United States or Timor-Leste ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän antoi kätensä, vaan ei puristanut. Ei, minä koetan tavata teitä vielä, ja silloin on minun sanottava teille hyvin tärkeä asia, sanoi Nehljudof. Tulkaa vaan, sanoi Maslova hymyillen niinkuin hymyili miehille, joita tahtoi miellyttää. Te olette minulle lähempi kuin sisar, sanoi Nehljudof. Kummallista, sanoi Maslova taas ja läksi päätänsä keikutellen verkon taakse.
Tiesiköhän äiti miten tämä esitelmä, joka näytti täyttävän kaikki muut ihastuksella, jätti tämän nuoren sydänrukan tyhjäksi ja lohduttomaksi. Hän oli puristanut kätensä lujasti yhteen ja tuo alakuloisuuden ilme muuntihe syväksi apeaksi.
Sehän hullua, jos he ovat päässeet livistämään, jatkoi vartija; koko tämä häly lienee itse paholaisen aikaansaama, hän kun on tahtonut pelastaa noidat. Eipä enää tiedä mitä pitää uskoa. Vanginvartijat poistuivat. Eerikki oli koko ajan tuskaisesti puristanut palvelijan käsivartta, ja tämän sanattoman rukouksen näytti palvelija ymmärtäneen. Mikä on hätänä?
D'Artagnan päästi irti Athoksen kädet, joita hän vielä oli suonenvedontapaisesti puristanut ja kiiruhti rouva Bonacieux'in luokse. Hänen kauniit kasvonsa olivat aivan väännyksissä; hänen lasimaiset silmänsä eivät katsoneet enää mihinkään; väristyksiä kulki hänen ruumiissansa ja hiki tiukkui hänen otsaltansa. Taivaan nimessä, kiiruhtakaa, huutakaa! Porthos, Aramis, hankkikaa apua!
Hänestä tuntui kuin murskaava käsi olisi puristanut hänen sydäntään ja aivojaan. Hän huomasi heti, että Johannes vihaisella kulmien rypistyksellä antoi nuorelle päällikölle vaikenemismerkin. "Roomaan", toisti Cethegus soinnuttomalla äänellä katsellen terävästi milloin vierasta milloin Johannesta. "Aivan oikein, Roomaan!" huudahti viimein Johannes. "Zenon, tämä mies on Cethegus, Rooman prefekti."
Sen johdosta tuntuikin siltä kuin kuolema olisi käynyt jo salaisilla partioretkillään maassa, puristanut ensimmäisenä kevättären rinnan mehuttomaksi ja tyhjäksi, sitten, ilkkuileva hymy kolkossa naamassaan, kulkenut mökistä mökkiin, talosta taloon värjäilemässä ihmisten huulia mieliväreillään.
Mutta silloin Esteri oli puristanut kaulasta Juhoa niin, että Juho jo tunsi kuolevansa, ja olivat kasvot olleet mustana, kun piiat ehtivät hätään. Juho omalla uhallaan ei vienytkään enää Esteriä, joka ei lähtenyt lattiallekaan hänen sylistään, vaan nukahti siihen, Juhon kertoessa Esterin omasta äidistä.
SYLVI. Viktor ! Ethän sinä ole suudellut minua vielä kertaakaan ? Etkä hyväillyt etkä puristanut minua syliisi. Mikä sinua vaivaa, sano? Vai pelkäätkö tuota ristikko-ovea tuolla? Saat olla ihan rauhassa. Ei meitä kukaan näe. Ja jos joku tuleekin tännepäin, niin sen kyllä kuulemme. No sinä jääpalikka mitä arvelet? VIKTOR. Lopeta, Sylvi. Minä pyydän sinua vielä kerran ja oikein vakavasti.
Hän ei huokaillut, hän ei valittanut, hän ei puristanut nyrkkiin kättänsä niin kuin varhemmin murhe-raivossa hän oli tällä hetkellä vaikeinta oppinut: hän oli oppinut kärsimään. Mikä oikeus hänellä syyllisellä vielä olisi ollut valittaa mitä parempaa oli hän ansainnut?
Valhe, valhe! rupesivat kaikki huutamaan. Ja luutnantti M. otti asian niin juhlalliselta kannalta, että nousi ylös ikäänkuin hyvitystä vaatien. Silloin luutnantti B. kiivastui. Upseerikunniani kautta huusi hän hypäten ilmaan, upseerikunniani kautta vannon minä, että tämä käsi on puristanut häntä niinkuin kerroin! Kaikki vaikenivat.