United States or Lebanon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Muistanpa ai'an, jolloin lasna muinoin ma kirkassilmänä ja huoletonna kuin päivän säde leikin, laulelin; kotoinen lahti päilyi peilityynnä, kotoiset koivut huojui huminoiden ja käki kukkui mulle riemujaan.
Onnettaret vaikka veisi minut ulos maailmaan Kauvas synnyinpaikastani, eloon vaihettelevaan Iloon, onneen runsahasen kodin pienen suojasta Tuost' en kuitenkaan mä voisi vilpittömäst' iloita. Min' en voisi unhoittaa, kuin lasna ollen laulelin Kodin armaan orren alla, vilpitöinnä iloitsin. Kuinka illan tullen ennen äidin hellän syliin jäin Uneksimaan kohtaloita tulevaisen elämäin.
Ah! iloitsinpa minäkin ennen, kilvan laulelin ilman siivitetyn lauman kanssa, koska tyyni aurinko aleni, pallistaen valkeita hattaria kultaruskollansa. Mutta kolkot ovat päivät nyt, murehtien kallistaa päänsä Suomen kansa, että kärsii kallis synnyinmaa; ja siitähän ei löydä sydämmeni rauhaa. Margareta! Tässä olen, sinä levoton. KARIN. Hän tulee.
En ole sitte silmin nähnyt, Kun on kirstu kiini pantu, Rautanauloilla napattu, Vasaroilla vahvistettu. Ei kuule emo minua. Kun olin lassa kuuskesoisna, Vielä viisivuotoisena, Olin nokka nuotilleni, Sekä vilkka virsilleni, Laulelin jokaisen lakson, Joka rannan rallattelin; Nyt en oo nokka nuotilleni, Enkä vilkka virsilleni, Ilman laulan laitoissani, Murehissani murajan.
Monesti ennenkin ja jälkeenpäin, kun englantilaisten seurassa laulelin Suomeni sointuvaa kieltä, on sitä luultu italiankieleksi, jona sitä on ihailtu. Siitä lähtein me kolme suomalaista poikaa olimme niinkuin kolme veljestä, jotka emme kansallisuuttamme hävenneet.
Keväällä laulelin, Kun lauloi linnutkin: Nyt hoitaa pääsky pieniään, Niin, kenties, peippo, kerttunen, Töin tuskin kuulet leivosen, Ja rastas sata säveltään Jo vaihtoi tiukkuvirtehen; Huus käki ammoin: "hoiloilo", Ja päätti laulun jo.
Neljänkolmatta vanha vohlakka poika, täysirahkeinen mies olin. Ilonen olin. Laulelin joka lehdon, joka kummun kukkuelin. Vaan aina tuon tautivuoteen jälkeen tunsin niinkuin jotakin olisi poissa. Varsinkin töillä ollessani ulkokausteilla tuntui tuo kaipuu.
Ei nouse rinnassani enää, tiedän sen, nyt humisten honkapuu, ei kuusi kukkapäin, mut jospa joskus edes ehtooks vanhuuden vois lemuta lehtimetsä minunkin mielessäin. Ma uneksin, että mun sydämein oli kuollut ja kylmä mun tuntehein. Ja sydäntä kuollutta tuudittain minä maantien laidalla laulelin vain: Ah, nuku mun nuori sydämen'! Olet aikasi valvonut armainen. Tien kulkijat katseli kummissaan.
Kuljeskelin, laulelin ja tallustelin pitkin tölmällistä tietä; tulin Hämeesen, astuin ylös Kuninkalan saarnastuoliin; ja sitten oli ammen plottis!» »Tahdon minä kuulutuksen kuuluttaa. Pitäjän lukkari ja läänin kuppari aikovat ahkerasti avioliittoon, viettävät huomenna häänsä, huomenna jälkeen kaalin. He liittykööt yhteen ja istukoot kiinni kuin Tattarin-Paavalin piki ja terva!
Lauloin ennen lapsempana, Muistin muita pienempänä; Laulelin jokaisen lakson, Joka kummun kukkuelin, Joka rannan rallattelin, Lehot leikkiä pitelin, Ilman lintujen iloksi, Rastahaisien ratoksi, Suosioksi sorsasien, Allien ajan kuluksi. Sillä voitin viisi vuotta, Vuotta kuutosen kulutin, Armahan isoni luona, Emon kannon kartanoilla, Veikkoni venon kokassa, Siskon marjapoimennilla.