United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mä uinun nuorella nurmella, Ja eessäni Kianta kirkasna hohtaa, Ja laulu rastasten, peippojen Mun korvaini kalvoa hurmaten kohtaa. Ja laulua, tuoksua täys' on maa, Oi, Suomeni suvea hurmaavaa! Mä uinun nuorella nurmella Ja hengitän tuoksua, hengitän syvään, Ja katselen luontohon lumoovaan, Kuin äitihin hellään, lempeään, hyvään. Ja mieleeni tuo tuhat aatosta saa, Oi, Suomeni suvea hurmaavaa!
Oli taivoni ainian kirkasna, Ja unt' oli, rauhoa, illoin. Nyt kehtona venhoni häilyvä on Nyt lauluna tuulten on soitto. Sees harvoin silmä on auringon Ja poiss' uni silmistä illoin on. Sadat kerrathan viel' olin valveillain, Syvät kaihot ja tuskat rinnassain, Kun taivahan rannalta pilkoitti Jo alkavan aamun koitto. Oksalla istui laululintu. Lauleli, viserteli.
Oi, nouskosi kirkasna päivyt uus, kun loppuvi raatajan rauhattomuus ja päättyvi pitkä päivätyö! Herra, valkase vaivamme yö! On monta uskoa päällä maan ja toinen toista kiittää, mut laulajalla yks usko on vaan ja hälle se saapi riittää: Min verran meissä on lempeä, sen verran meissä on ijäistä ja sen verran meistä myös jälelle jää, kun päättyvi päivä tää.
Herraa peljätkäämme! Niin me taivon näämme Vielä kirkasna, Vuosisadan koittavan
Maa oli jo roudassa ja yöllä oli siihen satanut ensimmäinen lumikin. Aurinko oli jo korennon korkeudella, kun Mikko ennätti määräpaikallensa. Kirkasna nousi se ylös, ikäänkuin tahtoen antaa Mikolle kehoitusta ja rohkeutta yrityksessänsä. Paikka, johon Mikko oli saapunut, oli hänen aikeellensa erittäin sopiva.
Uhkasi murtaa urhoisa Teja. Voittava päivä, aurinko aamun usvasta, yöstä kirkasna kohoo taivahan Herran suosikki suuri." "Mutta pidemmälle en pääse. "En osaa runoilla yksin. "Tarvitsen taitavan mestarin harpun soiton ja runoilemisen opastajaksi.
Oi, verta nuoruuden innokkaan, Jok' uhrasi elämänsä Ja kaikki turvaksi isänmaan Ja jättävi jälkehensä Tuon muiston murheisen, kirkkahan Ja tunnuksen jalomielen Sen satavuosihin kaikuvan, Kuin kautta kaatuvan kielen: »Edespäin! uskollisesti vain Te täyttäkää velvollisuus!» Tää olkohon, Suomeni kallis, ain' Sun poikasi uskollisuus Sun suuren kunnias perintö, Jonk' isä lapselle antaa, Ja sukupolvien pyrintö Se kilpi kirkasna kantaa.
Mutta Ilmatar ihana istui ilman vempelellä suojassa ikisulonsa, impisalpojen salassa, kuhun ei tunnu tuulten voima, ei ulotu urhon raivo. Vihdoinpa vihainen sulho leppyi vallan lempeäksi, vuoret laski, laaksot nosti, meren tanteren tasasi kirkasna kimaltamahan, lämminnä läpäjämähän.
Koittava päivä, aurinko aamun usvasta, yöstä kirkasna kohoo, taivahan Herran suosikki suuri. Teljetyt portit, sydämet, mielet aukeevat hälle. Voiman ja raivon talven ja tuskan suistaa hän voittain." Kuninkaan viittauksesta syntyi hiljaisuus. Mutta tätä hetkeä Cethegus käyttikin hyväkseen. Hän ajoi ratsunsa eteenpäin aivan väkijoukkoon ja huusi: "Mitä asiaa sinulla, gootti, on minun kaupunkiini?"