United States or Denmark ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nehljudofilla ei ollut mitään puhumista ja hän ajoi pysähtymättä heidän ohitseen. Päästyään jälleen oikealle tielle kyytimies lisäsi vielä vauhtia, mutta hänen oli yhtämittaa syrjäytyminen tieltä, päästäkseen edelläajavien ja vastaan tulevien kuormien ohi.
Kyytimies kertoi jutun, jossa oikeastaan ei ollut mitään ajatusta, niin että kandidaati sen kuultuansa oli jotenkin yhtä viisas kuin sitä ennenkin; mutta uteliaisuutensa on hän juurruttanut muihin, joten historia on tullut niin tutuksi, että se voi olla kertomuksen aineena.
Tiedä, että elämäni on oleva tuhmille opiksi ja viisaudeksi, ymmärrätkö? Ohoo! olette sitte niitä herroja, joille tässäkin pitejässä leipää leivotaan. Opettaja, huomaan minä? Niin totisesti, oikea opettaja. Oppi ei vie ojaan, mutta ei kannettukaan vesi kaivossa pysy: elämä kysyy, onko miehellä nenää omassa otsassaan, muistutti älykäs kyytimies.
Onneton kyytimies oli tässä tuiskujen aikaan eräällä matkustavaisella. Kun jättää kiroukset y.m. väkisanat pois, puheli hän Rautavaaran kautta kulkiessa melkein näin: »On tämäkin ihmisten rypysija, tämä Rautavaara! Ei mitään muuta kuin saloa, synkkää saloa vaan. Ei ihmisasuntoa, ei sitä paikkaa, missä voisi levähtää, ei kaivoa tienpuolessa, missä hevosta juottaa.
Tältä hän pyysi päästäksensä rattaille. Siihen kyytimies kernaasti suostui, olletikkin koska Junno lupasi hyvät juomarahat antaa. Pian he joutuivat Merstolaan, josta Junno otti kyytihevosen ja ajoi sieltä aika vauhtia pois. Jo kello kolmen aikaan hän oli Porin kaupungissa. Siellä hän näki joen rannalla veneitä ja miehiä.
Merkeillä ja liikkeillä antoi kyytimieheni tietää että hän mielellään söisi palasen leipää. Käsitettyäni mitä hän pyysi, leikkasin hänelle hyvän kappaleen leipää, jonka hän ilman vastenmielisyyttä nautti. Eräs toinen kyytimies tahtoi tietää kuka minä olin, ja kun ilmoitin hänelle olevani "tshinovnik", niin näytti hän tulevan siitä mitä suurimman ihailun ja kummastuksen tilaan.
Syvästi mietiskellen mitä hän täällä oli nähnyt, palasi pappi maantielle, jossa kyytimies alkoi tointua tainnuksistaan. Kysymättä papilta kummituksesta, hiipi poika pelästyksissään lähemmäs hevosta ja kysyi papilta mitä nyt oli tekeminen, kun kärryt olivat hajallansa tiellä ja he olivat keskellä pitkää väliä yksin kolkossa korvessa.
"Ilmaan ei ole luottamista: rupeaa tuulemaan; katsos kuinka se lennättelee lunta". "Entä sitten?" "Näethän tuota!" Ja kyytimies osoitti ruoskanvarrella itää kohti. "Eihän siellä näy muuta kuin lunta vaan ja selvä taivas". "Entäs tuo tuolla ... tuo pilvi". Nyt vasta huomasin aivan taivaan reunassa pienen valkoisen pilven, jota siihen saakka olin luullut kaukaiseksi mäentörmäksi.
Nyt on jo kolme vuotta siitä, kuin olen heistä tietoa saanut. Vaikka olen kirjoittanut, ei ole vastausta tullut. Nykyään kävin pääkaupungissamme, mutta en sieltäkään muuta tietoa saanut, kuin että hän oli pois muuttanut, mihinkä lienee mennyt.» »Eikö herra nyt tule Turusta?» kysyi kyytimies. »Tulen», vastasi nuori matkustaja, »mutta minä tulin ensin höyrylaivalla Helsingistä Turkuun.»
Ja niin kului aika, kunnes he tulivat tuohon yksinäiseen taloon. Kuu valaisi heikosti, muuan koira haukkui loitommalla; muuten oli kaikin puolin hiljaista. Nuori kyytimies sitoi hevosen aitaan kiinni ja seurasi pastoria pimeään eteiseen, jossa pieni valonjuova näytti tietä tuvan ovelle. Suuri tupa oli hämärä, vuoluhirret olivat mustuneita ja suuressa pesässä tuikotti pieni tuli.