Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Niin useasti unissasi mun nähnyt olet rinnallasi sa käyvän luokse alttarin. Niin useasti valvehilla, Annette, sun suusi suudelmilla ma peittänyt oon varkahin. Pois katos onnen hetket varhain, pois autuutemme aika parhain, pois vien virtaan elämän. Mit' auttaa nautinto mua voikaan? Kuin vinhaan ohi karkeloikaan pois hetket onnen pienimmän! Te laulut, viekööt teidät tuulet ja aallot unhon merehen!
Eikö koskaan anteeks suone Suomen heimo sortajalle, päälle unhon lunta luone, jos hän menee maankin alle?» Huutaa maalle, taivahalle! Eipä mielly mielen lepo. Vastaa kaiku: »Maankin alle!» Rientää Hurtan hurja hepo rintaa vaaran pilvipäisen niinkuin tuima pohjatuuli; hyyssä hapset urhon jäisen pakkasessa partahuuli.
Yhdyit meihin ystäväksi aikaan suurten surujen. Jää ei unhon järveen koskaan täällä tähti Wilsonin, kansakuntain veljeydestä, noussut verin, kyynelin. Terve, armas Argentiina, meille mesileivän maa, mistä tositarpehessa Suomi avun aina saa. Terve, kansa kaunihin Brasiilian, Austraalian. Saamme suhteet suorat kerran kanssa kaiken maailman.
Vie polkuni järven pohjukkaan liki nukkuvan kylän laidan, siellä harmaa veräjä raollaan on keskellä harmaan aidan. Sen veräjän takana odottaa ilo, onni ja unhon huuma, sua odottaa, sua odottaa, sinä sydän rauhaton, kuuma! En joukoin kulkevalle näy, mun piiloon lehto sulkee. Ken ilomiellä yksin käy, myös ohitseni kulkee.
Sua koskaan saavuta ei ajan vuo, sen hyrskyt hiljaisiksi hiljenevät, sen aallot edestäsi etenevät ja sulle, nukkuja, ne unes suo. Ne sulle uudet unhon yrtit tuo ja uudet unen hurmat hivelevät. Ja uudet kukat joka uusi kevät sun vuotehesi vilpoisaksi luo. Vain Panin huilu jostain kalliolta, vain hunajainen tuoksu Hymettolta ne sekaantuvat sinun unehes,
Miksi puhutte puutteestamme, miksi säälitte meitä, ettekä auta meitä? Jättäkää meidät rauhaan, antakaa meidän olla pimeyden ja unhon varjoissa, elkää pilkatko meitä, juuri ilojuhlissanne vetäen esille meidän laihat, kuihtuneet kasvot.
Hän kaatui; mutta kuolemaa oi suloista, kun kuolla saa noin loistehessa maineen! Ei vaivu unhon järveen hän, vaan lailla luodon vehreän hän kohoo alta laineen; ei kuolemassa kuole hän. Nyt kukkasissa loista, maa, kesäisten vetten keinuttaa suo lehtirantaa, saarta, sa kultiin kukkulasi luo ja välkkyyn virtojesi vuo, kuvastaa taivaan kaarta heleän Saimaa-silmäs suo,
Ei työ lie suuri näitten vainajain he vapauden eestä kuoli vain. Ken tuntee heidät kaikki! Jokaiselle meistä lie sentään kallis ollut joku heistä. Kun vuosi sitte vielä kohdattiin, ei tietty kuinka meistä moni niin, niin moni, kulki kuolon merkit otsallansa vain vartoin päiväänsä ja tuntiansa. He poissa on. Ja ylle hautojen pian elämä luo unhon kattehen. Niin käy. Niin täytyy käydä.
Taas koirani saalista vainuais ja haukkani kyyhkyn-unista heräis, kädet kiihkeät miekkoja seiniltä keräis, ylös harjalle viirini hulmahtais! Ois juhlat ja silkin kahinaa ja naurua täynnä ois salit ja puistot... Mut en voi ma kättäni liikuttaa, mua sitoo unet ja muistot. Tee valmiiks, muratti, unhon työ, syö, sammal, muuriin jälkeä syvää! Ja te kaikki haukkani unta hyvää! On edessä pitkä, pitkä yö.
Yö, untas kylvä kylmän-raukeata ja liekit sammuta sa sydänten! Mik' onkaan, sydän, osaas suruisempi, sun, jota syöpi viha, jäytää lempi, sun, joka kahleitasi suutelet! Oi katso: yö ja tyhjyys lähestyvät, oi katso: aukee unhon ääret syvät ja pyhään hiljaisuuteen raukenet. VANHOISTA K
Päivän Sana
Muut Etsivät