United States or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän lähetetään Ruoveden kirkolle. Venäläisten armeija vetäytyy takaisin Tampereen kautta". Amalian katsanto muuttui, tämän sanoman kuultuansa. "Me olemme siis, Jumalan kiitos, turvassa", sanoi hän. "Jos hätä rupeisi ahdistamaan, voimmehan silloin päästä Ruovedelle". "Se on mahdotonta, että Venäläiset etsivät meitä täällä", virkkoi äiti.
"Meidän täytyy tarkastaa asematamme", virkkoi Paavo. "Ole huoletonna, mamseli Amalia, minä tulen kohta takaisin". Kahdenkertainen tuska kuvautui Amalian kasvoilla, mutta hän koetti silminnähtävästi tukahduttaa pelkoansa. "Ole varoisa, Paavo!" sanoi hän. "
Talon ainoa lapsi oli lukijalle jo tuttu Vesa. Hän oli äitinsä ilo, ylpeys ja silmäterä ja isänsä ainoa tulevaisuuden toivo. Hemmoteltuna hän oli kasvanut isänsä kodissa aiheuttaen joskus erimielisyyksiä isän ja äidin välillä, erimielisyyksiä, jotka koskivat kasvatus- ja kuriasioita. Tämänpäiväinen ladon palo oli säikäyttänyt sekä vallesmannin että hänen rouvansa Lempi Amalian mielen.
Hän tiesi, että tässä löytyi vanha lohipato, eräänlainen kosken poikki rakettu kivimuuri, jota käytettiin lohenpyyntiin ja joka nyt oli veden alla. Vakavilla askelilla kaalasi Paavo sauvansa nojassa pitkin tätä vaarallista tietä, jossa vaahto roiskui ylös aina Amalian jalkoihin asti.
Että kosto täällä kohtasi Nefnef'iä, kuultiin ärjyvästä mörinästä, joka ilmoitti, ken siellä häntä ennen oli. Paavo lähti nyt kohta Amalian tykö, joka tainnuksissa oli vaipunut maahan. Rehellinen talonpoika katseli hänen lempeitä, vaalistuneita kasvojansa. Hän oli jo lapsuudestansa asti nähnyt ja rakastanut tätä nuorta tyttöä.
Kohtauksia sellaisia kuin hääiltana sattui nyt uusia, ja Aleksis valmistautui kaikessa hiljaisuudessa välttämättömään ja pikaiseen lähtöön tästä elämästä. Amalian kirjeenvaihdosta lääkärin kanssa ja myöskin tämän ilmoituksista olivat Aleksin sisaret saaneet tietää, että hengenvaara joka silmänräpäys uhkasi heidän veljeänsä, josta he mustasukkaisesti pitivät.
Semmoisiin paikkoihin, jossa polku kulkee rämeiden ylitse, jotka eivät muuten kannata ihmistä, on Suomalaisilla tapana suvi-aikoina panna useampia paria suksia, joita käytetään ylitse mennessä ja sitte jätetään toiselle rannalle. Suurella varovaisuudella kiinnitti Paavo yhden parin Amalian jalkojen alle, ottaen sen jälkeen itse toisen parin. Hän talutti heikkoa tyttöä.
Vavisten uskalsi hän tuskin luoda silmäystäkään sen sisään. Mutta tämä silmäys kohtasi Amalian, joka jo istui ylhäällä kädet ristissä. Hän nousi kohta seisoalle ja meni Paavon tykö. Tämä vei hänet valkean ääreen, sanoen: "Mamseli Amalia, vaatteesi ovat kasteesta märät, kuivaa ne tässä, ennenkuin lähdemme edemmäksi, ja vahvista voimiasi vähäisellä aterialla".
Mutta ei Sakari Kolistaja epäillyt. Tyynenä hän puheli: »Ka mutta... Niin jotta tottapahan heräävät, kun minä kolkutan ja kolistan...» Rouva Amalian mieli oli aivan sulaa. Herkkä hän tämmöisenä kihlajaisaikana olikin kaikelle.
Hätärummut pärisivät ja kaikki Venäläiset tulivat liikkeelle. Ruhtinas pudisti Amalian kättä ja hyppäsi taas ratsunsa selkään. Kaikki Venäläiset seurasivat häntä. Näsijärven rannalle riensivät Venäläisten joukot. Nefnef kiiruhti heitä johtamaan. Värjärin laiturille tuotiin taas tykki. Järvellä liikkui joukko aluksia, kaikki täynnä sotamiehiä.