Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Ja tulvaa tulv' yhä vaan ajelee, Ja kuin ukkonen kaukainen jylistellen Syvänteestä se syöksyvi vaahtoellen. Ja kah! veden mustasta helmasta niin Kuni joutsen nyt sukeltaa, Käsi, valkea kaula jo käy näkyviin, Ja se uipi ja voimin se ponnistaa, Ja hän on se, hän maljaa häilyttääpi Kädessänsä ja riemuten nyykäyttääpi. Ja kauan ja syvään huoahtaa Tervehtien päivää nyt.
Tyrskyjä vastaan, tuulta ja lunta, Purttani ohjin, mut uinuen unta, Josta en herää vaaroissa tien. Vaahti se kannelta syöksyvi ruumaan, Enkä mä herää, tuskinpa tuumaan Retkeä vastoin tuulta ja lunta, Kotiin ma kuljen, mut uinuen unta. Aallokko, lausu: kuollutko lien?
Ja hän seisovi hetken siinä, tuli silmistä tuikahtaa, sydän taukovi sykkimästä, povi synkästi huo'ahtaa, kuni hurja hän painaltaapi rinnoillehen lapsostaan, ja syöksyvi syksyn yössä vesihyrskyyn vahtaavaan.
Miss' syöksyvi vuorilta virran vyö ja pauhaten paasia vasten lyö, siell' alla sen paateron vaahtoisen on Ahdilla luolansa vilpoinen. Jos suv'yössä rauhaisassa käyt yksin sä rantamaa, niin kuohujen pauhinassa soi laulua hurmaavaa. Se on hän, se on hän, itse Ahti se on, mi kuohuissa laulavi laulelon.
Tuo tuskin pääs hänen huuliltaan, jäi kaikki kummaa katsomaan, valo välkähti kirkas, kaukainen yli yöllisen tappotanteren, mut katso, se kasvaa, se lähemmä käy, koht' enää ei mitään muuta näy, maat, taivahat täyttää se paisteellaan, sen ympäri yössä veisataan kuin kuoro ääretön, ylhäinen kera kaikuisi ihmis-unelmien, se saavuttaa sotajoukon jo, joka hengen valtaa hurmio, se tunkevi tummahan Tuonelaan ja vainajat vastaavat haudoistaan, se syöksyvi sieluhun jokaiseen kuin ukkosen nuoli syvyyteen, sävel sähköinen, sana voittoinen, ja niinkuin ihminen ijäinen: »Ylösnoussut on valkea Vapahtaja!
Naiskauneuden, naisrakkauden rajutuulet sun tuntea annan, kunis armoille Moirain ylhäisten sinun sielusi kartena kannan.» Hän laulaa, hän virkkaa, hän vierii jo pois kuin aalloilla valkea vahto, mut oli kuin myötä sen vierinyt ois myös sankarin tarmo ja tahto hänen ruumiinsa rautainen raukeaa, saa sairaus hiipivä sieluun hän ratsua raisua kannustaa ja syöksyvi Hornan nieluun.
Ja hän seisovi hetken siinä, tuli silmistä tuikahtaa, Sydän taukovi sykkäilemästä, povi synkästi huo'ahtaa, Kuni hurja hän painaltaapi rinnoillehen lapsostaan, Ja syöksyvi syksyn yössä vesihyrskyhyn vahtoavaan.
Eik' katsottu, ken oli mieleltä mies, kun vaan oli kumppani vakaa, eri kieltä jos haastoikin, tiensä kun ties ja tahtoi hän vaaramme jakaa, kun hällekin inha ol' orjuuden ies, joka uhkasi eestä ja takaa. Mikä nyt? Miks rintama rikki on tää? Mihin syöksyvi valkea valta?
Hän syöksyvi laaksoihin, vapisevi vuoret, tärisevi manner ja kiehuvi meri, min raivoista pintaa myrskyjen valkeat valjakot lentää. Hän syöksyvi laaksoihin, pitkäisen nuolena keskelle karkelon keinuvan entää, hän saapuvi, kansojen kultaiset kuvat pirstovi, syöksevi marmori-ylväät jumalien alttarit maahan, mi ompi jalkainsa ainainen astinlauta.
Hän vuorilla viipyy ja vaieten katsoo tanhua, riemua joukkion joudon. Hän vuorilla viipyy kuin synkeä pilvi, min mustassa helmassa tulipuna turman hehkuvi liesi, hän huippuja kiertää kuin ukkosen lonka, min kohdussa tuhansia vasamia välkkyy, hän vuorilla viipyy, mut syöksyvi kerran salamoiden vaunuissa laaksoihin, joissa juhlivi määrättä räyhäävä rahvas.
Päivän Sana
Muut Etsivät