleili Emilia sisartaan ja sanoi häntä lohduttaen, mutta kyynel-silmin: "Kyllä kaiketi tulen, Julia kultani; Algernon on kovin hyvä ja jalo ... minun täytyy hänen kanssaan onnelliseksi tulla".
Varmaankin joku malli! kuiskasi luutnantti hymyillen Julialle; malli, jonka suuri taitelijattaremme on hankkinut jostain maaseudulta. Julia hätkähti, luoden pikaisen katseen ensin konttoristiin ja sitten virnisteleviin ystävättäriinsä, kunnes se pysähtyi luutnantti Gustafiin; mutta tällä kerta oli Julian katse salamoiva ja terävä kuin tikari.
Julia oli sanomattomasti ihmeissään siitä, että hääpäivää näin surullisesti aljettiin ja hänen muotonsa osoitti vuoron itkun ja naurun halua. Ainoastaan Maisteri ja "tallukat" olivat tavallisella tuulella. Edellinen pureskeli kynsiään ja katseli ilmaan, jälkimmäiset yhä vain söivät einettä.
Emilia lopetti keskustelumme sillä, että sanoi: "toivoisin jo olevani naimisissa, jotta pääsisin noista kiusaavista naimis-ajatuksista". "Ristiriitainen on ihmis-mieli!" ajattelin minä. Päivällisillä ollessamme moittivat yleensä ja kornetti erittäinkin, Emilian pukua. Julia piti suunsa kiinni, mutta sen sijaan hänen silmänsä puhuivat.
Tässä Julia joutui pois koko selityksensä radalta ja tuli siitä melkein yhtä hämillensä kuin entinen pormestari, joka oli joutunut samallaiseen tilaan.
Jotenkin surkean-muotoisena noudatti Julia neuvoa, ja pian nähtiin nämät kihlatut sekä edeltä että jälkeen puolen-päivän istuvan puolinukuksissa toistensa rinnalla. Julia kyllä useasti sanoi, että synti ja häpeä oli näin tuhlata pois elämänsä päiviä, mutta hänen sulhasensa mielestä sillä tapaa paraiten saatti elämäänsä nauttia.
Mutta sinun kanssasi uskaltaisin tulla mihin hyvänsä ja olla missä hyvänsä vähääkään pelkäämättä! Se jo riittääkin, vakuutteli Aarnio tyytyväisenä mutta samalla itsekin ihmeissään. Oletko tuntenut kaipausta aina uudestaan tapaamiseen! Sitäpä en sano, vastasi Julia naurahtaen, mutta sitten taas uudelleen Aarnioon vilaistuaan hän jo virkkoi: Kyllä joskus!
Aarnio käänsi nyt lopulta katseensa Julian puoleen hellästi kysyen: Ystäväni, uskotko sinä löytyvän oikein suurta ja puhdasta rakkautta maailmassa, uskotko sinä? Julia ei vastannut kun hennosti käden puristuksella.
Kas, kuin kateet juovat Idässä tuolla pilven kulmaa päärmää! Yön kynttilät jo sammuu; virkku päivä Varpaillaan yli sinivuorten nousee. Jos lähden, eloon jään; jos jään, niin kuolen. JULIA. Tuo valo päivän valoa ei ole; Se ilmanäky vain on, päivän luoma Sinulle soihdun kantajaksi yössä: Ja näyttäjäkses tiellä Mantuaan. Oi, viivy: viel' ei ole pakko mennä.
Hän kuunteli Julian rauhallista hengitystä; hänen korvansa, jotka olivat tottuneet erottamaan hienoimmatkin äänivivahteet, vakuuttivat hänelle, että hänen toverinsa nyt nukkui sikeintä untaan. »Auta minua nyt, Venus!» hän huokasi. Julia ei liikahtanutkaan. Hänen hengityksensä huokui entisen tasaisena sokean tytön hehkuville poskille.