United States or San Marino ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja tähän tapaan olisi Leppänen kerran intoihinsa päästyään arvatenkin jatkanut vaikka kuinka kauan, ennenkuin olisi hengästynyt, ellei hänen lapionlyöntejään olisi keskeyttänyt uusi nuijanisku. Se tuli sieltä mistä ennenkin. Selän takaa suhahti, mutta suuta vasten sattui.
Silloin koetti Leppänen tekeytyä kaikesta tuosta ihan tietämättömäksi ja luuli pääsevänsä pulasta sillä, että rupesi laulujaan kaupittelemaan, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Mutta markkinaväki ei häntä niin helpolla heittänyt. Tuki jo suusi! huusi muuan. Kuka nyt enää sinun lauluistasi! On täällä jo vereksempiäkin!
Mutta ei niitä markkinoita olekaan vielä taidettu Kuopiossa viettää, joilla Leppäsen täräjävää ääntä ei olisi kuulunut. Eikä Kuopioon yksistään, vaan moneen paikkaan muuannekin, missä vain on lupa markkinoita pitää, kaikkiin Leppänen ennättää, joka paikassa hänet tunnetaan ja joka paikassa häneltä viisuja ostetaan. Antakaapas se Hallin-Jannen laulu!
Tämä kutsumus soveltui mainiosti aikeesemme, koska me nyt emme itse tarvinneet pitää huolta perille pääsystä, mikä tavallisesti tuotti jonkun verran hankaluutta. Esityksemme tuli valmiiksi vasta hiukan yli 9, joten me emme ehtineet yllämainitulle laiturille ennenkuin vähää ennen 10. Lähetystömme oli kolmimiehinen ja kuului siihen S. Hellsten, Leppänen, ylioppilas Toikka ja minä.
Ja samat niistä aina kiertää esiin kuin posetiivin pel'kalusta, lisäsi siihen kolmas. Sitä miestä ei tästä puoleen syötetä missään talossa, uhkailivat Nilsiän miehet. Leppänen oli siis nyt itse joutunut Hyvölään, eikä hänen häpeästään enää muuta puuttunut, kuin että koirat olisivat haukkuneet. Toisaalta kuului taas voittaneelle miehelle ylistyshuutoja.
Ainoa, joka tästä tapauksesta ehkä itsekseen iloitsi, oli Leppänen, kun näin hätänsä suurimmillaan ollessa oli pahimmasta pulastaan pelastunut. Haikeinta kaipausta sitä vastoin osotti nilsiäläisen renkimiehen nolostunut naama. Hän oli hakenut ihmisten jaloista käsiinsä runoniekan lakin ja käänteli sitä nyt kämmenissään kovin surullisen näköisenä.
Seisoskelin juuri torin kuhisevimmassa kulmassa ja kuuntelin, kuinka vanha Leppänen, se iänikuinen viisujen kauppias ja entinen sotamies, lauloi ja myyskenteli laulujaan, lauloi ja myyskenteli, myyskenteli ja lauloi. Paljon hän lauluja osasi, kaikki taisi nuotilleen laulaa, vaikka mitä olisit kysynyt.
Syömmessäin aina teitäkin Murheella muistelen, Viimeiseni Nyt katseeni Käyn teihin heittämään. Joudunkohan Ma milloinkaan Taas teitä näkemään! Vaan jos ma viivyn luotanne, Eik' mua näykään, Ja josp' ei lemmityisenne Luoksenne riennäkään, Niin lehtosen Sa leppänen Nimeäin kuiskaile, Ja purokin, Sa aaltoihin Kuvaani piirtele!
Laulaa häntä nyt jotain omasta päästäänkin eikä aina paperista, pilkkasi toinen. No, Leppänen, elähän toki jää nuoremmallesi sanan velkaan, kiihotti kolmas. Eläkä häpäise kylääsi, vaativat nilsiäläiset. Mutta kukko ei käskien laula, eikä laulanut Leppänenkään.
Meitä oli tässä uudessa lähetystössä seuraavat henkilöt: Herrat Leppänen, Haapalainen, Toikka, Tikander ja minä. Esitettyäni toverini kenraalikuvernöörille pyysin anteeksi viipymistämme sekä selitin sen syyt sellaisina kuin olen tässä ne lukijalle kertonut, mikä näytti suuressa määrin kummastuttavan kaikkia läsnäolevia venäläisen hallinnon miehiä.