Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Tiheä lehtimetsä peittää kalliolaakson takaosan. Mitä erilaisimpain seutujen lävitse virtaa Orinoco edelleen. Virtoja, jopa Tonavaakin suurempia yhdistyy siihen, ja sen pinta-ala on koko Saksanmaata avarampi. Viimein leviää tämä ääretön vedenpaljous silmäkannon levyiseksi mereksi ihmetteleväisen matkustajan eteen. Kuohuavaiset aallot taistelevat tuulen työntäminä virtaa vastaan.
Hepo herkesi kävelemään, kun nousi vastamaata mäelle. Kyytimies havahtui nykäisemään suitsia ja varomaan, ettei hevonen, joka kiivetessään kierteli maantien syrjästä toiseen, sysäisi kärryjä ojaan. Hetkisen huokasi hevonen kunnaalle päästyään. Sieltä näki laajalti näreikön yli, joka vihantana kasvoi rinteellä ja jonka välisissä notkoissa vaaleampi lehtimetsä näytti iloisilta saarekkeilta.
Savuja nousi ja kattoja näkyi vasemmalla puolella, minä käännyin siis vasemmalle haaralle. Parin sadan askeleen päästä alkoi ensimmäinen talo näkyä; vasemmalla puolella oli nurmi-niittu ja sen takana matala lehtimetsä. Nurmella käveli rantaan päin eräs henkilö, väliin seisahtuen ja nähtävästi ilman erinäistä tarkoitusta.
Säästääksemme ja oikiassa järjestyksessä pitääksemme metsää, meidän pitää jakaa kaikki pienempi lehtimetsä kolmeen kymmeneen osaan, ja kaikki karkiampi hirsimetsä sataan ja usiampaankin osaan.
Kunpa hän tietäisi mihin tämä vie? Silloin hän eräänä iltana päivän laskun aikana istui yksinäisellä paikalla vähän matkan päässä talosta. Lehtimetsä oli vielä vihanta ja kaunis tummain tunturien rinnalla, ja isoon tyyneen järvenpintaan kuvastui rusottavat pilvet.
Hänen ankaruutensa, sehän olikin syynä suruun. Sitä ei Eevi unohtanut. Oli sateinen syksypäivä. Tuuli tupruutteli kellastuneita lehtiä, ja sade sinkoili vasten ikkunoita. Paljastunut lehtimetsä värähteli kuin viluissansa, ja valittavasti vinkui tuuli. Eevi istui huoneessansa ompelu kädessään. Hän oli äsken lopettanut kirjeen Elsalle ja ajatuksissaan hän sitä vieläkin toisteli.
Niitty viherjä on keskell' tätä saarta, Keskell' niittyy kulta-keltain pelto läikkyy, Kantain hedelmiä ilman talven unta; Keskell' peltoo soipi tuuhee lehtimetsä, Soi kuin rauhan kaupungissa, lemmen maassa; Keskell' metsää pieni kukkas-kunnas seisoo, Kunnaan kiireell' huone linnunlaulupuusta.
Ei nouse rinnassani enää, tiedän sen, nyt humisten honkapuu, ei kuusi kukkapäin, mut jospa joskus edes ehtooks vanhuuden vois lemuta lehtimetsä minunkin mielessäin. Ma uneksin, että mun sydämein oli kuollut ja kylmä mun tuntehein. Ja sydäntä kuollutta tuudittain minä maantien laidalla laulelin vain: Ah, nuku mun nuori sydämen'! Olet aikasi valvonut armainen. Tien kulkijat katseli kummissaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät