United States or Cameroon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Karkelossa oli Kari saanut Annikille kuiskatuksi menevänsä vartijaksi ja pyytänyt häntä tulemaan toverikseen. Annikki ei ollut mitään vastannut, puristanut vain heikosti Karin kättä suostumukseksi. Mutta karkelon jälkeen oli tyttö kadonnut. Ei häntä näkynyt tuvassa kummassakaan, ei ollut saunassa eikä aitoissa, joista Kari häntä katseli. Ehkä oli mennyt edeltä yhtymäpaikalle.
Sanoisi olleensa lehmän haussa ja eksyneensä, niin eivät mitään tietäisi. Ei siellä kukaan meidän lähtöämme nähnyt. Ei ole sentään kukaan minua niin halunnut kuin tämä; ei kukaan niin kuollakseen puristanut. Ei ole ennen tiennyt miestä halanneensa. En hennoisi hänestä ihan vielä erotakaan. Vaan olisi kuitenkin parempi, kun palaisi kotiinsa.
Tultuamme kotiin ja saatuamme vähän virvoitusta vatsaimme hyväksi, tultiin pyytämään, että Tony, joksi minua talossa ruvettiin nimittämään, tulisi saliin. Minä heti noudatin käskyä, pyysin Charlyn mutkaani ja menimme. Saliin tultuamme huomasin heti saman immen, jota olin rintaani vastaan niin hurjasti puristanut aalloista pelastaessani; näin hänet, jonka tähden olin menettää halvan elämäni.
Eeva ei sitä tiennyt. Hän oli paetessaan sen ottanut ja heti puristanut kätensä kiini. Hän olis tehnyt viisaasti jos olis sitä edelleen näin kantanut, mutta uteliaisuus voitti hänet vieläkin kerran; ennenkuin astui tuon kohtaloa ratkaisevan kynnyksen yli, kanta-äitimme avasi kätensä. Kukka jonka hän oli ottanut oli ihanin kaikista paratiisin kasveista; se oli nelilehtinen apila.
Mutta sillä välin oli tapahtunut jotain merkillistä. Vierasten joukossa oli ollut nainen, jonka Arnold näki ensi kerran eläessään. Se oli istunut erään sohvan vieressä tuolilla, noussut siitä niin solakasti ja kauniisti, kun hänet Arnoldille esitettiin. Neiti Ester Lilieroos... Arnold muisti sen niin selvään. Hän oli puristanut Esterin kättä niin lämpymästi, että lähelläolevat sen huomasivat.
»Työntäkää kernaammin väkipuukkonne minun sydämeeni», sanoi Isabella, »kuin jätätte minut vangiksi noiden hirviöiden käsiin.» Qventin vastasi vain puristaen nuoren kreivittären kättä, joka, siltä ainakin näytti, olisi myös puristanut vastaan, jollei hän olisi ollut niin peloissaan.
Oliko se todellakin ollut se entinen, hiljainen, tyyni, arka olento, joka oli häntä sellaisella raivolla rintaansa vasten puristanut? Oliko tuo, joka nyt taas niin rauhallisena keskusteli emännän kanssa ja innostui hänen asioistaan, se sama, joka äsken silmät hehkuvina ja kaikki jäsenet mielenliikutuksesta vavisten oli suudellut häntä niin tulisesti ja intohimoisen hurjasti?
Hän ummisti silmänsä ja päätti nukkua. Juuri kuin uni rupesi tulemaan täytyi hänen taas kumminkin avata silmänsä ja katsoa pitkin vasenta käsivarttaan, sillä tuntui siltä, kuin olisi hän sillä puristanut itseänsä vasten jotakin pehmoista ja lämmintä. Kymmenniekka hymähti ensin hieman, mutta muuttui sitten pian vakavaksi.
Kun minä puolestani olin halukas ääneenkin lukemaan, sopi se erittäin hyvin, että minä luin ja hän kuunteli. Ja sitten minä olisin jotain sopivaa kohtaa lukiessani hellästi puristanut hänen kättään ja katsonut häntä silmiin... Vaan illan tullen tuli viileä, alkoi puistattaa, täytyi jättää haaveilut ja lähteä kotiin päin, tyytymättömänä ja samalla tyytyväisenä.
Missä sulokas nuoruus olisi voinut täyttää heidän kasvonsa ja vuodattaa niihin heleimmät värinsä, oli laiha ja ryppyinen käsi, niinkuin ajan, puristanut ja vääntänyt ja raastanut niitä. Missä enkelit olisivat voineet asua, väijyivät perkeleet ja tuijottivat uhkaavaisesti.