United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja ne viuhui, viimat kaikki vasten valtaisan povea, ja ne kalskui, kalvat kaikki vasten sankarin sydäntä, ja ne päätyi, arkipäivät, työn pitkän pimeät hetket, epäuskotkin elämän, oman voiman voipumukset, vaan oli ylempi voima, joka johti eksyvätä, näytti tietä, täytti tähkän, salli heikon heilimöidä. Kutoi kangasta elämä rautaloimin, loppuniisin, polki kuolon polkusimin hallan harmajan tuloa.
Kunpa antanet apusi, kannan lahjat lehdollesi, uhrin puullesi parahan. Haltia antoi, mitä pyydettiin, jyvän idätti, oraan kasvatti, tähkän tuleennutti ja sen hallalta varjeli, levittäen terheniset siipensä halmeen päälle ja maan alta lämmintä liehtoen, silloin kun pohjoinen pakkasella uhkasi.
Rakkauteni Ainaan. Kun oppilaaksi tultuain Mä tähkän lakkihini sain, Niin olin mies mä mielestäni, Mä päitä keikutellen käin; Mä tyytyväisnä kuljin tiellä, Vaan morsian, se puuttui vielä. Mä neidon näin niin lempeän, Ei kauniimpata lie kun hän; Mä Ainaan katsoin hymysuin Ja häneen kohta rakastuin; Hän siitä mulle naurahteli. Voi, sydämein kuin riemahteli!
Tuopa poika pohjolaisen, itse Pohjolan isäntä, sinne siirti silmiänsä pä'in kauloa omoa. Tuop' on lieto Lemminkäinen siinä lyöä silpahutti, iski miestä miekallansa, kavahutti kalvallansa. Löip' on kerran luimahutti: laski pään on päältä olka, kallon kaulalta sivalti; vei kuin naatin naurihista tahikka tähkän olesta, evän kaikesta kalasta.
Aurinko paistoi niin lämpimästi ja Auno oli nytkin ohran jyviä ja tähkän puoliskoita poimimassa. Yhtäkkiä hän kuuli Mikon sanat: Tule pois. Auno hätkähti, kori putosi kädestä. Hän katseli ympärilleen, mistä ääni kuului ja huomasi kartanon lähellä kujalla seisovan miehen vähitellen muuttuvan Mikoksi. Auno löi käsiään yhteen, lähti juoksujalkaa Mikon luo ja sanoi: Herran nimi olkoon kiitetty.
Ruohoja ja kukkia valikoidessaan tuli hän selville sen aatteesta. Vaatimaton ja yksinkertainen sen tulisi olla, niin ettei sitä ensi silmäyksellä huomattaisi. Mutta hieno väriltään niinkuin metsäkukka, johon kun sattuu silmä, se sitä kauan tutkii. Hitaasti ja huolellisesti kokosi hän siihen enimmäkseen heiniä ja taittoi sitten ruispellosta aidan ylitse heilimöivän tähkän.
Tahtoisitteko te erottaa minut ja jättää makaamaan kuin unhottuneen tähkän vainiolle?» »En, en minä sitä tarkottanut», vastasi tyttö vakavasti. »Mitä me teemme, sen teemme nyt pian, ja ken on ollut mukana tähän päivään asti, hänen pitää olla loppuun saakka. Mutta tuolla laillahan ette kuitenkaan pääse mihinkään.
Ruis tuoksui hauskasti ja heilimöi parhaillaan, ja sen sisässä sinerti aina vähän matkan päässä jokin ruiskukka. Kun tuulahdus tuli, huojahti ruis ja sihisi hiljaa. Elli sitä katseli ja taittoi aidan yli muutaman tähkän. Sivusilmään näkyi yhä likemmäksi lähenevä valkoinen lakki. Ne olivat jo melkein kohdalla, mutta Elli ei ollut huomaavinaan. No, Elli? sanoi isä.
Jott' uusi kesä kerran sais, niin täytyy vanhan kuolla. Soi iltaan kuulaan korkeaan, soi syksyn kiitos syvä! On viety vilja korjuuseen, on viety kallis jyvä. On kevät kasvun antanut ja kesä tähkän antoi, syys odotettu, peljätty, syys meille sadon kantoi. Maan lapset, lapset lakeuden, nyt syksyn kiitos soimaan! Syys työmme kruunas, nostaen sen kunniaan ja voimaan.
Miesten, naisten mielialaa hiiltää outo himmeys, aaltoo aatoksissa salaa niinkuin tähkän täyttymys, poven polttaa nuoret kummut, kuvat heljät heijastuu, arat aukee unten ummut, sielunsilmät seijastuu. Muistan, kuinka lasna muinen taivon tähtiä tähysin, elon etsin arvoitusta tuoltapuolelta elämän. Mitä löysin?