Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
TASSO. Oi, päästäni pois seppel ottakaa, pois ottakaa! Se polttaa kulmillani! Ja niinkuin päivänsäde, liian kuuma, tapaisi päätäin, tajunvoimani se tuhoo otsastani. Kuume riehuu mun veressäni. Anteeks! Tää on liikaa! LEONORA. Tää lehvä ennemminkin suojaa päätäs, sun, jonka kuumat seudut mainehen on kuljettava, ja sun otsaas varjoo.
Ma uhmaan yötä Orkuksen ja kateen silmän taikaa, ma lemmin Moiraa mainehen ja kuolon yhtäaikaa! Emme me taistele vaimojen vuoksi vaimomme kulkevat vierailla teillä. Emme me taistele lastemme vuoksi oudot on uskot ja aattehet heillä. Emme me kodin vuoks vuodata verta sammale peittää sen rauniot kerta. Emme me kultaa ja saalista halaa aika sen ruosteen kuonalla valaa.
On liian köyhät kukkaset mainehen ja liian kalvas loisto on laakerin. Niit' ällös urholle sa tarjoo. Urhon on kunnia korkeampi. Me olemme kunniavahti vuossatojen nukkuvain, me olemme korkein mahti yli toden ja unelmain. Meit' taistelusta syöstä ei tainnut kuolokaan. Ylös vuosisatain yöstä me nousemme rintamaan. Me seisomme siellä, kussa ylin taistelun melske soi.
Viel' leimuu sodan soihtu tuokion, mut kohta sammuu se ja maahan kaatuu; taas Siikajoen tanner meidän on, taas kunniamme verin pesty, tahraton, ja ensimmäinen, suuri voitto saatu. Hän, joka jäiselläkin hangell' astuen rakasti maataan mieltä palavalla, jok' iloin sille verens' antoi lämpöisen ja, kaikkein horjuessa, Suomen mainehen pelasti vielä voimall' urhoisalla, hän lepää.
»Urho saakoon vapautensa Armaan eestä elääksensä, Maan ja mainehen!» Virkkoi, rinnass' into hellä, Laittoi ruusulehtisellä Puolisolleen Viestin kainoisen: »Ruusukukan sulo tuokse Lennättäköön armaan luokse Seidin huokauksen: Arvon, vallan suositulta, Hetken pyytäisi hän sulta, Juhlast' että Lausuis kiitoksen.»
Niin, onhan vaivan, ahdistuksen rata Keskellä tuskain, kilvoittelujen, Mi tuottaa arvoa ja kunniata, Ja pysyväisen nimen, mainehen; Ei tukemalla tapaa ontevata, Esukupuuta entis-aikojen, Ei loikoellen, maaten pehmoisissa Moskovalaisten sopulturkiksissa.
Ja äiti istuvi, kehräjää, Ja kyynel silmähän vierähtää. »Iloitse, äiti, sun poikasi Jo mainehen siivillä kiitävi!» »Ylistetty luoja!» ja viuhuen Nyt rukki se hyrrävi pyörien. »Hän luokses saa, kotimatkall' on, Mut niinkuin syksyn puu alaston.» »Ylistetty luoja, kun vaan hänet saan!» Mut rukki se tyyntävi vauhtiaan. »Oi äiti parka ja vaivainen, Sun kuollut on poikasi kaunoinen!»
Kunnian, mainehen maa jalo voittaa, Kansa on astunut taistelohon. Henkensä haittoja Suomi jo ratkoo, Kielensä sointuja sommittelee, Kuin kevät järvien kahleita katkoo, Salomme lauluilla lumoelee. Pain. 15/5 1881. ONNETON NEN
Taas morsiussaatto kohta Käy kirkosta palaten Kaks keskessä mielipuolta Ja morsian murheinen. Oi terve, Magyar, jalo pustan mies! Sua veljesi tervehtää. Jo mainehen luo sinun kulkee ties, Minun viel' olon' oudoks jää. Kun soi sotatorvesi, ratsus kun Sotakentällä hirnahti, Jo ympäri mait' urotöitäs sun Huhu kaukainen kanteli.
"Samanlaisena jos hänet nähdä sais, Oi, aurinkoiseni jos palajais!" Ja rukki se hyrräten, pyörien käy, Mut armasta poikaa vaan ei näy. Ja äiti istuvi, kehräjää, Ja kyynel silmähän vierähtää. "Iloitse, äiti, kun poikasi Jo mainehen siivillä kiitävi." "Ylistetty luoja!" ja viuhuen Nyt rukki se hyrrävi pyörien. "Hän luokses saa, kotimatkall' on, Mut niinkuin syksyn puu alaston."
Päivän Sana
Muut Etsivät