Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
KAIKKIVALTA: ... Minä näen jälleen sinipiikojen karkeloivan kedoilla ja Ahdin ruohorinnan nousevan aalloistaan... Minä näen taas ilman impien astuvan taivaan ratoja myöten ja metsien peittyvän päivän kultiin ja hopeisiin... Sillä minä näen jälleen hyvän Jumalan hymyn luonnossa ja ihmissydämissä... TUOMAS: Vaikene! Nyt puhuu noidan veri sinusta.
Kun halpaa vaatetustas toiset pilkkaa, Mua silmäät lempien; Ja ruumiiltas en möisi höyhentilkaa Ma kultiin, helmehen. Iloksi muiden sirkut liverrellä, Kanaarit laulaa saa Sydäntä pyydän vaan ma lämmitellä, Hellyyttä kaipaavaa. Ei pinnan loistehella viihdy lempi, Tuo tyydyttää ei voi; Kiitollisuus, min saa, on suloisempi Ja onni min hän loi.
Sorjat on, suuret niin hevot häll', ett' ei ole vertaa, kuin lumi loistaa karva, ja viimana vie jalat vinhat, kultiin huolitetut, hopeoihin on hohtavat vaunut; yll' asu kultainen, ylen kallis, katsoa ihme, saapui sankari tuo; ei kuolollist' ole miestä, vaan ikivaltoja varten vain asevarjehet moiset.
Voi tyttönen hupsu, miks miellyit niin Sima-suuhun ja kultiin kiilteleviin, Oli aarre kallihimp' itselläs: Sydän puhdas ja rauha sun mielessäs. Voi mua Loviisa parkaa! Se aarre nyt sulta jo vietiinkin, Väkisinkö kenties vai varkaisin? Osan ryösti hän sult', osan lahjoitit pois Meni kaikki, mi kallista ollut ois. Voi mua Loviisa parkaa!
LALLI. Sen ilokseni tiedän, ett'et laske Sa kultiin samaa arvoa kuin naisten On toisten tapa niihin laskea. Mut nämät vitjat eivät kiillostansa Ne lainaa arvoansa muista se! Nyt aika ompi aivan levotoin Ja vaarat kaikkialla piilevät Kuin Kivuttaret yöllä sempätähden Näät eriskummalliset loihtu-vitjat Sull' ovat tarpeesen! Ah, armaani.
Tuoll' liepeit' yön jo päivä puistaa, Koht' urallensa taivaan silmä käy, Jo säilähtäin sen kultaniidet loistaa, Muut' ei kuin valoo taivas=alla näy; Ja linnut laulaa, kanteloiset soivat, Ja haaveksijan muoto verestyy. Toiveetko täytetyt tuon hohteen toivat? Vai päivä? soitto? vai mik' oli syy? Kun aamun koi Maan kultiin kaarittaa, Kun kannel soi Ja linnut säveltää;
Hän kaatui; mutta kuolemaa oi suloista, kun kuolla saa noin loistehessa maineen! Ei vaivu unhon järveen hän, vaan lailla luodon vehreän hän kohoo alta laineen; ei kuolemassa kuole hän. Nyt kukkasissa loista, maa, kesäisten vetten keinuttaa suo lehtirantaa, saarta, sa kultiin kukkulasi luo ja välkkyyn virtojesi vuo, kuvastaa taivaan kaarta heleän Saimaa-silmäs suo,
Ja nyt nousi ukko, läksi palkkiotaan keräämään, jotkut antoi äyrin hälle, useimmat ei sitäkään; niin hän tuli vaunuillenkin, kääntyi herraan korkeaan, syvään kumartuen pisti esiin hattukuluaan. Kenraalinpa, suuren herran, tähtiin, kultiin puetun, muoto muuttui ja hän tempas ukon hatun oijetun, katsoi häneen, katsoi kansaan, samassapa heittikin pitkin toria jo kaikki aarteet vanhan soturin.
Kultiin vaihtaisinko ma tuon, sekä onnehen muuhun onneni, kun saan tääll' yhä tuttujen kanssa ma olla! Lemmen tunnen ma nyt, miten lemmitähän kosijoita: sentäänkin isä rakkaamp' on, kodin kukkivat niityt, metsät tuolla ja tuoll' ulapoitten välkkyvä pinta.
Kuningattarell' on Tarha kukkivainen: Toinen impi punaruusu, Toinen valkeainen. »Kuningatar, sisko, Taivas! jos ma saisin Ruusun tuon, tuon punaruusun, Kuin sit' armastaisin! Sydämmeni tykkii, Hän jo taudin tuopi: Jos ma kuolen, kukkanen se Haudan mulle luopi!» »Voi sua, veli Kazmer, Sit en kultiin vaihda Pois! ma suutun ... etkö häpee! Huolta tuot ... oi kaihda!
Päivän Sana
Muut Etsivät