Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. toukokuuta 2025
Hän kaiken luoja, Hän kaiken suoja, Hän eikö sulje, suojele Sua, mua ja itseään? Tuoll' ylhääll' eikö taivas kaarru? Eikö alla makaa vankka maa? Ja eikö lempi-silmin tähdet Ijäti kantta kaartele? Sua silmäst' enkö silmähän Näe? eikö kaikki tulvaa Poveesi, päähäs? Eikö tuo Eteesi iki-salaisuutta Sun nähtes', näkemättäs luo?
»Ja sun tyttäres kaunokaisen Komeaan minä vien hovihin, Puetan hänet kultiin, silkkiin Ja kalliisiin kivihin.» Näin lausuvi, kullat hohtaa, Ja immyt tuo punottaa, Ja hän rientävi luo, kädellänsä Sen poskea koskettaa. Mut polttava liekki lensi Ukon silmähän raukeeseen, Ja hän nousi ja leimuvan katseen Hän viskasi vieraaseen.
Laulu ei tosin tahdin mukaan käynyt, mutta se oli niin heleätä, riemullista ja sydämellistä, että sitä kannatti kuunnella; suruisimmankin sydän olisi siitä jälleen virkistynyt. Ja väliaikoina kuului tuon tuostakin käen sointuisata kukuntaa, josta luonnonihanuudelle herkät esi-isämme ovat laulaneet: Kun käki kukahtelevi, niin syän sykähtelevi, itku silmähän tulevi, ve'et poskille valuvi.
»Voi, kuinka kirkas on illan kuu, Ja välkkyvä virran kalvo! Ei linnut liiku, ei oks', ei puu, Ei muut kuni tähdet valvo; Voi kuinka nyt kuolema kaunis ois, Kun kultansa kanssa nyt kuolla vois!» Näin Anna äänteli hiljalleen, Sen silmähän kyynel entää; Mut koski se kiihtyvi eellehen, Sen voimassa venhe lentää; Vaan Vilho on oppinut laskemaan, Tää kulku se on hänen riemujaan.
Ja Lassi muisti sen paikan Kalevalasta: "Elköhön emo poloinen Kauan kuunnelko käkeä: Kun käki kukahtelevi, Niin syän sykähtelevi, Itku silmähän tulevi, Veet poskille valuvi, Kyynärän ikä kuluvi, Vaaksan varsi vanhenevi, Koko ruumis runnahtavi Kuultua kevätkäkösen!" Se on hienoa! Se on suurta! sanoi Kalle lyöden molemmilla käsillään otsaansa.
Elköhön emoton lapsi, Elköhön sinä ikänä Kuunnelko kevätkäkeä Pohjan puolelta mäkeä: Itku silmähän tulevi, Veet poskille valuvi, Heriämmät hernet-aarta, Paksummat pavun jyveä; Kyynärän ikä kuluvi, Vaaksan varsi vanhenevi, Kuultua kevätkäkösen. Ohoh kullaista kotia! Lämmin paita liinainenki Oman äidin ompelema; Vilu on vaippa villainenki Vaimon vierahan tekemä.
Eikäpä seitsentoistiaskaan noin jaksanut kauan seutuja kylmänä katsoa vain sekä valjulta näyttää, vaan pian mielessään katui, ett' oli niin tyly ollut. Harmi se hellyyteen suli pois, ei silmähän enää verkkaan kasvava kyynel kätkeynyt, ja hän hiljaa immen olkahan nyt nojas kutrista päätähän, lausuin: »Oi, vähemmän kuin luuletkaan mua tunnet, Johanna, tunnet ja ymmärrät, mihin tähtää mieleni haaveet.
Ne veivät multa mun iloni, nyt tahtovat surunkin viedä: »Sull' ei ole oikeutta surra, ei, ja nuori sa oot, se tiedä!» Ne syöksevät puukon sydämeen, ne pistävät silmähän okaan, ja sanovat: »Et sinä sortua saa ja et saa vaipua lokaan!» Ei, elkää peljätkö! Murru ma en. Se onni ois liian suuri. Eikä se lokahan vaivu se, joka loasta nousevi juuri,
On usvast' astunut aamu Jo Lützen'in aukeillen, Kun mustempi, murheen haamu Taas peittävi päivyen: On poissa Kustavi suuri Hepo juoksee haltiaton Ja puhtahan uskon muuri Hänen kanssaan murtunut on. Eräs urhosa poika Suomen On maassa, haavoissaan; Ei koittane uusi huomen Tuon silmähän milloinkaan.
Hämmästys mykkä, pelko äänetön valtaavi mielen, koska silmähän huikaistuneesen kaukaa välkähtää salama, pilvijängät repäisevä. Thomson'in kesä.
Päivän Sana
Muut Etsivät