Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Kello kolmen, neljän ajoilla huomasivat purjehtijat jälleen pimeässä vaahtoisen harjan niin korkean että Eljas ensin luuli olevansa aivan lähellä jotakin kallioa, jota vasten hyökylaineet taittuivat. Hän huomasi kuitenkin pian mikä se oikeastaan oli, nimittäin hirvittävä aalto. Silloin luuli hän kuulemansa naurua toisesta veneestä ja äänen, joka sanoi: "Nyt viisihankasi menee kumoon, Eljas!"
Miss' syöksyvi vuorilta virran vyö ja pauhaten paasia vasten lyö, siell' alla sen paateron vaahtoisen on Ahdilla luolansa vilpoinen. Jos suv'yössä rauhaisassa käyt yksin sä rantamaa, niin kuohujen pauhinassa soi laulua hurmaavaa. Se on hän, se on hän, itse Ahti se on, mi kuohuissa laulavi laulelon.
Sitten Maija sylkäsi kolmasti sen kirveen pohjaan vaahtoisen sylkensä ja rupesi sillä painelemaaan isännän selkää kipeimmästä paikasta ja painellessaan luki: Ompelen tulisen turkin Tulisilla tutkaimilla, Palavilla panteroilla Tulisen tuvan sisässä. Sen mä päälleni pujotan, Ylitseni yllättelen.
Seurueensa edessä istui kuumentunut kenraali vaahtoisen, pyörivän hevosen selässä, ja kasvot punasina, kaulasuonet paisuksissa huusi komennushuutoja remahtelevan musiikin alkaessa soida. Jännittyneessä mielentilassa, kaikkien kasvot torille päin, tungeskeli väkijoukko sotamiesrivien takana. Pienet katupojat pujottelivat esille.
KULLERVO. Tuonne syöksyi sisko raukka Vuoksen vaahtoisen omaksi. Paetkaamme tuota miestä. POTERO. Hän on hiisi hirviöitä. Kirottu jumalten hylky, Maan katala, kansan rutto! Tuota räähkän tahrimata Pojakseni en omista. Mene sinne silmistäni, Kussa ei kuuta, aurinkoa Eikä tähtien valoa. En voi voitoista iloita Pojan raiskojen tekijän Enkä luota kostotöihin Miehen itse kostettavan.
Se oli kuin sihisevä suvanto, johon hän oli seisahtunut. Mutta ei levon suvanto, vaan vaahtoisen pyörteen, joka hetken päästä heittää uuteen koskeen, yhä alemma, eikä tietoakaan pysähtymisestä. Se tuntui pyörittävän ja se tuntui pyörryttävän, se nosti veren päähän ja haihdutti silmistä oikean suunnan. Eikä Antti muutamaan hetkeen oikein käsittänyt, mistä oli tullut ja minne oli menevä.
Vapun laulusta »hän lauloi sinertävien kesä-iltain rauhaa ja tähtikirkkaitten talvi-öitten ylevyyttä, hän kertoeli vaahtoisen kosken yksitoikkoisesta levottomuudesta ja järvenaaltojen monimuotoisesta vaihtele vaisuudesta» j.n.e. taikka häntä kuuntelevasta Vanda Lubomirskasta joka laululavan alla »mustassa hameessaan sypressipuiden varjossa oli haudalla surevan kuningattaren näköinen».
Me istuimme ja haaveksimme, kuinka koettaisimme tehdä maa-elämän hänelle vähemmän ikäväksi, pitäen kaikenmoisia tuumia, kuinka ryhtyisimme useampiin pieniin muutoksiin tehdäksemme kodin hänelle valkoisemmaksi ja iloisemmaksi, kun ratsastaja vaahtoisen hevosen selässä äkkiä syöksi pihaan humulla semmoisella, että vanhat nurkat paukkuivat ja akkunanruudut kalisivat.
Aamun kultainen usva oli juuri paennut vaaran ympäriltä. Kahden suuren kuusen välissä oli kivi. Siltä kiveltä se näkyi. Ja lehmät unohtuivat. Sydän alkoi oudosti sykkiä. Heikki näki suuren savupiipun, näki kosken vaahtoisen putouksen, näki outoja rakennuksia ja ihmisiä, jotka siellä liikkuivat paljon ihmisiä, jotka kulkivat edestakaisin. Mitä ihmeen ihmisiä ne olivat?
Viel' yltyy äidin rukous, Ja kolmas kokko jo viiltää Halk' ilmojen: kuin laukaus, Pois kolmannen vanteen siirtää. Kuninkaalt' onnen ryöstänyt Ylen surkee kohtalo ompi, Miesjoukot henkens heittänyt, Taikk' on vihamiehen vanki. Pien' ympärillään joukkonen Hän piileksii pakoteillä, Rannalla meren vaahtoisen Sotalaivat turvan' on heillä.
Päivän Sana
Muut Etsivät