United States or Armenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tosin olisi hän voinut kantaa kaunaa Kristiania kohtaan sen vuoksi, että tämä oli kylmästi uhrannut hänet ja lähettänyt hänet pois ilman kaipausta ja ilman jäähyväisiä, hänet, Mostarin ja Livnon taistelujen voittajan ja suurten montenegrolaisten sotien sankarin.
Ainoa, joka tästä tapauksesta ehkä itsekseen iloitsi, oli Leppänen, kun näin hätänsä suurimmillaan ollessa oli pahimmasta pulastaan pelastunut. Haikeinta kaipausta sitä vastoin osotti nilsiäläisen renkimiehen nolostunut naama. Hän oli hakenut ihmisten jaloista käsiinsä runoniekan lakin ja käänteli sitä nyt kämmenissään kovin surullisen näköisenä.
"Ja onhan se ulkopuolella". Hän vielä kerran katsahti ulos valosaa länsitaivasta kohti. Hänen kasvonsa niin selvästi ilmottivat jotakin kaipausta, että hän minusta näytti aivan oudolta. En ollut tuota koskaan ennen nähnyt ja hän aina sanoikin, ett'ei hän milloinkaan kaivannut mitään. En vielä sanonut hänelle hyvästi; tietämättäni odotin, että jotakin tapahtuisi, en tiedä mitä.
Ja tällainen hiljainen ympäristö kai vaikuttaa siihenkin, ettei mikään estä tuota kaipausta kaikin voimin kehittymästä ... se kasvaa kuin varjo yössä, ja kun tietää, että onni on niin lyhytaikainen kuin tämmöinen kesäinen yö, niin tuntuu se samalla mahdottomalta saavuttaa. Niin juuri se on ... kuinka onnellinen te sentään olette, kun voitte noin pukea sanoihin sen, mitä tunnette.
Hän sai silloin ikäänkuin uusia voimia yhdestä Amalian silmäyksestä, yhdestä ystävällisestä sanasta hänen suustansa. Merkeistä, joita ei yksikään muukalainen olisi huomannut, ymmärsi hän arvata tien suunnan ja niin onnistui hänen päästä rämeen toiselle rannalle. Ikään kuin tuntien kaipausta antoi hän Amalian taas laskea jalkansa maahan.
Mutta paitsi tätä pientä häpeää hän tunsi jotakin sydämmentakaista kaipausta senjohdosta, ettei tällä merkillisellä hetkellä ollut missään jumalanpalvelusta, jonne olisi voinut mennä ja tuntea jälleen olevansa yhtä paljon kaiken keskellä kuin nekin, jotka ulkonaisen maailman hälinästä jotakin tiesivät ja ymmärsivät.
Koetan parastani. En tiedä vielä mitä, tunnen vaan että jotain tässä on tehtävä. Ja mitä voin sen teenkin. Niin, niin, sen kyllä ymmärrän. No entä se asia noiden kanssa, sanoi Natalia hymyillen ja näyttäen silmillään Kortshagineihin, onko todellakin kaikki loppunut? Ihan kokonaan, ja luullakseni ilman kaipausta kummaltakaan puolelta. Sääli. Minun on sääli. Minä pidän hänestä.
Se ei oikeastaan ollut varsin suuri tapaus; joku saattoi sanoa, että »pois sitä täytyy täältä niin rikkaan kuin köyhänkin», mutta siinäkään ei ilmennyt mitään erikoisen syvää tunnetta eikä kaipausta.
Se kukkueli niin hartaasti, niin omituisesti, että se tuntui herättävän sekä kaipausta että toivoa. Siinä kartanolla jo kohtasin vaimoni vähissä aamuvaatteissaan. En ollut häntä koko vuoteen kohdannut.
Moni maja, josta muuten laulun ääni ja riemuhuudot kaikuivat, oli nyt itkua ja kaipausta täynnä. Sota otti pojan vanhustensa keskeltä, riisti sulhasen morsiamen vierestä; kuka voi sanoa, kuinka monta heistä tässä maailmassa enää kohtaisi toistaan? Aurinko oli mailleen menemäisillään.