Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Saavuttuaan rantaman vilkkaimmalle kohdalle hän pysähtyi ja katseli eteensä leviävää eloisaa näyttämöä kädet ristissä ryntäillä ja katkera myhäily synkissä kasvoissaan. »Tyhmiä, lyhytnäköisiä narreja te olette», hän itsekseen äännähti, »työskentelette tai huvittelette, olette kaupanpuuhissa tai uskoanne hoidatte, aina teitä kiihottaa se intohimo, joka teidän pitäisi kuolettaa.
Mutta kun joskus illalla yksin istumme lehdossa vierellä vuon, lainehet virran vienosti laulaa rantaman ulpuja tuudittain, silloinpa meilläi pohjasta rinnan nousevi huokaus kaipauksen... Onneksi silloin tietänyt ei oo luoksemme hiipiä poikanen maan!» Jo pilvihin taivas peittyy ja paljas on rannan puu, tuul' laineita ärjyen nostaa, keto kukkiva kellastuu.
Sinä impeni oi, olet aamunen auer ja syntynyt lietona leikkimähän, et tiedä sä tuulista, ukkossäistä, olet lapsonen päivyen pilvettömän. Minä syntynyt oon kuni yöhyen usma vain palteella rantaman hallaisen, ei kehtoa huolinut hellivä päivä, ma laps' olen yön sekä pimeyden.
Yön ja päivän välinen taistelu näyttäytyi vieläkin selvempänä laajalla valtamerellä, joka tyynenä levittäytyi kuin suunnaton järvi, viinitarhojen ja puiden peittämän puoliympyränmuotoisen rantaman reunaamana, ja puitten alta vilahtelivat sieltä täältä, vielä nukkuvan kaupungin valkeat kiviseinät.
Miettivänä lymyin kauniin Naisen syliin hentohon; Armaan rakkaat, kalvaat kasvot Punas kulta auringon. Kannel helkkyi, pojat lauloi, Ihmeellinen iloisuus! Taivas siinsi kirkkahammin, Sieluun aukes avaruus. Satumaisna siirtyi metsät, Linnat, vaarat rantaman; Kaikki nuo näin päilyvinä Silmäteräss' armahan.
Hän kulki rantaman kumpuelle Ja siellä istui hän yksinään, Jos kuka mietteensä kuullut oisi, Näin kulki aattehet valkopään: »Nyt astun maalla mä vierahalla Ja kotimaahani mieli on, Mun vainon raivotar työnsi tänne, Mä vältin kuolon ja rovion. On viesti Ranskasta kertoellut Kuin Valdolaisia vainotaan Vaan minä raukka, miks pois mä läksin, Miks hylkäsinkin mä isänmaan?
Yli tyynen lampuen soudeltiin suvi-illalla immen kanssa, ja silloin Laina se lausui niin alas katsoen aatteissansa: »En tahdo ma katsoa taivaaseen, vaan katselen järven pintaan; on aurinko astunut alle veen ja laskenut lammen rintaan. Ja päälläpä päivyen heijastuu siell' untuvahattara hieno ja rantaman lempeä lehmuspuu ja ulpukan umppu vieno.
Kreikkalainen vei toverinsa pois joukosta ja ohjasi askelensa rantaman yksinäisemmille puolille, ja ystävykset istahtivat pienelle, sileältä kalliopengermältä kohoavalle kivelle hengittämään hyvätuoksuista, vilvoittavaa meri-ilmaa, joka aalloilla leijuen tuntui näkymättömin askelin seuraavan jotakin sointurytmiä. Siinä oli jotakin vaitioloon ja uneksintaan kiehtovaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät