United States or Kenya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Salli, Herra, Annisikin Puhdasna vaan säilyä, Että kerran taivaallakin Kirkasna saan säihkyä. Ilta-laulu. Sammunut on taivahalla Lännen rusko. Rastaskin Vaijennut on. Siiven alla Pää jo nukkuu pääskykin. Nukkuos myös kultani! Suojatkoon sua Herrani. Nurmen kukka nuokkuellen Silmän pienen ummistaa. Lammin laine uupuellen
Yöll' aallosta sain ma tuon Kun kerran jouluna rantausin Kupeelle Fjalarin linnan Ja Vidarkallion luo. Oo laupias hänelle, Sä, jonka laupeus kuulu on. Hän on se ainoa, multa Ken saanut iloa on." Kun kuningas kertoi noin, Oihonnan silmä se kyyneltyi. Mutt' kohden näkyjä muita Se lensi kirkasna taas.
Pois Gerdasta Hjalmarihin Välähti silmänsä, kuni salama Toisesta toiseen lentelehti, Kunnes se korkeuteen kohos' tuiottain. Sjolf nous'. Hänen kasvoillaan Kalpeilla vieri kyynele kirkasna. Etehen vanhan kumppalinsa Astuen äänin vavisten lausui noin: "Oi kuningas, Hjalmarihan Sun miekkaas' käyttää, itse kun lepäät jo, Maatasi suojelee ja kauas Fjalarin muiston unhosta ulottaa.
Jo uupui poikanen verihin, Mi äsken taistella tohti; Ja auringon säde loistavin Kimmelsi kuollutta kohti. Ja päässä poikasen tosiaan Jo kruunu aurinkokuninkaan Nyt hellin kirkasna hohti. Se armas kruunu ol' auringon, Mi välkkyi päässä nyt tuolla. Se maineen seppele verraton, Sen vuoksi täytyvi kuolla. Oi, poika, olkohon intos vaan Taistella parhaaksi Suomen maan, Sen puolest' elää ja kuolla!
Mä enkeliksi tulla himoitsin, Kun enkel' oli armahanikin. Mut tomussa mun ollessani, jo Hän loisti kirkasna kuin aurinko. Kun siipiänsä tahdoin sukostella, Ne välkkyivät jo Luojan istuimella. "Tee, Luoja, minut enkeliksi, tee!" Niin sieluni viel' aina huokailee. Himoitsen yhä armahani luo, Ja kerran hetki koittaneekin tuo.
Oi valoa: Nyt taivas aukeneepi, Vuodattain maahan autuutta, Mi sielut juotteleepi Elämän veden virroilla, Jumalan istuimelta Kuin kristalli mi kirkasna Kuohuu ja Karitsalta, Elämän valon lähteeltä, Syntisten sydämihin Hää-ilon ijankaikkisen, Henkensä sinettihin Kätketyn, heihin lukiten, Jumalan lapsen toivon, Niihin, jotk' osti verellään, Puhdisti Jumalalle.
Ja sinä, sä armaani ainoinen, Kun silmihis suloihin katselen, Niin syntyvän silloin uudelleen Nään Venuksen katsehes seijanteen, Hän luomies kehdossa kirkasna hohtaa; Kas, nyt hän esihin ennättäy Ja täydessä loistossa luokseni käy. Terve, oi sullen! Niin, nousevi hän kuni helmasta veen Ja vaipuvi sieluhun hurmauneen, Lumot kaunon mi kohtaa.
Tämän kaiken yli kiilui kirkasna taivaan kaari ja kaaressa seitsen-karvaisessa leijaili ikuinen Uskonto. Neljäs seinä suojassa vielä oli melkeen puhdas ja valkea olihan joku tahra, oli joku kuvakin; mutta joka päivä siihen piirrettiin lisää.
"Oi isä, mä joukon nään, Se laskee vuorilta verkalleen, Kuin pilvi myrskyjä täynnä Se vierii laaksoa päin. Mutt' tyynenä meri on, Jo päivä silmänsä aukaisee, Ja syvyys vavisten välkkyy Ja taivas kirkasna on." Suruisena hymyili Nyt vanhus, pianpa kuitenkin Hän nousi jalona, innon Sai henki sanelemaan: "Sä ruhtinas taivahan Ja tähtien, sua tervehdin, Sua, aurinko, ikinuori Jok' oot ja kuihtumaton,
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun hanki on hohtava alla, kun taivas kirkasna kaareutuu mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu, tuul' ulvovi, polku on ummessa ja tuisku on taivahalla. Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun ystävä häll' on myötä, kun latu on aukaistu edessään mut parempi hiihdellä yksinään, tiens' itse aukaista itselleen ja yksin uhmata yötä.