Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
"Niin, hänet ovat kapinalliset valinneet Regetan luona goottien kuninkaaksi unohtaen aatelisten oikeudet." "Hän, hän on kuninkaani", sanoi Matasunta puoleksi unelmissaan. "Olisin sen sanonut jo silloin, kun tervehdin sinua kuningattarenani, mutta sinun huoneessasi oli hänen marmoripatsaansa seppelöitynä. Se tuntui minusta epäilyttävältä. "Myöhemmin huomasin sen sattumaksi.
Mutta eipä kaikki ole kultaa mikä kiiltää, eikä hopeata, mikä hohtaa. Ei myös Juusenkaan kosioretki ollut niin onnellinen, kuin hän sen unelmissaan kuvitteli. Sillä samana päivänä sai hän sieltä palata takaisin kokonaan toisella mielellä kuin mentyään, lieneekö hän sieltä pois rumputettu, vai mikä lienee syynä ollut. Sen vain tiedämme, että naimisesta ei tullut mitään.
Hänen äitinsä katseli ihastuksella, miten hän juoksi, ja tunsi itsensä niin onnelliseksi ylpeissä unelmissaan, että hän tuli rakastettavaksi noille köyhille sukulaisilleenkin, jotka muuttonsa kautta "moukanmaalle" olivat ainaiseksi poistuneet hänen seurapiiristään. Hänen mielestään heitä ei enään ollut olemassakaan.
Sikeimmässä unessa hän tunsi itseänsä puisteltavan ja kuuli, vielä puoleksi unelmissaan, erikkään käskevän; "soitantoa!" Hänen oli sangen vaikea tointua unestaan sen verran, että hän jaksoi vetää pelikellojen vieterit, jotka heti rupesivat helisemään. Mutta niiden ääni ei Liddystä nyt ollut niin suloista kuin ennen; hän olisi mieluummin nukkunut.
Toiselta puolen taas monasti puuhakkaan, keittävän, paistavan, neulovan, taloudessa touhuavan äitin tytär tekee työtänsä haaveksien, joskus kirja piilossa ompeleen alla, unelmissaan harhaillen Kreikat, Roomat, Saksat ja lukee, tutkii, ajattelee, kirjoittaa tietämättä itsekkään minkä tähden.
Tuulen suhaus ikäänkuin kuiskaisi salaisia aavistuksia, jostakin suuresta, kaukaisesta onnesta, tai äärettömästä, läheisestä onnettomuudesta. Nuo kaksi tunnetta: onnen-toivo ja aavistuksen tapainen pelko, olivat niinkuin kaksois-sisaret hänen unelmissaan, synnyttäen aivan vastakkaisia tuossa vielä uinuvassa sielussa.
Hänen sylensä oli täynnään sammalia, sanajalkoja sekä muita muistomerkkiä metsästä; hän oli niin kiintynyt omiin ajatuksiinsa, ettei hän kuullut, kun ovea hiljaa kolkutettiin tahi hämmentyi kentiesi hänen unelmissaan se ääni tikkain nakutuksiin kaukana sakeassa metsässä. Kun sitä naputusta vielä kerran toistettiin, säpsähti hän ja riensi, posket punastuvat, ovea avaamaan.
Hän ei tiennyt itsekään, mitä sitten tulisi, mutta hän punastui ihanissa unelmissaan. Punaiset tuoksuvat mantelinkukat putoilivat tuulen heiluttamilta oksilta. Tuuheassa oleanderissa hänen vierellään lauloi satakieli. Kirkas lähde solisi hänen ohitsensa siniseen mereen, jonka aallot hiljaa, hyväillen vyöryivät hänen jalkojensa juureen.
Mutta taaskin, vielä kerran miksei se saisi sitä tehdä, jos siitä on mielelle ylennystä? Miksemme saisi haltioitua siitä niinkuin runoudesta, taiteesta, aatteista jos meillä on siihen tarve, ja herätä vasta huomenna todellisuuteen, jos meidän täytyy? On ehkä niitä onnellisia, jotka eivät koskaan herää, jotka aina elävät unelmissaan, tehden niistä itselleen todellisuuden.
Näin aprikoi Maria, eikä enään kyyneleet kastelleet hänen vaalistuneita poskiaan, kuten joku aika takaperin, jolloin hän unelmissaan seurasi armastaan sodan kauhussa: kuinka mahdotointa hänen on enään olla elossa kuinka paljon hän oli saanut kärsiä sodassa ja kuinka kurjasti hänen täytyi kuolla.
Päivän Sana
Muut Etsivät