United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja mikäli aamu hämärtyy ulkona kylmänharmaassa sumussa meren päällä, täyttyy ranta särkyneistä puutavaroista, vaskikattiloista, nahkavuoteista, suurista ammeista ja alastomista ruumeista, jotka kootaan riviin hiekkarannalle. Tällä välin tuovat naiset kylästä lämmintä olutta suurissa puuhaarikoissa, jotka kiertävät miehillä kädestä käteen.
Ei kenkään voi sitä aavistaa, mitä tähdet ne pienet haastaa, kun niitä ääneti katselee mies yksin miettivä maasta. Mua itketti, mua hävetti ja sitten mua myös suututti. Ne kertoivat tarua muinaista, miten isänmaall' oli hätä, miten vieraan miekalla lyötihin ja ristillä maata tätä. Mut kansa nous kuin teräsjous ja sotapurret maassa sous. Mut tähtien silmät ne hämärtyy.
Vaan lähempää kun katselen, Hämärtyy multa pilvehen Tää neitsen haamu ihanaisin. Vai näinkö kaunis nainen tosiaan? Ja kaikki taivaan sulot nähdä saisin Sulaa van tuohon varteen uinuvaan? Tää maanko päällä mahdollista? MEFISTOFELES. Kai niin! Kun Luoja kaiken viikkoa hikoilee Ja lopuks' itse työstään riemuitsee, Kai syntyä täytyy jotain oivallista. Nyt katsele ja tyydytä tuo kaipuu!
Sua unten tähdistä siis suo mun kiittää; on meillä kahle toinen, kultainen, mi koskaan, koskaan ei katkee, joskaan en Sua löytäis joukost' ihmisten: on meillä mielikuvat, jotka riittää, kun tulee tunto kaiken-tyhjyyden. Soi, kello, kutsu kokoon kaikki kansa, jo yöhyt saapuu, ilta hämärtyy.
Uhma alkoi nousta. Martti ei ollut vielä milloinkaan elämässään ottanut havaittavampaa omintakeista askelta. Sellaista oli kyllä uneksinut, nyt vasta tarjoutui siihen ajava pakko työntämään liikkeelle. Mitä tässä pelkää...? Todellakin...! Luottamus omiin voimiin alkaa nousta, elinkyky etsiä toimintaa. Maanhalu hämärtyy, suuri intohimo täyttää mielen, kädet puristuvat nyrkkiin: En kerjää!
Maan jumaloille laulamaan en hanki, Vaan uhrikseen nyt lyyrynsointujain Saa ikävyys, tuo itkeentynyt vanki, Niin outona ku piilee rinnassain. Siell' elon huolten kesken viipyy jalo, Hämärät entismuistot sielussaan; Hämärtyy kyyneliin sen silmäin valo, Hapuilee helmans' avoin tyhjää vaan. Oi, miks' en onnee luoda voi ma sille, En viilistää sen mieltä polttavaa!
Ei huoli setä hätäillä, vaikka niin kävisikin, alkoi veljenpoika lohdutella. Kyllä tässä toki talutetaan ja hoidetaan, jos niiksi tulee. Vaan vielähän tuota toki lienee aika siihen, koskapa liikuttekin omin päinne. Näenhän minä vähän liikkua, niin kauan kuin päivä paistaa, mutta kun vetää pilveen tai muuten hämärtyy ettei kajasta, niin ei silmän avulla näy pitkällekään pääsevän.
Tuollako, missä yhä hämärtyy, missä taivas ja meri ovat sulaneet toisiinsa eikä enää näy äskeisiä karejakaan? Onko se Iso Kiero, joka kutsuu, Napinvalaja, joka tahtoo valaa minut uudelleen? Mutta tulisiko minusta uutenakaan mitään, olisiko minussa edes alkuainettakaan mihinkään muuhun kuin mikä olin? Enkö ole jo palanen karstaa? Mutta miksei meri jo vie minua sinne pois? Eikö välitä?
Jo lentää tähti tuolta Alas taivaalta säihkeestään! Se lemmen tähti lienee, Min katoovaksi nään! Jo nuoresta omenapuusta Moni kukka ja lehti läks. Jo saapuu ilkkuva tuuli, Ja ne jää sen heiteltäväks. Suuss' salmen joutsen joikuu Ja soutaa yksikseen, Ja hiljemmin yhä laulain Se vaipuu hautaan veen. Niin hämärtyy ja tyyntyy!
Kun hämärtyy, ja tyynnä maa jo uneen vaipuu illoin, hänt' aatellen, mi kauas läks, mä yksin itken silloin. Kulta, sua yksin itken silloin! Hatun keikkua anna! Nuor Jehki kun kaupunkiin tuli vuorilta vasta, niin kurkisti tukka lakin halkeamasta. Nyt hattu ja sulka on päähän panna. Sa uljas Jehkini, hei, hatun keikkua anna! Hatun keikkua anna vaan, ja liehuta sulkaa!