United States or Serbia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä rukoilen puolestanne, ett'ette enää lankeisi syntiin, josta tuskalla olette irralleen päässyt." Itkeville vanhemmilleen lausui hän: "Minä olen osani jo maailmassa toimittanut, vaikka en osaksikaan velvollisuuksiani täyttänyt. Elkäätte surko, että pääsen täältä parempaan elämään." Kau'an ei hänen enää tarvinnut kärsiä tuskia.
Ihmiselle voidaan tehdä väki-valtaa; mutta ei taiteilijattarelle. "Voikaa hyvin, kallis, jumaloitu ruhtinaani! Varjelkoon Jumala Teitä kaikilla teillänne! Muistakaa minua; mutta älkää surko minua kuitenkaan! Klairon ei petä koskaan itseään, eikä pyhää taidetta. Vaikka turvaton vaimo, niin taistelen kuitenkin urhokkaasti vihollisiani vastaan.
"Tosi kyllä, että teitä ja samalla meitä molempia on kohdannut suuri onnettomuus, mutta älkää toki kowin surko, kyllä Jumala meistä murheen pitää", lohdutteli Kaarina. Se hetki oli Kriston kuumeen murros; hän oli selwennyt houriosta ja kääntyi paranemaan päin.
Kuka ties mitä sulhoni meidän köyhyydestämme arvelee nyt kun tänne tulee? Voipi olla, jäänkin kotiin älkäätte siis sitä surko yhtään että minä menen ja teidät jätän yksin. Mitä sinä lapseni puhut? Ettäkö hän olisi semmoinen sulhanen kun tusina muita? Ei, hän ei kysele rikkautta, eikä komeutta etsi vaan sydämen puhdasta kultaa hän etsii.
Mutta minulla, joka nuo hyvät sanomat teille toin, eikö minulla ole tässä enää mitään tehtävää. Teillä? Ohoh, se on varma se! Tehän olette mukana pelissä. Te olette kuningas, vieläpä valtti! Niinkö? Ah, ymmärrän; te tarkoitatte kai kohotusta? Kohotusta? Niin, jos kuningas Kustaa saa minut kynsiinsä; ennustitte te Totta kyllä; mutta älkää enää surko sitä.
Eiwätkö nämä, kaikki yhtenä, anna perheen isälle syytä ollakseen surumielisenä ja harwapuheisena, jos kohtakin on sanottu: 'älkää surko huomisesta päiwästä', ja 'waikka kokee, eipä hylkää Herra?" Näin puhkesi ukko puhumaan.
Merellä tuolla Viel' äskeisin hyrskyt soi, Vaan tyynnä sen kalvo kaunis Nyt välkkyy ja unelmoi! Siis ällös, impeni, surko!
Se kotimaani mulla ja tuuli kultani, Ja aalto armahani tahikka surmani. Jo ennen monta miestä se meri petteli, Ja monen kullan silmät vesille jätteli. Vaan ellös mua surko, jos ehkä kuolisin; Sä suotta kaottaisit ikäsi kaunihin. Kun kuulet kuolleheksi, tee risti rantahan, Ja aallon luomat luuni ne peitä santahan. Ja ota pieni ruusu ja laita kasvamaan, Käy sitte kesäilloin välistä katsomaan!
Sano sinä Wasilij kotiin tultuasi, hänen nuorelle vaimollensa, että niin katkera kuin Miikkulan surma onkin, älköön hän kuitenkaan sitä surko, että hänen Miikkulansa Suomehen jäi. Suomi ottaa ilolla syliinsä vaikka kaikki Tverin Karjalaiset!" Siihen lopetin vähäpätöisen puheeni.
Kun ohdakkeista puhdas on hengen viljamaa; Ei ennen, kunnes poissa yö kokonansa on, Ja valon valta-istuin on kukistumaton. Ja vaikk' on vaivaloista ja kovaa taisto tuo, Ja hornan henget tielle tuhannet esteet luo, Niin ällös, nuori joukko, sä säiky kumminkaan! Sun puolellas on oikeus ja siunaus synnyinmaan. Ja ällös surko, vaikka ei oiskaan suotu sun Satoa vielä saada ja palkkaa taistelun!