Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Kaukana kalliorannoilla Skottlannin, Missä kohoo harmaja linna Partaalla kiehuvan veen, Siellä kaariholvessa ikkunan Seisovi kaunis, sairas nainen, Kuulaan henkevä, mormorikalvas, Ja hän laulaen harppua soittaa; Käy tuuli tuivertain läpi pitkäin hiusten Ja kantaa kumman laulelon Pois yli merten myrskyäväin. Puhdistus.
Silloin ne yöllistä purjehtijaa Vellamon virsillä tuudittaa. Jäävät jäljet laulelon tään ainiaks sieluunsa kimmeltämään. KUIN SYKSYN P
Yön hiljaisuudessa useinkin, kun kirjurin lamppu palaa, mun painaa otsaani polttavaa kaks hentoa kättä salaa. On silmäni peitetyt, mitään en nää, ma voin vain kuiskehen kuulla: on aivan, kuin runotar laulelon se henkisi vienolla suulla! Ma ponnistan vastaan, estelen ja jos silmäni vapaiksi luulen: saan silloin tuoksuvan suutelon kahen lämpimän, kostean huulen.
Mut syksyllä myrsky kun pauhoaa ja voihkavi kaihoa katkeraa ja syysyö kun peittävi pilviseen jo vaippaansa taivahan tähtineen, niin kantelo kuohuissa kaikuu ja kiehtoen, tenhoten soi, se riemua raikasta raikuu ja itkien vaikeroi. Se on hän, se on hän, itse Ahti se on, mi kuohuissa laulavi laulelon.
Minä lausuin: "Mä nuolen ilmaan lennätin, Se putosi maahan takaisin; Mut missä?... Se lens' välehen; En lentoa sen nähnyt, en! Mä taivoon laulun lähetin Se laski maahan takaisin, Mut missä? ... silmä kellä on, Mi seurais' lentoo laulelon? Sen jälkeen Onnen leikkiä! Nuol' löyttiin tammest' eheä. Mut laulu?... Sekin löydetään Syvältä povest' ystävän!"
Hänen mielialansa suli sointuvasti tähän metsän helkkeeseen ja säänteli sanoiksi ja ajatuksiksi hurjan laulelon. Luonto huokaa välttämättömyyden lain alla. Pilvet tuolla ylhäällä eivät itse ohjaa kulkuansa, aallot eivät omasta ehdostansa tanssiele mylleröivällä järvellä; niitä ajaa sokea välttämättömyys. Ja siitäkö laista ihminen kaikkien luotujen joukosta vain olisi vapaa! Erhetystä se on.
Ah, autuasta heittää tiedon, tahdon taakat, vajota, sulaa sieluun suurempaan, tummuuden siivin soutaa ikuisuuden yöhön, kadota kaikkeuden unelmaan. Katveessa kalpeassa basaltti-pilarikon, siinnossa jäisen sinen unta ja taikaa on. Soiluvat, soljuvat alhaalla aallot muistojen laulelon. Rotkojen seiniltä hohtaa sieluja helmien, kuultaa himmeät haaveet vuosien myrjaadien.
Miss' syöksyvi vuorilta virran vyö ja pauhaten paasia vasten lyö, siell' alla sen paateron vaahtoisen on Ahdilla luolansa vilpoinen. Jos suv'yössä rauhaisassa käyt yksin sä rantamaa, niin kuohujen pauhinassa soi laulua hurmaavaa. Se on hän, se on hän, itse Ahti se on, mi kuohuissa laulavi laulelon.
Astu unten huvihaakseen: *siskon surut karkoittaakseen, lauloi tyttö laulun kainon vain!* Näin luki laulua hän, vain äänin värjyvin ensin, kainona kiiruhtain, tai henkeä taas pidätellen, kunnes myötä jo tempautui, ja nyt ääni se helkkyin, vienona soinnahtain, toi hennon laulelon ilmi.
Mut suhteissa vain suurten miesten. innokkaasti. Voi kaikki vaaraan saattaa suuta piesten. Ymmärrät, että menestystäin haittaa, jos luulee esimies, ett' työssä on vierelläin runohepo, joka laittaa hirnahtain silloin tällöin laulelon. Sa tiedät, että runoratsun kuosia »virastot» eivät taida oikein suosia.
Päivän Sana
Muut Etsivät