United States or Eritrea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sinäkin minua aina Kohtelet kuin vertojasi, Et kuin ylpeä kälysi: Halveksien, ynseästi. Hän ei aavista minussa Muuta kuin matalan orjan! Monesti sinua säälin, Pyykit kun peset hänelle, Ruokit, hoitelet eläimet, Illoin valvot viimeiseksi, Kehrävartta keikutellen, Taas ensiksi aamuin nouset, Et sulosanoja kuule, Aina tok' iloisna laulat. ANJA. Miks' en voisikin iloita?
Näin kotka omansa otti Heilutellen, keikutellen. Nyt olet sylikanani. Kannanko sun kuusen alle, Kukistan pyhäisen piian? Reutoelet ei avita. V
Kuulen, kuulen, siell' on kuume, Kuin tässä sydänalassa. Tuossa puukko tuppehesi. ENS. NAISPAIMEN. Kiitos tässä mun käteni! Lähtekäämme, meill' on lämmin. Aika hallan on hävitä, Sumutarten suohon mennä. Lähtevät. Parvi muita PAIMENIA saapuu. TOINEN MIESPAIMEN. Kevät päätä keikutellen On tulossa tunnen tässä.
Rakkauteni Ainaan. Kun oppilaaksi tultuain Mä tähkän lakkihini sain, Niin olin mies mä mielestäni, Mä päitä keikutellen käin; Mä tyytyväisnä kuljin tiellä, Vaan morsian, se puuttui vielä. Mä neidon näin niin lempeän, Ei kauniimpata lie kun hän; Mä Ainaan katsoin hymysuin Ja häneen kohta rakastuin; Hän siitä mulle naurahteli. Voi, sydämein kuin riemahteli!
Hän antoi kätensä, vaan ei puristanut. Ei, minä koetan tavata teitä vielä, ja silloin on minun sanottava teille hyvin tärkeä asia, sanoi Nehljudof. Tulkaa vaan, sanoi Maslova hymyillen niinkuin hymyili miehille, joita tahtoi miellyttää. Te olette minulle lähempi kuin sisar, sanoi Nehljudof. Kummallista, sanoi Maslova taas ja läksi päätänsä keikutellen verkon taakse.
Helsingin Esplanaadin puut ovat valkeina härmästä, telefonilangat riippuvat paksuina ja huuruisina, piipuista kohoaa valkeat savukiemurat ja ajurien tiuvut kilisevät... Kuka on tuo, joka kulkee keikutellen tuossa, tuuhea puuhka heilahdellen alapuolelle polvia? Posket punoittavat, kun hän hetkeksi seisahtuu valaistun ikkunan eteen, ja silmäripset ovat huurussa.
Se katosi vasta sitten, kun Johanna vähän ajan perästä tuli tupaan maitoa pöydälle kantaen. Kepeästi keikutellen kantoi hän haarikan pöytään ja kepeästi, kolahuttamatta, laski hän sen puhemiehen eteen. Liekö hän hymyillyt sulhaselleen, sitä en nähnyt, mutta sulhanen hymyili hänelle. Sen minä näin, ja se oli taas kuin puukon pisto minun rintaani.
Kulu päivä kuusikolle, Viere vehnä viijikölle; Laske paimenta kotihin, Sen talon emännän luoksi, Että nälkäni näkisi, Heti aittahan menisi, Juosten juomahuonehesen, Keikutellen kellarihin, Taputtaisi talkkunoa, Vuolasisi voita päälle, Sipaisi sianlihoa, Kavertaisi kannikkoa. Mene päivä, viere viikko. Mene päivä, viere viikko, Alene Jumalan aika!
Keikutellen keträpuita, Kohotellen kuontaloita, Keträtkäme rihma kierä, Rihma kierä ja livahka, Laskekame lanka lievä, Lanka lievä ja lahia; Viskatkame viipsinpuulle, Napatkame naulan päälle, Kanikame kangaspuihin, Pielkäme pirranpuuta. Sitte pirta piukkoavi, Sukkulainen suikkoavi, Kuuluvi kylähän kalske, Pirran pirske naapurihin.
Ennen juhlapäivät haarikoita kallistellen vietimme, nyt kirveitä keikutellen viettäkäämme, suuri aukeama korpeen hakatkaamme! Sanokaa mielenne, miehet! Kuului ääni miesjoukosta: Mitä Tapio sanonee, jos hänen tanhuansa poltamme? On Tapiolla tanhuvia! vastasi Panu, kädellään metsiä ja maita osoittaen. Mutta jos sattunee hänen asumuksensa siihen, mistä metsän kaadamme? virkkaa toinen.