United States or San Marino ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Herra, te olette hävitön! Laskekaa minut, päästäkää irti minun käteni, tahi Jumal'avita unhoitan minä sen, että olette tahtonut nimittää itseänne kreiviksi: minä käsken palvelijani, päästämään minua teistä!" "Tee se!" huusi kreivi vihan vimmassa ja puristi hänen käsiänsä vieläkin kovemmin niin, että Klairon vapisi vihasta. "Uskalla nyt pitkittää, niin minä häväisen sinut!
"Ei", huusi hän; "ei, se on mahdotonta! Se ei voi olla niin! Minun aistini pettävät minua, kirjaimet keikkuvat silmissäni. Tahdon vielä kerran lukea kirjeen läpi." Samalla vierivät vaunut aika jyrinällä ulos linnan-pihasta. Klairon ei sitä huomannut.
"Jos minä olisin teidän kaunokaisenne, niin olisin minä pakoitettu sanomaan sen teille", vastasi Klairon, kohotellen olka-päitänsä; "mutta koska niin ei ole, niin täytyy teidän sallia minun vaijeta uutiseni kanssa.
Ei kukaan voi minua pidättää, eikä estää pääsemästä hänen tykönsä!" "Ah, se on hän!" huokasi Klairon. "Kaksi-kymmentä markkanenko?" kysyi prinssi. "Niin, sitä pahempi! Hän rakastaa vieläkin minua, ja väittää, että hänellä on oikeus vaatia minun vasta-rakkauttani. Mutta minä tahdon tehdä sille lopun, ja nyt kohta. Tulkaa, herrat, kanssani vieras-huoneeseen!"
"Kyllä", kuiskasi kamari-rouva. "Tiedän minä senkin." "No, sanokaa, kuka se on." "Teidän armonne! Se on eräs nainen, nuori ja kaunis nainen. Teidän armonne tuntee hänet. Teidän armonne on jo vuosi sitten, kun hän oli täällä vieraisilla, itkenyt katkerasti hänen tähtensä." Klairon kauhistui ja vaikka hänen poskensa olivat maalatut, niin havaittiin hän kalvenevan.
Hän ei edes ottanut vastaan papereita, joita nuori kreivi tarjosi hänelle, eikä yhtä katsetta kääntänyt hänen puoleensa. "Klairon!" huusi kreivi S:t Audème rukoillen ja täynnä tuskaa. "Klairon, ottakaa paperit ja vakuuttakaa itsenne siitä, että minä olen sanonut totta!" "Mitä se on tarpeellista?" kysyi Klairon, ja katsoi häntä ruhtinaallisella ryhdillä.
Minulla on jotain sangen tärkeätä heille sanottavata, ja pyydän siis erittäin nöyrästi, että he kohta viipymättä tulevat tänne." Varon ja Lekain, molemmat sen ajan kuuluisimmat näyttelijät, asuivat Klairon'in palatsin läheisyydessä ja olivat siis vähemmässä, kuin kymmenessä minuutissa Klairon'in luona. "Ystäväni!" huusi Klairon heitä vastaan.
"Minua naurattaa eräs muisto, prinssi," vastasi Klairon, ja hänen poskensa, jotka muutoin tavallisesti olivat kalveat, kuin puhtain alabasteri, yhtäkkiä punettuivat, ja vaikuttivat hänen ihanuudellensa uuden, ihmeellisen viehätyksen. "Niin, minua naurattaa eräs muisto," jatkoi Klairon elävästi.
Minä olen kovin utelias, saada kuulla, mitä ranskalainen kirjoitti. Kuinka kirjoitti hän, suloinen Klairon? Mitä taisi ranskalainen tarjota, voidaksensa voittaa kahden edellisen tarjouksia? Mitä kirjoitti hän?" "Ranskalainen rakastajani kirjoitti, että hän tahtoi suoraan sanoa minulle, että oli tosin köyhä maallisista omaisuuksista, mutta sitä rikkaampi rakkaudesta.
"Herra!" sanoi Klairon ja vetääntyi ylpeästi takaisin hänestä. "Minulla ei ole mitään yhteisiä salaisuuksia kanssanne. Teillä ei ole mitään minusta sanottavata, jota ei, ken hyvänsä voisi tietää." "Puhukaa mieluummin meidän kanssamme, herra Dubois," sanoi Voltaire. "Vastatkaa minulle kauniisti, enkö minä ole puhunut totta^"