United States or Falkland Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sortajan suut hän suisti, kaukaiset maat hänet muisti. muodoissa lempeetä, mutta aatteissa karkaistunutta poikaa pohjolan peräin, miestä miekankin teräin, Päämiestä, min haudalla sorrettu kansa voi vieläkin vannoa vapauttansa. Harmaa on taivas, halla mielihin hiipii, raskaina riippuen itkevät puut sekä pilvet; kuoleman tuuli kansamme toivoja riipii, mutta kummuista kaikuvat kalvat ja kilvet.
Joukon yllä Keihäät välkkyy, Kalvat helkkyy, Siin' on Froden rakuunaa. Kalvat korjat, Ruoskat sorjat Järjestääpi. Päin, te orjat! Eespäin, orjat! Eespäin iskuin ja potkuin, näin, Ett'ois Grotten rattaat norjat Verestänne, sapestanne, Ruhjotuista ruumiistanne. Päin, päin, Uhrit, näin!
KOTRO. Joka jousi, kaikki kalvat On hereillä. KULLERVO. Muistakaatte: Untamon lopetan itse! MUTRU. Se sinulle, muita muille. TUIRO. Mulle eukot antanette Niitä hoivata osaisin. KULLERVO. Surmalle joka tenava! Muille ei se vannokaatte! JOUKKO. Vannokaamme! KITKA. Vannoisinko! Vaikka neuvoisitte muuta, Tottelisin surman suuta. Suun ja vatsan aina muistan.
Tuo päreä Päivän poika se vielä enemmän soitti, kilvet maan alta kilahti, kalvat kalskui Tuonelalta, nousit maasta maan-venyjät, tulivat turpehen alaiset, sulhot hirnuvan hevosen, neitsehet heleän helman.
Näin unta päivästä, min aurinko Aseissa kirkkaissa ti välkähdellyt, Toistensa hyvää kansat tuumi jo, Ei veritöitä kenkään mietiskellyt; Ei rauhan aartehia raastaneet Murhaajarosvoin kädet hurmehikkaat; Ei sodan kalvat ketään kaataneet, Maat kaikki oli oikein rauharikkaat.
Jo taiston laineet käy, yön ilmaa viiltää hurjimmat peitset, raivon pilvi ratkee, min takaa tuhon veritähdet kiiltää, jo kalvat kalskahtaa ja kahle katkee, mi mieltä sitoi, jäyti tahdon juurta, jo säilät salamoi, päin määrää suurta, tienviitta vihan vihree virvasoihtu, raivaaja radan syämen synkkä loihtu, soi säilät, aukee vallan vaskiukset, kimaltain kaartuu öiset kangastukset.
Minä näen nyt todella, niinkuin isäni ja Kristofer, että kirjapaino on jalompi ase, kuin ritarillisten bömiläisten esi-isiemme keihäät ja kalvat. Wittenbergissä, Joulukuun 10 p. 1520. T:ri Luther on tänään ottanut tärkeän askeleen.
Herää toiset vuoteissansa: »Miksi hätäkello kaikuu?» Toiset rientää huoneistansa: »Mistä melske, huudot raikuu?» Kohta kertoo liekinhulmat idän, lännen taivahalta: »Kaupungiss' on ryssät julmat, raivoo raakalaisten valta!» Koht' on kaikki liekkimerta; kuka ehtii, pyrkii linnaan, kalvat kalskaa, vuotaa verta; päivä koittaa kirkkahinnaan. Mutta hätäkello kaikaa!
Et suurta taistelua tarvitse Kuvata, jossa sotaorhien Töminä maata tärisytti, huudot Päämiesten kumisutti taivasta, Ja jossa nuolet vinhaan sinkoili Kuin rakeet myrskyssä, ja kalvat välkkyi Kuin liekehtivät taivaan salamat. Siell' itse olin johtajana läsnä, Ja parvess' Israelin sankarten Ma etumaisna taistelin, kun miekka Löi vihollisiamme niinkuin heinää.
Vaan siellä maine ansaitaan Ja kalvat välkkyy kunnian, Miss' urhoin verta mittaillaan Ja voitot säikyttävät maailman: Hyvästi hyrskyt lapsien! Hyvästi vaimon vaikerrus! Yks' kerta teitä syleilen, Niin sankar'-riviin rientää urhous. Elma peittää silmänsä ja itkee.