Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. toukokuuta 2025
Kun tummat silmät säihkyivät lempeä, ja voimakkaat käsivarret puristivat Annikkia vasten sykkivää sydäntä, silloin ymmärsi Annikki, että lemmen leikin vertaista ei ole elämässä muuta. Entä sitten, vaikka se ei ollutkaan leikkiä sille toiselle! Entä sitten, vaikka se olikin täyttä totta sille toiselle. Olihan se Annikille hurmaavaa leikkiä!
"Elä pelkää, Annikkini," lohdutti Elämä, "kyllä rintasi vielä osaa sykkiä entistä tulisemmin." Ja Elämä näytti, että Annikin sydän osasi sykkiä. Se toi Annikin tielle miehen, jossa Annikki luuli löytäneensä kauneimpain unelmiensa sankarin. Hän se antaisi Annikille uutta nuoruutta, uutta tulta suoniin ja ennen aavistamatonta onnea.
Ja nuori mies opetti Annikille, mitä on lempi, polttava, tuhoava, mieletön lempi. Mitä oli kaikki Annikin leikkivä onni ollut verrattuna pisaraankaan nykyisyydestä! Nyt, nyt vasta elämä alkoi. Nyt ei Annikki enää tahtonut leikkiä. Mutta Elämä tahtoi leikkiä. Toisellehan ne säihkyivätkin nuoren miehen silmät, ei Annikille. Ja toistahan ne hakivat nuo hellät hyväilyt, ei Annikkia.
Kaikki matkan tekijät, jotka jäätä pitkin Panulaan samosivat ja siitä kulki talvitie voi täältä ylhäältä nähdä. Asettaessaan suksiaan kotaa vasten pystyyn, sanoi Kari Jormalle: Ei huoli äidille puhua voudin lahjasta Annikille... Aina on Jorma tervetullut vieras Karilaan ja aina häntä siellä hyvänä pidetään.
Karkelossa oli Kari saanut Annikille kuiskatuksi menevänsä vartijaksi ja pyytänyt häntä tulemaan toverikseen. Annikki ei ollut mitään vastannut, puristanut vain heikosti Karin kättä suostumukseksi. Mutta karkelon jälkeen oli tyttö kadonnut. Ei häntä näkynyt tuvassa kummassakaan, ei ollut saunassa eikä aitoissa, joista Kari häntä katseli. Ehkä oli mennyt edeltä yhtymäpaikalle.
Lopuksi otti Panu lippaansa pohjalta hienoon vaatteeseen huolellisesti käärityn myttysen, joka avattuna näyttäytyi olevan korea helminauha. Tule tänne, Annikki, sanoi hän. Annikille helminauha! huudahdettiin pirtissä, ja kaikki kurottautuivat katsomaan.
Ei itselleen mitään rukoillut, Annikille onnea anoi, kumarsi lattiaan, vaikkei ollut toivoa liioin, että Jumala kuulisi, kun ei tuohusta sytyttää tohtinut... Mutta tuvassa oli uusi karkelo alkamassa, ja kanteleen soittaja pöydän päässä juohatteli sormiaan kieliä myöten alkusoitoksi.
Ja se sai oikein kaupunginsuutarin, ja niille laitetaan nyt tupaa tuonne noin kokkoaholle! Näettekös?» »Kyllähän minä näen. Kaunis siitä näyttää tulevankin...» »Ja tulee oikein hella ja paistouuni... Niin, ja Niemellä oli kanssa häät, sille Annikille. Se meni nyt vasta naimisiin vaikka kyllä siellä on paljo riijareita käynyt, joka vuosi vaan, ja isollisia.»
Panu toivotti hyvää yötä ja pehmoisia pahnoja, mutta ovesta käännytti hänet vouti vielä takaisin. Annoitko Annikille lahjani? Tarjosin, mutta ei kelvannut. Etkö luule hyvällä suostuvan? Kun ei suostune, vienet hänet väkisin. Takaatko miehesi, etteivät vastarintaa tee? Jos sulhonsa tehneekin, et siitä välittää huoli. Sano sulhaselleen, ettei piikaa iäksi pestata.
Kuka se mahtoi olla tuo nuori nainen, joka kukilla seppelöitynä ja suu hymyssä lähestyi Annikkia? Hän näytti niin tutulta, että Annikki ensin luuli häntä äidikseen, mutta ei se kumminkaan ollut äiti. Hän ojensi kätensä Annikille. "Kuka olet?" puhkesi Annikki kysymään. "Elämäsi olen, Annikki ainoiseni", vastasi hymyilevä tyttö. "Elämänikö olet? Kuinka kaunis olet, ja kuinka sinua rakastan!"
Päivän Sana
Muut Etsivät