United States or Saint Barthélemy ? Vote for the TOP Country of the Week !


Hän iloinen oli kuin talveton toivo ja hellä kuin äitini armahan suukko, oli raitis kuin keväimen tuoksuva ruusu, oli kaunis kuin pilvetön päivyen nousu, tuhat-ilmeinen kuni sielukas silmä ja puhdas kuin unelma uinuvan lapsen suvituulosen lailla hän luokseni leijas ja kaikosi pois kuni vuoristokaiku.

Oi, jospa keskellä jäiden Vois tuloa toivoa riemuiten Keväisten lämpöisten säiden; Unohtain kauhua tyhjyyden Ja hallojen turmioita, Haaveilla paistetta päivyen Ja niittyjä vihannoita! Syntyi 19/7 1857 Säräisniemellä, tuli ylioppilaaksi 1878, filosofian kandidaatiksi 1883, kouluopettajaksi Poriin seur. vuonna, Suomen lähetysseuran lähetysjohtajaksi 1898.

Pieni päivyen murunen, kuun on välkettä vähäsen laula Lapin taivahalle. Tyhjään tyytyy kivi keolla, laihempahan lappalainen." Tuopa tietäjä tosien, Repo tietäjä tosien, valjasteli varsojansa. Itse pulkkahan rupesi, asetaikse ahkiohon, ajoi päivässä yhessä Turjan tunturin laelle. Raksahutti rumpuansa poronkoivella kovalla, kalahutti kalliohon miekalla tuliterällä.

Väinö vanha maan herätti: Kukkia unesta kutsui, Ajoi kontion pesästä, Saartajan salolle johti, Aallon kansan jään kiroista Päästi päivyen hyväillä, Aartehia maalle antamahan. V

Mut minäpä narrille nauroin vaan ja käännyin päivyen kultaan päin; niin unta näin. Ei minusta Tuonen tytöt huolineet kai kammoivat he punaa poskipäiden, vai oisko suonet tulta tuiskineet, ei nauru mieleen ollut kassapäiden.

Näin minä huusin tappara kädessä, katsoin uhmaten kalliosolaan uotellen kuoleman karjaa. »Pelkäätkö Tuonelan untelo ukko, pelkäätkö vuossadan nuorinta lasta, pelkäätkö päivyen poikaaEivät ne tulleet silloin surut, tulivat silloin, kun makasin maassa kamppaillen Luojani kanssa.

Silloin karkkosi ihanat immet kaarilta Suomeni taivaan, päättyi kirjat päivyen neien, katkesi Kuuttaren kangas, Ja kautta ilmojen, kautta maan soi valtava valitushuuto: On kuollut Suomen suuri Pan, on kuollut luonnon laulu!

Kuin ilmatar keuhkojen huokoisiin Saa kaikkea puhdistain, Avarruttavi aitoja rinnan sun Ja mieltäsi tuullottain Pois häätävi ilmoa ummehtunutta, Elähyttävi luontoa laimentunutta Niin tunkihe raittiina rakkautes Mun rintahan ryönäiseen; Sydän syttyi, sykki jo virkumpaan Ja sieluhun syksyiseen Sai hellivän henkäys päivyen uuden, Elähyttävän ilman ja toivokkuuden.

Tiedätkö, kuin käy oksasen, Puusta jos irralle tempaa sen? Tiedätkö, kuin käy kukkasen, Jollei saa säteitä päivyen? Tiedätkö, kuinka paulassa, Kuolema läsnä on lintua? Tiedätkö sitten sa, ihmisen Kuinka käy, kieltäen taivaisen? Tiedätkö, paheiden paulassa Läsnä kuink' ompi kuolema? SA N

Sinä impeni oi, olet aamunen auer ja syntynyt lietona leikkimähän, et tiedä tuulista, ukkossäistä, olet lapsonen päivyen pilvettömän. Minä syntynyt oon kuni yöhyen usma vain palteella rantaman hallaisen, ei kehtoa huolinut hellivä päivä, ma laps' olen yön sekä pimeyden.