Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Kaksi-kymmentä vuotta sitten oli hän ollut parisilaisten suosittu ja ihaeltu lemmikki; kaksi-kymmentä vuotta sitten oli hän tunnettu läpi koko Europan ja ylistetty maailman mainioimmaksi näyttelijättäreksi. Kaksi-kymmentä vuotta sitten, oli se kirje painettu, jossa Voltaire nimitti häntä "kaksi-kymmentä-kesäiseksi Muusaksi" taiteen jumalattareksi.
Mutta kuitenkin, todistaaksensa minulle rajatonta rakkauttansa minuun, tarjosi hän parikymmentä markkaansa lahjaksi minulle, ja tahtoi ilolla kävellä jalkasin Parisiin ja kuolla nälkään, jos minä myöntäisin hänelle vain yhden onnellisen tunnin keskustelun, ilman mitään vieraita-miehiä." "Minä luulen, että te myönsitte sen hänelle," sanoi Voltaire.
Ja toiseksi syttyy, reaalisten tietojemme kasvaessa, yhä useampia tuikkivia valoja maailmanhämärään, joiden turvallinen loiste on sitä viehättävämpi, kuta syvempi on salaperäisyys niiden ympärillä. Omituisuus Ranskan henkisessä elämässä ovat sen muotifilosofit. Sellainen oli aikoinaan erikoisessa määrässä Voltaire.
Kaikissa looseissa vallitsi uteliaisuus ja harras odotus, ja nimet Voltaire, Klairon ja Merope olivat illan tunnus-sanana. Jopa nähtiin nyt ylhäällä isossa loosissa kuninkaallinen hovikin, Ludwiki XV puolisoinensa y.m. Nopein askelin tuli kuningas loosin reunalle, ja kohta kohousi koko kuulijakunta seisaallensa, tervehtääkseen riemuhuudoilla silloin vielä rakastamaansa itse-valtijasta.
"Rauhoittakaa mielenne, te kuolematon!" sanoi Klairon hymyten ja loi ujostellen katseensa maahan. "Minä pelastin hänen henkensä, ja annoin hänen pitää kaksi-kymmentä markkaansa." "Mitenkä niin? Halveksuitteko te rakastuneen sydämmen jalo-mielistä lahjaa?" kysyi Voltaire pahastumalla. "Ja minä ylistän teitä," sanoi prinssi, "että te piditte häntä espanjalaisen kahta-tuhatta parempana.
Koulumestarin silmät aukenivat selkoselälleen, ja vihan purppura nousi Abiel Halmin poskille. Onko valistus taikauskoa! huudahti hän. Niin, miksikä ei? vastasi välskäri. Olen nähnyt monta kultarahaa, jotka ovat olleet vaskesta. Eräs maailman taikauskoisimpia ihmisiä oli nimeltään Voltaire.
Hänellä ei ollut ketään muita sukulaisia, ja sen tähden asettaisi hän minut ja lapsensa ainoiksi perillisiksensä." "Tosiaankin englantilainen rakkaudentunnustus," sanoi Voltaire nauraen. "Minä lyön vetoa, että mainittu lordi oli joku punatukkainen irlantilainen, jolla perunat pakoittivat päässä."
Kaikki nämät ovat katoovaisia; minua viettelee ainoastansa kuolemattomuus." "Mitä; kuolemattomuus?" kysyi prinssi kavalalla naurulla. "Oletteko kaiken muun hyvän päälliseksi tullut jumaliseksi, minun ihanimpani? Sanokaa toki, mikä kuolemattomuus teitä viettelee. Min' en ymmärrä teitä." "Antakaa anteeksi, Teidän Korkeutenne!" sanoi Voltaire innollisesti.
Ollessaan Klairon'in ystävä ja runoilia uskalsi Voltaire sen, mitä muut eivät uskaltaneet, nimittäin ilmoittamatta ja kutsumatta tulla sisälle Klairon'in kaikkein-pyhimpään ja näkymättömänä todistajana kuunnella prinssin juhlallista rakkauden-tunnustusta.
Ja suurimmalla voimainsa ponnistamisella kohousi Klairon sohvaltansa ja alkoi mahtavalla äänellä lausua erästä laulua, jonka Voltaire oli kerran kirjoittanut hänen kunniaksensa ja jossa hän omisti Klairon'ille yksistänsä erään uuden näytelmänsä onnistumisen.
Päivän Sana
Muut Etsivät