United States or Kyrgyzstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Mutta", sanoo hän, "erotus on vain se, ettei Voltaire puhunut totta, jota vastoin Mérimée sanoo sen vallan vilpittömästi". Mériméetä ovat monet, etupäässä Victor Hugo, koettaneet kaikilla tavoin halventaa sen vuoksi, että hän "alentui verellä tahratun hallitsijan hovimieheksi". Siitä syystä olen katsonut tarpeelliseksi näin laajaperäisesti käsitellä hänen suhdettansa Napoleon III:n hoviin.
Kuitenkin: purppura-puna kohousi hänen kasvoillensa ja vihaisella, polttavalla silmäyksellä silmäsi hän läsnä olevia herroja. Sen jälkeen ojensi hän itsensä ja otti ylevän, käskevän ryhdin ja seisoi nyt kiivastuneena ja käskevänä hallitsijattarena alamaisten päällikköinsä keskessä. "Ah, onnetonta!" mutisi Voltaire itseksensä. "Minä lu'en hänen kuoleman-tuomionsa kirjoitettuna Klairon'in otsalla."
"Minä luulen," sanoi Voltaire, "tahi paremmin minä pelkään, että kavala ravintolan isäntä keksi etuansa valvoa niin, ett'ei vaunujenne korjaus päättynyt vielä kolmantenakaan päivänä." "Oikein arvaatte; niin tapahtuikin.
Voltaire on luonut filosoofillisen historiantutkimuksen, ja siitä olemme hänelle aina kiitollisia, mutta me haluaisimme Herodoton ja Titus Livion kaltaisia kertojia, jotka osaisivat antaa elävän kuvan oloista ja ihmisistä.
"Hyvin puhuttu, Voltaire!" huudahti prinssi hymyten. "Nyt tahdomme kuulla, minkä vastauksen Klairon antaa meille; sillä vastata hänen täytyy, ja me vaadimme hänen vastaamaan. Hänen pitää myös vastata, kumpaisen hän meistä valitseepi. Minä tarjosin hänelle kuolevaisten aarteita; te tarjoatte hänelle kuolemattomain kunnian; minä tarjosin hänelle nautinnoita, te tarjoatte hänelle mainetta ja kunniaa.
"Miksi sinä sitte sitä teet?" kysyi Lady Chillingly. "Sentähden että en tiedä mitään, joka minua enemmän huvittaisi." "Oh! siinä se on," sanoi Sir Peter; "koko salaisuus Kenelm'in omituisuuksiin katsoen on näissä sanoissa, ystäväni; hän tarvitsee huvitusta. Voltaire sanoo aivan oikein.
Voltaire'n viholliset ja niiden joukossa pappien mahtava lauma, olivat matkaan-saattaneet sen, että Voltaire oli useita vuosia maan-pakolaisena, jolla ajalla hän pakoitettiin hyväksensä käyttämään Englannin ystävyyttä. Mutta Voltaire'n ystävät matkaan saivat sen, että kuningas Ludwiki XV vihdoin armossa kumosi rangaistustuomion.
Brandes on sattuvasti sanonut, että kun kirjallisuudenhistorian käänteentekevät merkkimiehet, kuten Ranskassa edellisellä vuosisadalla Voltaire, Rousseau, Diderot, luovat kokonaan uusia, ennen tuntemattomia tunteita, jotka sitten heidän kirjallisen toimensa kautta siirtyvät yhteiseksi omaisuudeksi, on sensijaan Renan luonut vain uusia vivahduksia, uusia tunnesävyjä ja ylimenoja.
"Herra!" sanoi Klairon ja vetääntyi ylpeästi takaisin hänestä. "Minulla ei ole mitään yhteisiä salaisuuksia kanssanne. Teillä ei ole mitään minusta sanottavata, jota ei, ken hyvänsä voisi tietää." "Puhukaa mieluummin meidän kanssamme, herra Dubois," sanoi Voltaire. "Vastatkaa minulle kauniisti, enkö minä ole puhunut totta^"
Mutta, hyvät herrat, minun kertomukseni on nyt lopussa. Minä luulen, että te siitä käsitätte vastaukseni teillen, ja suotte minulle anteeksi." "Se on, te hyljäätte minut samoin, kuin hylkäsitte englantilaisenkin," sanoi prinssi. "Ja minulta ryöstätte te kaiken toivon samoin, kuin teitte espanjalaisellekin?" kysyi Voltaire. "Te ette tahdo istua vieressäni kuolemattomain istuimella?"