Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Alkaa laulamaan. Oi, ällöspä surko, ett' kultas on pois! Ah, kaunis on lehtosen kaiku. Hän saapuvi jällen, se luuloni ois, Siis poistaos katkera haiku. Taas synkeät varjot sa haihkuvan näät, Taas aurinko armas on muuttava säät; Ah, kaunis on lehtosen kaiku. Hän saapuvi jällen, se luuloni ois! Ah, kaunis on rantasen raiku! Oi laulaos, lintuni, murhehet pois, Ja aaltoni toivoa kaiku!
Syömmessäin aina teitäkin Murheella muistelen, Viimeiseni Nyt katseeni Käyn teihin heittämään. Joudunkohan Ma milloinkaan Taas teitä näkemään! Vaan jos ma viivyn luotanne, Eik' mua näykään, Ja josp' ei lemmityisenne Luoksenne riennäkään, Niin lehtosen Sa leppänen Nimeäin kuiskaile, Ja purokin, Sa aaltoihin Kuvaani piirtele!
Niinkuin kielo valkoinen, neito, versoit mailla, eloa joit lähtehen rannoill' varjokkailla." Tuntien koko vähäpätöisyyteni, uskallan alamaisimmasti huomauttaa, että tässä kukaties on painovirhe. Sen ei ehkä pitäisi olla lehtosen kielo, vaan lehmosen, sillä "Lehmän kieleksi" kansa yleisimmin sanoo tätä kukkasta. Ah, kuinka ihanaa, kuinka hienoa, kuinka ihanteellista!
Monta vuotta tämän jäljestä, istui kapteeni nahalla päällystetyssä nojatuolissaan ja puheli nykyisen komministerin, entisen kotiopettaja Lehtosen kanssa. Postinkuljettaja toi postilaukun; kapteeni aukaisi sen ennustavan näköisenä. "Kirje Antti Pietarilta!" huudahti hän iloisena; "paksu kirje; mitähän se sisältää, kun tuntuu niin pehmeältä."
Tyylittelevän, koristeellisen suomalaisen proosan ja sivistyneisen sielunerittelyn kohottaa korkealle L. Onerva, hänkin alkanut sensualistisesta tunnelmarunoudesta. Uusromantinen myrskypaatos taas laulaa täydellä voimallaan Joel Lehtosen kuohuvissa, häikäilemättömän mielikuvituksen esiin purkamissa romaaneissa.
"On vaikeata niin lyhyessä ajassa..." "Nähdäkö, kelpaako poika lukemaan tai ei? Sitä en tahdo uskoa; jos hän lukee, niin hänen pitää mennä pitkälle raukaksi hän ei saa jäädä." Neljätoista päivää oli kulunut. Opettaja pyysi pitennystä, se myönnettiinkin. Vihdoin oli kausi kulunut ja herra Lehtosen tuli tehdä tili vaikutuksestaan. Tultuaan kapteenin luo, näki hän siellä olevan vieraita.
Jo ijäisyyden tääll' oon istunut Ja huokauksiani lukenut. Ma kuolemaa jo itkusilmin pyysin, Ett' kahleesta mun kirvottaisi, että Mull' unijuoman tuskissani soisi; Vaan sydän vielä tykyttää. Sun laulus On aistit uupuneet taas virkistänyt. ANNA, kertoo ensimmäisen värsyn loppusanat. Taas synkeät varjot sa haihtuvan näät, Taas aurinko armas on muuttava säät; Ah, kaunis on lehtosen kaiku.
Päivän Sana
Muut Etsivät