Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Ambrapihka ei levitä suloisempaa tuoksua kuin ne esineet, joita rakastetun käsi on pidellyt. Mutta kun hän viimein huomasi oman tuskansa yhä lisäävän äitinsä ja rouva de la Tourin kaipausta ja että perheen tarpeet vaativat katkeamatonta työntekoa, rupesi hän Domingon kanssa muokkaamaan puutarhaa.
Ja kun hän sen siitä hitaasti, tuskin näkyvästi hivuttaa takaisin, niin on viulun mieliala muuttunut. Se on tullut surulliseksi, valittaa ensin ja itkee sitten, niinkuin jotain äsken unohdettua ja yht'äkkiä mieleen johtunutta kaipausta.
Hän oli viiden kuudetta vanha ja rupesi jo tuntemaan tämän ijän vaivoja, elämän huvitukset eivät enään olleet hänelle mistään arvosta, rahakin oli jo valtansa ylitsensä kadottanut, sillä rahalla ei hän voinut saada takaisin elämänsä voimia, jotka päivä päivältä vähentyivät, ei täyttää sitä tyhjyyttä ja kaipausta, jota sielunsa vaiteloi. Koska se oli loppuva?
Mutta mitä aattelen ja puhun minä mieletön, hullu tyttö! Minäkö lemmistyisin noihin miehiin, minä? Vale! ANNA. Ja jos niin tekisimme kaikki, mihin joutuisimme viimein? Siipoiksi Kyöpeliin! LIINA. Mitä huolin siitä? Mene! Murkinan hetki on lähellä. ANNA. Minä riennän, fröökinäni, minä juoksen! Kasvattajanko huolta ja kaipausta?
Kas, runonpätkäkin. Omaa tekoako? Ei, Erkoltahan sen lainasin. Lukee. Häkkilintu. Lintu pyrähtelee häkissään. No, jos koetteeksi päästetään Tuoss' on auki akkuna he heijaa! Siitä lintu ulko-ilmaan leijaa. Linda itkee: "nyt sen surma vie!" Lintu laulaa: "tääll' on auki tie! Vaivun varhemmin tai myöhemmin, Lauluni on vapaa kuitenkin." Linda tuntee jotain kaipausta, Kaipausta, rinnan ahdistusta.
Heidän lapsensa kasvoivat yhdessä; ja kun Liisan Juhana kolme vuotta sitte meni palvelukseen, tuntui katkeraa kaipausta Kivelässäkin. Ei Juhanan palveluspaikka kuitenkaan ollut niin perin kaukana, ett'ei hän silloin tällöin olisi lähettänyt terveisiä kotiinsa; vaikka tosin kului välistä pitkäkin aika, hänestä mitään kuulumatta. Useimmin kaikista kävi Liisa-mummon luona Kivelän Katri.
Sinne jää koti, sinne äiti ihme kyllä, ilman suurempaa surua ja kaipausta. Ei ymmärrä lähtevä, miksi äidin silmät vettyivät. Ei ymmärrä vielä, mistä lähti ja minne menee. Kohta tulevat kuitenkin äiti ja koti korvauksensa saamaan. Mutta selonteko siitä ei kuulu tähän kertomukseen. Siinä sitä nyt sitten ajaa kolisteltiin isän kanssa routaista tietä.
Kreikkalaiset niinkuin muutkin kansat, joittenka maassa kypressejä kasvaa, istuttivat näitä puita kuolleitten haudoille sekä käyttivät niitä muillakin tavoin surua ja kaipausta merkitsemässä sen osoituksen mukaan, jonka olivat heille jumalat antaneet, kun he Kyparisson rukoukseen myöntyivät.
Eikä Ollikaan ollut juuri paljoa aulimpi. Hänkin jumaloitsi pienokaistaan, ja tahtoi melkein yksin sen pitää. Mutta kun sen ilon ensimmäinen höyry oli päästä lähtenyt, niin oli Ollilla aikaa käydä kylässäkin. Hän muisti entisiä hulivili-aikojansa, ja sai halun kylään. Liisa ei puhunut juuri mitään, vaan osoitti kalpeutta ja kaipausta kasvoillaan.
He elivät vaan toisilleen, eivät voineet hetkeäkään olla toisistaan erillään, kaipausta ja ikävää tuntematta. Ja he sulivat toisiinsa, olivat kuin samaa sielua, ei ollut kummallakaan, ei ajatusta, ei tunnetta, jota ei heti ilmoittanut toiselle. Heidän onnensa kävi yli ymmärryksen, heillä oli vain yksi suru, nimittäin pelko siitä, että toinen mahdollisesti kuolisi ennen toista.
Päivän Sana
Muut Etsivät