United States or Vanuatu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen huoleton uneksija-luonteensa kylpi hetken auvossa kuin valon ja riemun aallossa; hänen mielensä oli kuin ennen lapsena, kun hän istui kamarinsa lattialla ja viserteli pieniä laulujaan "suuresta auringosta".
Mistä hän saattoi aavistaa että maailmassa löytyi tuommoinen Agnes, tuommoinen keväinen keijukainen, nurmen heinä hieno ja hento tuommoinen laululintunen, joka joskus viserteli kuin leivo päiväpaisteessa, ja joskus taas yksin lauleli sellaisia omituisia, tuttuja, surunvoittoisia säveliä, jotka palauttivat pastorin mieleen kauvan unohdettuja aikoja.
"Mitähän se merkitsee?" arveli Anna kummastellen. "Kas sitä en ymmärrä", vastasi Risto. "Vastedes saamme tietää enemmän. Odotamme siis, ole nyt iloinen Ristoni!" viserteli Anna. "Iloinen kyllä olen, iloisempi kuin voit arvatakaan Annaseni! Saati vaan saamme rauhaa viholliselta, niin on onnemme täydellinen, eikö niin, kultaseni?" lausui Risto ihastellen. "Niin Ristoni, oma Ristoni!"
Oli taivoni ainian kirkasna, Ja unt' oli, rauhoa, illoin. Nyt kehtona venhoni häilyvä on Nyt lauluna tuulten on soitto. Sees harvoin silmä on auringon Ja poiss' uni silmistä illoin on. Sadat kerrathan viel' olin valveillain, Syvät kaihot ja tuskat rinnassain, Kun taivahan rannalta pilkoitti Jo alkavan aamun koitto. Oksalla istui laululintu. Lauleli, viserteli.
Kun Helka heräsi aamulla ja näki auringon loistavan sisään vaaleanpunaisten uutimien läpi, näki hän aivan selvästi edessään tien, jota hän unissaan oli kävellyt, kauniin tien, joka kulki lehevien puitten ja taajojen pensaitten välitse. Valo tunkihe oksien lomitse, lintu viserteli korkealla hänen päänsä yläpuolella, ja vanamo tuoksui hänen lähellään.
Matti tunsi arvattavasti ennaltaan kapteenin, sillä hän ei enää sanonut mitään. Hän silmäsi kumminkin, ennenkuin lähti, arkkua. Yö oli kolkko ja pimeä. Kylmä tuuli puhalsi ja synkistä pilvistä oli vettä ruvennut pisaroimaan. Herra Konrad ei ajatellut aikaa. Hän yhä jatkoi kulkuaan ja viserteli hiljaan, niinkuin hänen tapansa oli, kun joku miete veti hänen huomionsa.
Niin tuli pikku Sven autioon, tyhjään kotiin, joka niin kauan oli häntä odottanut. Siitä tuli hänelle suuri lintuhäkki, jossa yksi ainokainen pieni, tummasilmäinen vaaleauntuvainen lintu viserteli kaiket päivät aamusta iltaan. Kuin syntyperäinen hallitsija otti hän huostaansa toisen huoneen toisensa jälkeen.
Kun me sitten loimme haudan jälleen umpeen, viserteli lähioksalla pieni lintu talven syvässä hiljaisuudessa. Ja hiljaisuus oli varmaan vielä syvempi kuin minkä rovasti olisi osannut hautauksellemme antaa... Yksinäytöksinen näytelmä Tässä näytelmässä esiintyvällä oudolla kielten sekoituksella on erikoinen tarkoitus, joka on silmällä pidettävä, mutta noudatettava ilman minkäänlaisia liioitteluja.
Ja me puhelemme siitä hyvin, hyvin hiljaa", hän alensi ääntään ja katsoi varovasti ympärilleen, "sillä, katsos, päivänsäteet voivat kuulla, mitä sanomme, ja sitten ne voivat kertoa sen metsän puille ja puut kertovat sen tuulelle, ja niin saavat kaikki ihmiset tietää, että minä olin sydämessäsi pienenä laululintuna, joka viserteli sinulle, kun olit surullinen.
Hän jätti ohjakset kyytipojan haltuun ja alkoi katsella ympärillänsä olevaa maailmaa, joka juuri oli täydessä kesän ihanuudessa. Tuolla hän näki tuomen vaahtasevan, täällä taas pihlajan täydessä kukassa. Leivonen viserteli kiitosvirsiänsä ilmassa, ja peipponen lauloi sulosäveleitään metsässä. Hän näki sekä kartanon että mökin lasten leikittelevän ulkona, kaikki iloisina ja onnellisina.