United States or Cayman Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Luoja eli Väinämöinen on näet koko ajan ollut toimessa ja työssä, mutta vielä hän ei ole »syntynyt». Kalevalaa lukiessa erehdyttää tietysti se, että Väinämöisen sijasta on käytetty nimi Ilmatar. Mutta kun muistaa, että ne ovat yhtä, tulee kysyneeksi, miksi Väinämöinen nyt vasta alkaa syntyä.
Aikojen alussa Ilmatar, Väinämöisen emo, uipi aavalla merellä; tuleepa sotka ja munii seitsemän munaa hänen polvellensa, luullen sitä "heinämättähäksi, tuoreheksi turpeheksi"; vaan Ilmatar vavahuttaa polveansa ja munat vierähtävät veteen, mutta niiden palasista muodostuu maa ja taivas, aurinko, kuu ja pilvet.
Sittemmin näimme, että luomisrunossa »Väinämöinen» käytettiin Logoksen nimenä, vieläpä Ilmatar ja sotka, viimemainitut tosin kuvaamaan määrättyjä Logoksen toimintapuolia.
Molemmissa Kalevala-laitoksissa mainitaan Väinämöisen emo, vanhassa ohimennen, uudessa seikkaperäisesti, mutta vanhassa ei mainita mitään Väinämöisen isästä, joka uuden Kalevalan mukaan on tuuli. Tässä meillä nyt on alkuperäinen kolminaisuus: tuuli isänä, Ilmatar äitinä ja Väinämöinen poikana.
Vaan eivät ole Väinön tietojen veroisia, jolle Ilmatar emo viisautensa neuvoi ja hän sen meille säilytti. Mutta niitä nyt halveksitaan, sanotaan: se on sitä joka miehen tietoa, mutta taika se on salaperäistä ja voimallista, sillä ne henget hallitaan. Kuka hänen tiennee, huokaisi Karin emäntä, paljon on nykyaikana tietoja, mitkä heistä oikeita lienevät.
Syy sysissä, syy sepissä. 27. Totuus ei pala tulessakaan. 28. Viha viepi viljan maasta, kateus kalan merestä. 29. Vähästä paljo tuleepi, kipinästä tuli syttyy. 30. Väärin menee väärin saatu, pahasti pahoin koottu. Kalevalan kertomuksia. I. Väinämöinen. Hämärässä muinaisajassa syntyi Väinämöinen, laulaja laveasuinen, tietäjä iänikuinen. Hänen äitinsä oli ilman jumala, Ilmatar.
Tuuli kuvaa tajuntaa eli henkeä, Ilmatar eli »veen emonen» ainetta ja Väinämöinen kuten sanottu maailmaa, ja koko kuvaus tuo mieleemme jehovistisen kosmogonian Mooseksen 1 kirjan alussa, jonka mukaan »jumalan henki liikkui vetten päällä»:
Kas, täällä jo Vellamo itse meren kuohuja halkoelee ja Ahtolan armahat immet yli aaltojen palkoelee. Mikä helinä päivyen päällä, mikä kulina kuussa soi? Mikä kaarella siintävän taivaan niin kummasti kuultaa voi? Siell' Ilmatar aavojen merta punapilvellä purjehtii ja Kuutar ja Päivätär siellä valon huntuja huolehtii.
Mutta Ilmatar ihana istui ilman vempelellä suojassa ikisulonsa, impisalpojen salassa, kuhun ei tunnu tuulten voima, ei ulotu urhon raivo. Vihdoinpa vihainen sulho leppyi vallan lempeäksi, vuoret laski, laaksot nosti, meren tanteren tasasi kirkasna kimaltamahan, lämminnä läpäjämähän.
ILMATAR ja neljä TUULETARTA humahtavat esille, tarttuen hallattariin ja usvattariin, tuuli tohisee ja vinkuu.