United States or Comoros ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta Annikki tahtoi leikkiä murheella, ei pelännyt sen kostoa. Ja Elämä antoi Annikin aavistaa, millaista oli murhe ja epätoivo. Kun nälkä kaatoi kansaa ja taudit raivosivat, tulivat kamalat viestit Annikin kuuluville. Ja Annikki pukeutui surupukuun ja itki säälin kyyneleitä. Kaunis oli ollut hymyilevä Annikki, mutta kauniimpi vielä ja armaampi oli kyynelsilmäinen Annikki!
Ja hän nöyrtyi surullisena siihen uskoon, ett'ei missään tällä kiertotähdellä, jonka asukasten tavalliset riennot ja pyrinnöt olivat hänelle vallan vieraat, mikään hymyilevä seurakumppani, mikään totinen puoliso häntä odottanut.
Olen pyytämällä pyytänyt, puhui hymyilevä pehtori, katsahtaen Nehljudofiin ikäänkuin olisi vaatinut häntä todistajaksi, että jos päästätte ulos suurukselle, niin paimentakoon jokainen omia elukoitansa. Hyppäsin vaan lapsukaista katsomaan, silloin ne jo olivat ojan yli.
Aivan kuin nyt vasta hän huomasi, miten sievä poika Kalle oli. Pyöreät iloiset kasvot, hipiä valkoinen, posket punaiset, suu hymyilevä, huulet sievän mehevät, ja hänen sinisissä silmissään oli jotakin vetovoimaista, joka samalla teki rauhattomaksi.
Mieleen työnnähti kaipauksen tunne, ahdistava ikävä kadonneita seutuja, kulunutta aikaa, jotka kuvastuivat viehättävinä, onnellisina, rakkaina. Ja tuntui nyt kuin tuo hymyilevä onni olisi jäänyt avosylin sinne. Ja nyt se tuntui vielä kirkkaammalta, kullan kimaltelevalta, vaan jo siirtyneeksi kauas, mistä se ajatuksiin vain siinti.
Timanttinen hiusneula, joka piti hänen aamupäähinettään, säkenöi päivää kohden, valkea ruusu oli povelle kiinnitetty. Silmät olivat kiinni, huulet suljetut. Kasvojen ilme oli ankara ja totinen hymyilevä, eloisa olento, joka äsken näytti elävän ainoastaan huvitellakseen ja iloitakseen, oli nyt marmorinen patsas, ja iankaikkisuuden totisuus oli levinnyt hänen kauneille kasvoilleen.
Toisella rannalla on luonto paremmin hymyilevä, kaunis koivumetsä peittää jyrkänteen laidan Tunturi- ja Norenjärvien välissä ja heti ylhäällä mäellä, lähellä sitä tavallista paikkaa, johon noustaan maalle, kun veneellä kuljetaan putousta katsomaan, oli, siihen aikaan kun tämä on kirjoitettu, pieni maja, jossa Lauri Larsson asui.
Ja siitä huolimatta tulin huomaamaan, että eversti Ingramin asema oli samanlainen kuin noiden oppimattomain työläisten. Hänkään ei ollut oma herransa. Hänkin oli koneeseen kytketty. En voi koskaan unohtaa sitä muutosta, mikä hänessä tapahtui, kun mainitsin Jacksonin jutun. Hänen hymyilevä hyväntahtoisuutensa katosi kuin varjo.
Hän jo siinä ryöpyssä hymyili leveästi, irvisti ihan, hieroksi kupeitansa ja puheli: Vot tak kylpy!... Vot! Valjai!... Matkaasi ryöpystä, valjai! komensivat poliisit silloin ja Herraa hartaasti kylvystä kiittäen tallusteli hymyilevä Iivana pukimiaan kokoilemaan. Mutta hullummin kävi Ropotin. Hän, itsepintainen, ei älynnyt nöyrästi alistua esivaltaa tottelemaan.
Tuolla nuorella ylhäisellä herralla oli kauniit hienot kasvot, joissa näkyi hieno ylimyksellisen korskeuden juonne suun ympärillä; mutta siitä huolimatta oli hänen silmissänsä jotakin, hymyilevä ja vähän tirkistelevä luonne, joka ilmaisi iloista luontoa, ja kaikkea muuta paitsi ylpeyttä.