Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
vuoks sun ja isäs, jotka ahmailitte mait' Alppein tuoltapuolen, autioksi on jäänyt valtakunnan yrttitarha! Käy, katso, huoleton, kuink' on Montecchit, Monaldit, Filippeschit, Cappelletit, surussa toiset, toiset pelvon alla! Tule ja katso, julma, ahdistusta sun ylhäistes ja hätää kuule heidän, ja nää, mik' on nyt suoja Santafioran!
Aloille tultiin tuntemattomille, Jonn' ennen meit' ei kenkään saapunut, Ohitse saarten, jotka Henrikille Jalolle vaan ol' ensiks' tunnetut, Entisten morilaisten seutuville, Jotk' Antheus ol' alleen laskenut, Ne maat jäi vasemmalle puolellemme, Jos mait' on oikealla, tienneet emme.
Vaan hän hi'en otsalta pyyhältäin: »Ylös vuoren päälle kun ennättäin, Saan katsoa mait' yli laajimpain Kautt' ilmain, näkyjen loistelevain.» Niin astuvi hän, väliin seisahtain, Maailmoja allansa tarkastain, Ja seisoen sauvahan ryhmyiseen Hän pykälän leikkavi muistokseen.
Oli kait hän kaunis ja nuori kait? Kevät häll' oli kukkeinnaan, kun kolmas Kustavi Ruotsin mait' oli noussut vallitsemaan. Sotamies kukan sai, sota Suomenmaan viel' ollut syttynyt ei; ja kun rummut soi jalon ruhtinaan, Svärd Lottansa myötään vei. Oli silloin hän kaunis. Sit' etsiä vain suun, posken puuntoa sais, ja loistoon silmien ruskeain moni sankari soeta tais.
Mutta kefalleenein uromielten pää ol' Odysseus, joill' Ithaken oli saari ja Neriton nuojuvalehvä hallussaan, Krokyleia ja Aigilips rosorinne, joill' oli myös Samos ynnä Zakynthos mait' asutuita, manteren äärikin viel' oli vastaansiinteleväinen; näitäpä mielevä johti Odysseus, Zeun älyverta; kaksintoista he seurasivat punakylkisin pursin.
Taas morsiussaatto kohta Käy kirkosta palaten Kaks keskessä mielipuolta Ja morsian murheinen. Oi terve, Magyar, jalo pustan mies! Sua veljesi tervehtää. Jo mainehen luo sinun kulkee ties, Minun viel' olon' oudoks jää. Kun soi sotatorvesi, ratsus kun Sotakentällä hirnahti, Jo ympäri mait' urotöitäs sun Huhu kaukainen kanteli.
vuoks sun ja isäs, jotka ahmailitte mait' Alppein tuoltapuolen, autioksi on jäänyt valtakunnan yrttitarha! Käy, katso, huoleton, kuink' on Montecchit, Monaldit, Filippeschit, Cappelletit, surussa toiset, toiset pelvon alla! Tule ja katso, julma, ahdistusta sun ylhäistes ja hätää kuule heidän, ja nää, mik' on nyt suoja Santafioran!
Mait', metsä vieriellen, Mun virttäin viserrellen Niin paikast' paikkahan! Ja tahdiss' kaikki liikkuu, Ja muodossa, näät, kiikkuu Kaikk' minuss' ainian. Ma tuskin oottaa taidan Ens heinää luona aidan, Ens kevätkukkaista. Net laulelen ma silloin, Ja talvi tulee milloin, Viel' noita muistan ma, Eip' estä lumi, halla, Ma laulan kaikkialla Jo kukkii talvi tuo!
Kuin ajokoiraa kaks suin, hampain raatelevaisin hirven hiehoa vainoo tai jänist' uupumatonna, metsiä, mait' ajo käy, yhä eell' otus rääkyvä entää: Tydeun poika nyt noin ja Odysseus, linnojen turma, vainosi, salvaten leiriin tien, hänt' uupumatonna.
Hän mereen kättään kurkoittaa Ja kotirantaans' suurentaa; Se neito, se on Suomenmaa. Ei ruhtinatart' yhtäkään Niin suurta, rikasta kuin hän Emonsa antimista. Mait' yhä saa hän lahjakseen; Ja meren pohjaan äskeiseen Hän ohran kylvää viljakseen. Vaikk' köyhänä ja lumessa, Hän myrskyn keskelt' ilolla Kohottaa otsan kirkkaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät