Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Luuletteko, että minä sallein köyhän nuorukaisen maksavan ainoilla rahoillansa paikkansa posti-vaunuissa, koska hän voi saada paikan minun vaunuissani ihan ilmaiseksi?" "Oikein, laulu-lintuseni, oikein!" huusi Voltaire. "Te teitte jalon ja ylevän sydämmen taivaallisen tuhlaavaisuuden jälkeen.
Nyt, kun prinssi nousi tuolistaan kiukkuisena ja vihastuneena, kiirehti Voltaire esiin, kumarsi syvään ja kunnioittavaisesti prinssille, ja sanoi: "Teidän Korkeutenne, minä pyydän anteeksi!" sanoi hän nöyrästi; "mutta näytelmä tässä oli niin ihmeellinen, että jos Teidän Korkeutenne itse olisi sen nähnyt jossain minun kirjoittamissani näytelmissä, niin olisitte Te sydämmenne pohjasta nauranut rakkaudesta hehkuvalle rakastajalle, jolle sanaa 'häät' näytetään ristiinnaulitun kuvana, jolla valepukuinen perkele pakoitetaan näyttämään itsensä oikeassa hahmossansa."
Niin oli Voltaire v. 1739 palannut maan-pakolaisuudesta jälleen Ranskaan, ja voi nyt taas elää Parisissa, huitia häjyllä ruoskallansa kirkkoa ja pappeja, uskovaisia ja ulkokultaisia. Nyt taisi hän taas lähettää näyttämölle murhe-näytelmiään, joissa hän kuvaili mainioita sankareita, innokkaita siveydellisiä marttyri-naisia ja niiden hehkuvaa rakkautta.
Yksi asia kuitenkin viittasi toiseen mahdollisuuteen: huoneessa oli paljon kirjoja. Kirjat eivät olleet ryöväri- eikä rakkausromaaneja, vaan kuudennentoista ja seitsemännentoista sataluvun etevimpiä tieteellisiä teoksia. Voltaire, Diderot, Rousseau ym. olivat edustettuina, mutta kuitenkin oli enemmistö luonnontieteellistä, erittäinkin fysiikan ja astronomian alaa käsitteleviä teoksia.
"Ja kuitenkin sanotaan vielä tänä päivänä, että amerikalaiset rikkaat sedät tavataan ainoasti meidän huvi-näytelmissämme," lausui Voltaire ivallisella juhlallisuudella. Klairon yksinänsä ei näyttänyt hämmästyneeltä, eikä edes ihmettelevänkään. Hänen kasvonsa pitivät entisen kylmä-verisyytensä ja ylpeytensä.
"Voi kuitenkin! Jumalan lämpimän ambrosia-ruu'an verosta, jota me halajamme, tarjoatte te vain kylmää ruokaa," puheli nyt Voltaire. "Mutta kun minulla on nälkä, niin syön minä sitäkin, ja lohdutan itseäni sillä, että Mutta kuka siellä niin kovasti puhuu? Kuka?" "Klairon!" huusi vieras-huoneessa joku kovalla äänellä. "Missä Klairon? Minun pitää, minä tahdon nähdä Klairon'in.
Pilkkaaja Voltaire, joka ei edes ihmetellessään lakkaa irvistelemästä kaikelle mitä näkee, kertoo, kuinka Kaarle-kuningas tämän yhtymyksen aikana oli puettuna suuriin ratsusaappaisiin, mustaan kaulahuiviin, karkeaan siniseen, kullatuilla vaskinapeilla varustettuun takkiin, vyöllään se pitkä miekka, joka hänellä oli ollut Narvan luona ja jonka kahvaan hän usein nojautui.
Miljonillanne ja hohto-kivillänne ette voisi palkita Klairon'ille sitä, mitä häneltä ryöstäisitte: hänen kunniansa, jaloutensa ja kuuluisan taiteilija-maineensa." "Ah, se on minun Klairon'ini," huusi Voltaire innoissansa. "Näettekö minun Semiramikseni ylevyyttä; minun kuningattareni, joka polkee maailman jalkainsa alle ja leikittelee kuninkaallisten kruunujen, kuin Nyrnbergin lelujen kanssa."
"Ja minä," sanoi Voltaire, ja kävi istumaan erääseen nojatuoliin, "minä iloitsen Klairon'in muistosta; sillä jospa hän haavoittaakin sydäntäni, niin virkistää hän kuitenkin sieluni voimia; ja siinä, missä rakastelija häviää, voittaapi runoilija." "No niin!" huusi prinssi maltitonna. "Kertokaa nyt siis meille teidän muistelmanne!" "Minun muistelmani," sanoi Klairon miettien.
Dubois käänsi hitaisesti kasvonsa hänen puoleensa ja vastasi lempeästi: "Te olette puhunut totta niin, kuin suuri runoilija Voltaire on ainakin tehnyt ja tekee.
Päivän Sana
Muut Etsivät