Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Mutta se ei ole ollenkaan onnistunut minulta. Nyt minä opin, että olen syntinen ihminen, vaan että Jumalan rakkaus kuitenkin ulottuu minuun. Risti, Kristuksen risti, on minun polkuni helvetistä taivaasen. Minä en ole pyhimys. Minä en koskaan tule pyhimykseksi. Kristus on ainoa Jumalan Ainoa Pyhä; Hän on kantanut minun syntini, ja on minun vanhurskauteni.
"Ehkä ei ole toisen ihmisen syy, että hän on toisen onnettomuus, ehkä piilee siinä luonnonlaki, jota ei voi järkäyttää ... en tiedä... Mutta yhden asian tiedän: että sinä kautta koko elämän olet ollut julma kohtaloni. Sinä tulit aina tielleni, mitä tahansa teinkään, mihin ryhdyinkään, heitit sinä aina polkuni yli kuin mustan varjon, josta en päässyt erilleni.
Aamuruskosta punertava taivas. Siinä Onnen isopaatti odottaa miehiään. Ei taloni rakettu tantereelle Vierelle kukkaisan tien, Vaan aukeilla aalloilla, korkeilla kuohuilla Keinuu mun majani pien'. Siell' vaivat on vainen mun tuttavina, Hauta ain avoinna työss', Käy polkuni köysillä tuiskussa, myrskyssä päivin ja synkässä yöss'.
Dubrovskij sytytti päreellään heinät, ne leimahtivat ilmituleen ja valaisivat koko pihan. Ai! huusi Jegorovna valittaen, Vladimir Andrejevitsch, mitä teet! Hiljaa! sanoi Dubrovskij. Nyt lapset, jääkää hyvästi, minä menen sinne, mihin Jumala polkuni ohjaa; tulkaa onnellisiksi uuden herranne vallassa. Isämme, elättäjämme, huusi väki, me vaikka kuolemme, mutta emme jätä sinua, me tulemme mukanasi.
Vie polkuni järven pohjukkaan liki nukkuvan kylän laidan, siellä harmaa veräjä raollaan on keskellä harmaan aidan. Sen veräjän takana odottaa ilo, onni ja unhon huuma, sua odottaa, sua odottaa, sinä sydän rauhaton, kuuma! En joukoin kulkevalle näy, mun piiloon lehto sulkee. Ken ilomiellä yksin käy, myös ohitseni kulkee.
Mitä huolii hän, vaikka hän tunteekin, miten puukot ne pintaa viiltää! Hän kuulevi vaan ja hän kuuntelee ja silmässä kyynel kiiltää. Hän kuulevi vaan ja hän kuuntelee ja hän silmänsä hiljaa sulkee. Hän uinuvi vaan ja hän unelmoi ja mielessä kuvat kulkee. Sinä teit minun eloni lauluksi ja mun arkeni sunnuntaiksi, sinä kylvit mun polkuni kukkihin ja korpeni kotimaiksi.
Se on ollut minulle opas oiva ja ystävä uskollinen, ja vaikka olen sen usein unhottanut, muistan sen kuitenkin joka kerta, kun tahdon loihtia eteeni kokonaiskuvan maastani, siitä maasta, joka on minun maani. Sillä ei ole polkuni tavallinen tie, itsestään tietämätön, vaan se on elävä olento, joka tietää, minne vie ja mitä näyttää.
Mä kuljin ja kuljen polkuain Ja kannelta kanssani kannan, Ja kaihon hetkenä polvellein Sen nostan ja helkkyä annan. Ma kuljen, ja vaikka tieni käy Yli soiden ja murrokoiden Ja kautta korven, niin kuitenkin Yli täytyy mun päästä noiden. Yli täytyvi, täytyy päästä mun Päämäärään, mi kaukana hohtaa, Mi kaukana hohtaa ja houkuttaa Ja johon mun polkuni johtaa.
Hän tuijottaa eteensä, niinkuin hän todella jotain näkisi. »Sinä avaat kirjasi ja näytät miten sinä olet minun tilini pitänyt. Tuota minä en ymmärrä, tuota viivain paljoutta! Tämä on minun polkuni ja nämät minun tekoni, sen minä kyllä ymmärrän. Ja nuo ihmisiä, joiden kanssa minä olen sattunut yksiin. Mutta tuo viivavirta? Kahtaanne...?» 'Seurauksia! sanot sinä. »Onko se mahdollista?
Päivän Sana
Muut Etsivät