United States or Algeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
ILVO. Miekka on sydän sodassa Eikä moinen melto mieli! Seppo, miekkojen takoja, Sinä ota Kalevan ohjat! Loistavin kala meressä Uipi parvensa edellä, Taitomies edellä joukon. ILMARI. Suurin kurki parven kärki, Väinön aattehet avarat Kuin avara tähtitaivas; Väinön innostus ihana, Kuin ukontulien läike Ne Kalevan kansan johto. Työssä seppo käy esinnä, Laulaja sotarivissä.
Oli houreita haaveet ja turhia toiveet, ma hullu kun kummulta kukkaa hain, ei kukkine mulle ne kunnahan ruusut, saan laaksosta onneni etsiä vain. Ei päivyen auer ja yöhyen usma ne yhtehen yhtyä konsana vois kun joutuvi ilta ja usva kun nousee, niin auer jo pilkaten häipyvi pois. Elontaistossa, tuulispäissä nuo aattehet suuret vain voi ihmishenkeä nostaa näin oppia lasna ma sain.
Ma uhmaan yötä Orkuksen ja kateen silmän taikaa, ma lemmin Moiraa mainehen ja kuolon yhtäaikaa! Emme me taistele vaimojen vuoksi vaimomme kulkevat vierailla teillä. Emme me taistele lastemme vuoksi oudot on uskot ja aattehet heillä. Emme me kodin vuoks vuodata verta sammale peittää sen rauniot kerta. Emme me kultaa ja saalista halaa aika sen ruosteen kuonalla valaa.
Hän nousee, ja silmissä välähdys vilkkaa, ei hohda ne uskoa, uhmaa vaan, pila huulilla piispan on Attikan pilkkaa, ja on Ateenast' aattehet suorastaan. Niin huimasti kariitit paljaina kiitää jo huulilta piispan, niin huimasti liitää ne anakreonttista tahtiaan, niin ylhänä totuuden Kleio ja seessä käy kuoroa johtaen siskojen eessä, niin valtava Eros on voimassaan!
Siin' istui kuivettunut kirjaviisas, Mies, jonka viisautta luonto nauraa, Jonk' aattehet vaan asuu kammioissa, Ei ulkona, kun siell' on raitist' ilmaa. Ja vasten häntä näkee nälkä-unta Myös laulaja: on näillä ruumisrukka Vaan leivän pelko, hengen hätävara, Suu sydämen, ei paljo vatsan tähden. Viel' istuu siellä kielas liikekansa, Joll' on suu vatsaa, vatsa päätä varten. Ja kumma!
Seisoi kaikki kansakunta idän yössä ankarassa, seisoi työ, elämä, askar, aika, aattehet inehmon; sydän tuskin sykki, keuhkot tuskin henkeä vetivät, vain veri suonissa punainen soitti suurta luomisvirttä. Niin hiljaa sarasti päivä. Tiedän kaartin kansallisen: kaarti kultuurin. Sotivat siinä kuollehet, elävät, kaikki vallat valkeuden.
Ja vihdoin kansakin tulistui, ylivaltijas sortui, kukistui. Maat' itse kansa nyt hallitsee, muka onnesta nautitsee. En huoli tuosta mä onnestaan; oli ennen sortaja yksi vaan, nyt joukkiot suuret, tuhannet, lyö vangiksi aattehet. Jos yht' en tahdo mä valtijaa, satakuntaa en myöskään sortajaa: ken kerran joutuvi kahleihin, hän orja on kuitenkin.
Kukkaset hohtavat aalloilla päilyi, juuret ne johtavat pohjassa säilyi, aattehet suuret taivaita loivat, aattehen juuret yöstä ne joivat. Terve Tuonelan ruhtinatar, terve kuoleman kuningatar! LEMMINK
Mä yksin soutelen yössä ja laulelen hiljakseen ja katson, vierellä venhon kuin leikkivät väreet veen. Ja aaltojen laillapa aatteet myös mulla ne karkeloi, ne eelle purteni entää, en seurata niitä voi. Ja tuonne ne aattehet kiitää kodin armahan valkamaan, siell' äitini varmaan valvoo ja vuottavi poiuttaan.
Mut aika ja alkava miehuus jo mulle sen tiedon toi, ett' aattehet liian suuret, myös painaa maahan voi. RUNOILIJA-YST